Analyysi: Vaaleissa puhuttivat some ja ideologinen kamppailu

Eduskuntavaalit ovat maan tärkeimmät vaalit. Jo etukäteen tiedettiin, että täpärä kisa tulee tarjoamaan niin hillitöntä voitonriemua kuin läjäpäin pettymystäkin. Monen pettyneen tai tyydytystä saaneen voimakkaatkin reaktiot saattoivat johtua itse vaali-illan kulusta. Ääntenlaskun dramatiikkaa tehosti paljon näkyvyyttä saanut ja ensimmäistä kertaa Suomessa käytetty exit poll -tulosennuste, jonka MTV3 julkaisi vaalilähetyksessään parhaaseen katseluaikaan noin puoli tuntia ennakkoäänien jälkeen.

Åbo Akademin yhteiskuntatieteen tutkimuslaitos Samforskin ennuste perustui ennakkoon äänestäneiltä kerättyyn lomakeaineistoon. Ennustetta tarkennettiin vielä virallisen ennakkoäänituloksen perusteella, ja ennusteessa Sdp oli ensimmäinen, kokoomus toinen ja perussuomalaiset kolmas.

Varsinaisessa vaalituloksessa oli kuitenkin eri järjestys, ja kaikki kolme puoluetta saivat huomattavasti enemmän kansanedustajapaikkoja kuin ennusteessa arvioitiin. Erot lopputulemaan mahtuivat juuri ja juuri virhemarginaalin sisään, mutta puhtaasti ennakkoäänien pohjalta täpärän kisan povaaminen ei onnistunut.

Jollain tapaa parempi ennuste sen sijaan ilmestyi jo hyvissä ajoin ennen vaaleja Turun yliopiston tietojärjestelmätieteen väitöskirjatutkijalta Tapio Vepsäläiseltä. Maaliskuisessa ehdokaskohtaisessa ennusteessa kolmen kärki oli sittemmin toteutuneessa oikeassa järjestyksessä. Vepsäläisen käyttämän tietokonemallin aineisto koostui ehdokkaiden Facebook- ja Twitter-seuraajamääristä, heidän aiemmin saamistaan äänistä sekä taustatiedoista ja poliittisesta kokemuksesta. Ennuste toteutettiin koneoppimisalgoritmilla, joka arvioi kunkin ehdokkaan tulevan äänimäärän. Vepsäläisen mukaan malli painotti ehdokkaan historiallista menestystä enemmän kuin nykyistä mielipideilmapiiriä ja ennusti näin pääasiassa ehdokaslistojen laatua.

Vepsäläisen tutkimustyö peilaa osaltaan vaalien somettunutta luonnetta. Eri sosiaalisen median kanavilla on ollut omanlaisensa vaikutus eri vaaleissa ehdokkaiden suunnatessa sinne, missä äänestäjienkin oletetaan olevan. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Facebook oli selvästi ehdokkaiden suosituin kanava. Neljä vuotta myöhemmin Twitter nousi sen rinnalle. Vuonna 2019 ehdokkaiden määrä Instagramissa moninkertaistui, eikä heistä käytännössä kenelläkään ollut vielä Tiktok-tiliä.

Jos Vepsäläisen ennustealgoritmin käyttämään aineistoon olisivat sisältyneet myös Tiktok, Youtube ja Instagram, olisivat esimerkiksi perussuomalaisten menestys ja Sanna Marinin someyksinvalta olleet paremmin nähtävissä. Pelkkien seuraajamäärien lisäksi myös tykkäysten, kommenttien ja katselukertojen laskeminen toisivat varmasti mielenkiintoisia lisänäkökulmia.

Kun tulevaisuudessa aineiston kerääminen vaalituloksia ennustavia algoritmeja varten helpottuu, korostuu samalla kysymys siitä, miten sosiaalinen media itse asiassa vaikuttaa äänestyskäyttäytymiseen. Voidaan esimerkiksi pohtia, mikä on ehdokkaan tosiasiallinen näkyvyys, minkälainen viesti palveluiden käyttäjiin uppoaa ja kuinka paljon somekanavien oma toimijuus vaikuttaa kokonaisuuteen.

Vaalien lopputulosta voidaan analysoida lukemattomista eri näkökulmista. Vaikka sosiaalinen media on merkittävä taustatekijä, se ei yksin riitä selittämään kokonaistulosta eikä sitä tulisi liiaksi korostaa. Se, että perussuomalaisten kaikkien aikojen tulosta yritetään selittää pois ehdokkaiden ahkeralla sometuksella on yksinkertaistus, joka ohittaa puolueen suosion kasvun todelliset syyt.

Vepsäläisen malliinkin perustuen voidaan todeta esimerkiksi ehdokasasettelun olevan edelleen ratkaisevassa asemassa vaalitulosten kannalta. Määrä ei korvaa laatua, sillä ensikertalaiset tai muuten tuntemattomat ehdokkaat eivät vedä samoissa määrin ääniä kuin kokeneet ja tunnetut hahmot. Luonnollisesti myös ehdokkaiden vaalipiireillä on suuri merkitys. Suuremmalla kansallisella äänimäärällä ei välttämättä saa kilpailijaa enemmän edustajapaikkoja, jos ehdokkaat eivät ole sopivissa vaalipiireissä.

Tätä juttua kirjoittaessa tarkemman äänestysdatan julkaisemiseen on vielä yli kuukausi aikaa. Tilastojen myötä voimme pätevämmin tulkita esimerkiksi nuorten äänestyskäyttäytymistä, joka toistaiseksi on ollut pitkälti spekulaatioiden kohteena. On kuitenkin jo selvää, että sosiaalisen median käytön kasvu ei ole nostanut kokonaisäänestysprosenttia.

Äänestyskäyttäytyminen on monisäikeinen kokonaisuus. Yleisesti ajatellen tärkeintä äänestyspäätöksessä on ehdokaspuolueen aatteellinen linja. Sen jälkeen tulevat erinäiset psykologiset, sosiaaliset ja kulttuuriset osatekijät. Parlamentarismin tehokkuuden kannalta olisi suotavaa, että kansalaisten tärkeänä pitämät ja yhteiskunnallisesti vakavat asiakysymykset painaisivat enemmän. Yleensä julkinen keskustelu vilisee epäolennaisuuksia, vaalikoneiden kysymykset ovat johdattelevia ja puoluekuri rajoittaa itsenäistä ajattelua. Monipuoluejärjestelmä on esipureskeltujen ideologioiden menu, josta on lupa valita yksi kerrallaan. Riippumattomille ehdokkaille ei ole sijaa.

Liikkuvia äänestäjiä kutsutaankin demokratian ritareiksi. He ovat yleensä aktiivisimpia varsinaisena vaalipäivänä. Ilman tarkempaakin dataa voidaan jo todeta, että näissä vaaleissa ritareita oli totuttua enemmän – tosin eri motiivein ja vaihtelevalla menestyksellä. Keskusta maksoi korkean hinnan vasemmistohallitukseen kuulumisesta. Metropolien ulkopuolinen väestö siirtyi vahvemmalle puolelle ja oikeistolaisen talouspolitiikan kannattajat vaihtoivat kokoomukseen. Taktinen äänestäminen taasen koitui erityisesti vasemmiston kohtaloksi, jolle jäi paikkoja vähemmän mitä Vihreille, vaikka sen keräämä kokonaisäänimäärä oli suurempi.

Monipuoluejärjestelmän tähdellisin ominaisuus on se, että yhden puolueen diktatuuri on käytännössä mahdoton. Oli vaalien voittaja sitten mikä tahansa puolue, ei se pysty ikinä saavuttamaan kaikkia tavoitteitaan, koska toimivan enemmistöhallituksen rakentaminen edellyttää konsensusta ja kompromisseja. Juuri tästä syystä tuleva hallitus tulee tekemään kompromisseja, joiden tarkoitus on vain yrittää pitää valittu kokoonpano kasassa hallituskauden loppuun asti.

Kaupankäynti aatemarkkinoilla käy erityisen kuumana hallitusneuvotteluissa. Seuraavan neljän vuoden ajan voittajat pyrkivät määrittelemään vaalilupauksensa ja tavoitteensa uudestaan. Tarina jatkuu. Innokkaimmat odottavat jo seuraavan talven presidentinvaaleja, kesän 2024 europarlamenttivaaleja ja ensimmäistä kertaa yhdessä järjestettäviä alue- ja kuntavaaleja keväällä 2025.