Oppitunnilla tehdään virtuaalimatkoja Saksaan – Tampereella kehitetyt kielisimulaatiot voivat rohkaista vieraan kielen puhumiseen

Kuuliainen hiljaisuus luokkahuoneessa katkeaa kuin sormia napsauttamalla, kun viisitoista pulpeteissa istuvaa lukiolaista alkaa yhtäkkiä puhua saksaa. He eivät puhu toisilleen eivätkä opettaja Kristiina Pekkaselle, vaan läppäreidensä näytöillä näkyvälle hahmolle. 

Tamperelaisen Sammon keskuslukion saksan ryhmällä on alkanut kielisimulaatio. Näytöillä näkyy videokuvaa saksalaisesta Heidelbergin kaupungista. Kaikilla on kuulokkeet päässä. Silmien tasolta kuvatussa videossa kävellään paikasta toiseen, kunnes saavutaan puistoon. 

Puistossa tavataan edellisen simulaation Saksan-lennolta tuttu ”kaveri”, ja keskustelu alkaa saksaksi. Jutellaan muun muassa siitä, mitä yhteistä on Heidelbergillä ja Tampereella.  

Opiskelijat puhuvat, ja kuulokkeiden mikrofoni äänittää puheen. Ohjeet näytön alalaidassa vinkkaavat, mistä kulloinkin on tarkoitus puhua. Hahmo nimeltä Sara nyökkäilee, reagoi ja vaikuttaa kuuntelevan puhetta. Tilanne muistuttaa vuorovaikutusta.  

Sitten Sara esittelee Heidelbergin vanhaa kaupunkia. Myöhemmin simulaatiossa kirjoitetaan vielä puhetta hyvinvointiaiheiseen seminaariin.  

Kun opiskelijoiden näyttöjä vilkuilee, juuri kukaan ei näytä harhailevan netissä. Vain yksi pelaa shakkia puheenkirjoitustehtävän aikana, mutta muut keskittyvät kirjoittamiseen.  

Kolmen vartin jälkeen simulaatio on ohi, ja lukiolaiset alkavat jutella keskenään siitä, miten meni.  

”Paremmin kuin viimeksi”, Sauli Laakso sanoo. Kurssilaiset ovat tehneet saman simulaation ensin kotona totutellakseen ja nyt toisen kerran, kun simuloiminen on jo tutumpaa.  

Julia Leinosen simulaatio ei alussa toiminut, mutta lähti sitten rullaamaan. Miro Sivosen simulaation ääni ei aluksi kuulunut, vaikka tarina eteni.  

Tekniikka ei siis ainakaan tällä kertaa ole ollut pettämätön, mutta nuoret eivät vaikuta turhautuneilta.  

”Ymmärrän, miksi tätä tehdään”, Julia Leinonen sanoo.  

Sammon keskuslukiosta neljän ratikkapysäkin päässä Tammelassa on Crealang oy:n toimisto. Yritystä johtaa Tampereen yliopiston soveltavan kielitieteen dosentti Kim Haataja. Kielisimulaatiot ovat hänen keksintönsä, melkeinpä elämäntyönsä. Hän on kehitellyt niitä jo 17 vuoden ajan.  

”Ekassa prototyypissä vuodelta 2006 istuin sohvalla ja luin mikkitelineeseen teipatusta paperista vuorosanoja videolle. Joku vielä kysyi, voiko tuon simulaation ostaa!” Haataja naurahtaa.  

Nykyään elokuvamaisia simulaatioita tekee Haatajan ohjauksella ihmisjoukko, joka koostuu ainakin dramaturgeista, näyttelijöistä, castingista, ohjelmistotiimistä, kuvaajista ja leikkaajista eri Euroopan maista.  

Haataja näkee vaivaa kielisimulaatioita kootessaan. Hän käsikirjoittaa ne, sovittaa käsikirjoitukset simulaatioita käyttävän koulun opetussuunnitelmaan, keksii simulaation hahmoille persoonat ja sijoittaa niiden tapahtumat kuvauspaikkoihin Euroopassa. Simulaatioiden on tarkoitus viedä opiskelija virtuaalisesti opeteltavan kielen toimintaympäristöön, kuten Saksaan. 

Simulaatiot ovatkin ehtineet jo levitä. Suomessa niitä käyttää parikymmentä eri lukiota. Uusinta, juuri valmistunutta simulaatiopakettia käytetään tällä hetkellä Sammon keskuslukiossa ja Helsingin saksalaisessa koulussa, muualla Euroopassa Madridin saksalaisessa koulussa sekä Liettuassa ja Puolassa. Tuoreimpien simulaatiosarjojen toteutuksen ovat rahoittaneet EU ja Saksan ulkoministeriö.  

Ajatus kielisimulaatioista alkoi muotoutua Kim Haatajalle 2000-luvun alussa. Haataja oli inspiroitunut kielikylpyopetuksesta Suomessa ja Kanadassa, ja toisaalta hän oudoksui 1990-lukulaista tapaa opettaa saksaa suomalaisessa yliopistossa. 

”Germanistiikan syventävissä seminaariopinnoissa käytettiin valtaosin suomea, ja esimerkkejä opetukseen otettiin pääosin englannista. Ei pitäisi puhua vain kielestä, vaan ennen kaikkea kielellä.”  

Näistä havainnoista kirposi lopulta Haatajan vuonna 2004 valmistunut tohtorinväitöskirja. Siinä tarkasteltiin, kuinka kielenoppija omaksuu suullista kielitaitoa aineopetusta ja kieltenopetusta yhdistävässä opetuksessa verrattuna perinteiseen kieltenopetukseen.  

Haataja on juuri saanut valmiiksi 36 simulaatiojaksoa kattavan paketin, jota pilotoidaan parhaillaan Suomessa, Liettuassa, Puolassa ja Espanjassa. Päättynyttä työvaihetta hän kuvailee megalomaaniseksi.  

Jokainen simulaatio on sovitettu ja räätälöity simulaatioita käyttävän maan opetussuunnitelmaan. Ne eivät ole pelkkää kohdekielen small talkia, vaan niissä yhdistyy eri oppiaineiden opetus.  

Esimerkiksi espanjalaisille kahdeksasluokkalaisille laadituissa simulaatioissa on otettu huomioon se, että oppilaat ovat juuri opiskelleet historian tunneilla Martti Lutherista. Oma sovitustyönsä on ollut myös Suomen lukioiden tuoreimman opetussuunnitelman kanssa.  

”Suomen lukioiden valtakunnallinen opetussuunnitelma on kunnianhimoinen: kieltä tulisi omaksua ja käyttää yli oppiainerajojen, ja teemoina on muun muassa kestävä kehitys, sosiaalinen integraatio ja hyvinvointi. Ajatus on sinänsä mainio, mutta voi olla eri todellisuus, kuinka LOPS toteutuu kouluissa käytännössä. Kielisimulaatioissa tämä kaikki kuitenkin tapahtuu”, Haataja lupaa.  

Parin kanssa tehtävät keskusteluharjoitukset ovat perinteinen tapa harjoittaa vieraan kielen vuorovaikutustaitoja koulussa. Kielisimulaatiot tarjoavat kuitenkin mahdollisuuden harjoitella puhumista natiivipuhujan kanssa.  

”Natiivipuhujalle puhuminen vaatii rohkeutta, ja tämä auttaa siinä”, uskoo Sammon keskuslukiota toista vuottaan käyvä Elsa Rusanen.  

Samalla kurssilla opiskeleva Sauli Laakso kokee niin ikään rohkeutensa saksan puhumiseen parantuneen simulaatioiden avulla. Miro Sivonen myötäilee. 

”Keskustelussa on järkeviä kysymyksiä, jotka tulisivat oikeassakin elämässä vastaan”, Sivonen sanoo.  

”Aihepiirit ovat arkisia”, Julia Leinonen lisää, ja Onni Mattila komppaa. Mattila kokee oppineensa muutaman simulaatiokerran aikana selvästi tehokkaammin kuin perinteisissä keskusteluharjoituksissa.   

Näytölle puhuminen vaati aluksi rohkeutta, mutta lukiolaiset kertovat kuitenkin tottuneensa siihen.  

”Se, että piti suoraan lähteä tekemään tällaista ilman aiempaa kokemusta, jännitti. Siinä on aika tietoinen ympäristöstään. Ajattelin, että kaikki kuulevat, kun puhun koneelle. Mutta onneksi kotona sai rauhassa harjoitella ensin”, Elsa Rusanen sanoo.  

Luokassa omaan suoritukseen keskittymisessä auttavat kuulokkeet, jotka vaimentavat ympäriltä tulevaa ääntä.  

”Ei mua ainakaan kiinnosta, mitä joku Onni puhuu”, Miro Sivonen sanoo.   

Rusanen, Laakso, Leinonen, Mattila ja Sivonen ovat opiskelleet saksaa ala-asteelta asti. Simulaatioihin he tutustuivat vasta lukiossa.  

”Tämä on täysin erilainen tapa opettaa kieliä, se harjoittaa eri kykyjä. Tavallisesti opetuksessa on käyty läpi sanastoa ja kielioppia”, Laakso sanoo.  

Rusanen pohtii, että simulaatioissa pitää päästää irti täydellisyyden tavoittelusta. 

”Yhden sanan kohdalle ei voi pysähtyä, niin se arjessakin menee”, hän sanoo.  

Lukiolaiset huomauttavat, että kielisimulaatiot sopivat tietynlaiseen opetukseen, mutta eivät kaikkeen. Pohjalle vaaditaan perustietoja, muuten opetus ei toimi. 

”Rakenteet pitää osata, esimerkiksi se, miten kerron oman mielipiteen”, Laakso sanoo.  

Tätä mieltä on myös saksan opettaja Kristiina Pekkanen. Hänellä on jo vuosien kokemus kielisimulaatioiden kanssa toimimisesta Sammon keskuslukiossa.  

”Simulaatiot ovat yksi työkalu muiden joukossa. Käytämme niitä, kun ne sopivat hyvin opetukseen. Parhaiten ne sopivat myöhäisemmille opintojaksoille ja esimerkiksi suullisen viestinnän kurssille”, Pekkanen kiteyttää.  

Hän kehuu simulaatioita siitä, kuinka ne yhdistävät kuullun ymmärrystä, puhetaitoja, kohdekielen kulttuurin tietoa sekä kirjoittamista.  

”Kokemus on autenttinen, ihan kuin juttelisi oikeasti saksalaisen kanssa. On hyvä tehdä puheharjoituksia myös tunnilla kaverin kanssa ja reagoida kaverin puheeseen, mutta tämä on hyvä lisä.”  

Kim Haatajan mukaan kielisimulaatioiden ei ole tarkoitus levitä jokaiseen kieltenopetuksen vaiheeseen.  

”Kun opetetaan kielitietoa ja kielioppia, en näe kielisimulaatioita sopivana työkaluna. Tämä ei ole väline lähtökohtaisesti itseoppimiseen vaan totuudenmukaiseen osaamisen dokumentointiin. Toki täysipainoinen simulaatioon osallistuminen edellyttää kielitaitoa pohjalle.”  

Sammon keskuslukiolla simulaatioita hyödynnetään saksan ja englannin kursseilla. Saksan A-oppimäärän opiskelija tekee lukion aikana noin viisi eri simulaatiota, jokaisen niistä yhden tai kaksi kertaa, Kristiina Pekkanen arvioi. Käyttö ei siis ole läheskään jokapäiväistä.  

”Tämä on lisätyökalu, jolla voi katsoa, missä mennään kielitaidon kanssa”, opiskelija Elsa Rusanen tiivistää.  

Tällaisiksi Haataja on simulaatiot tarkoittanutkin. Simulaatiossa käydyt keskustelut ja viestintätilanteet äänitetään, ja opettaja voi kuunnella ne ja antaa yksilöllistä palautetta. Toisaalta yksitellen äänitteiden kuunteleminen ja palautteen antaminen vie aikaa, jota opettajilla harvemmin on liikaa.  

Kielisimulaatioihin kuuluu kiinteästi myös kieliprofiilin täyttäminen. Kieliprofiili on digitaalinen työkalu kielitietoisuuden lisäämiseksi. Oppija pohtii, missä ja millaisissa yhteyksissä hän käyttää opettelemaansa kieltä, kuinka usein, ja kuinka oppija kokee oppivansa parhaiten. Sitä täytetään säännöllisesti, jotta syntyy jatkumo.  

Simulaatiot ja profiilit yhdessä antavat Haatajan mukaan oppijalle ja opettajalle hyvin kattavan näkymän kielitaidon kehittymiseen.  

Tekniset opetusmenetelmät vaativat totuttelua ja toimintavarmuutta. Niin oppilaiden kuin opettajan pitää ensin hallita uudet opetuksen tavat, ja toisaalta välillä tekniikka vain pettää.   

Sammon keskuslukiossa on välillä jouduttu ihmettelemään, miksi opiskelijan vastaukset eivät ole tallentuneet simulaatioon. Välillä opiskelijan puheen äänitteen tallennuslaatu vaihtelee, välillä netti ei toimi riittävän hyvin korkean resoluution simulaatiovideota katsottaessa. Joskus simulaatiossa on ollut ohjelmointivirhe.  

”Mahdollisuus sille, ettei mitään tällaista olisi näin laajassa kokonaisuudessa, on olematon. Näitä parannellaan pikkuhiljaa”, Kim Haataja myöntää.  

Koulun digitalisaatio nostattaa aika ajoin huolta esimerkiksi oppilaiden keskittymiskyvystä. Kristiina Pekkanen on nähnyt 30 vuoden opettajanuransa aikana valtavasti muutosta kieltenopetuksessa.  

”Uskoisin, että kun tulee erilaisia tapoja oppia ja opetella, kyllä se varmaan palvelee oppimista ja on kaikille hyödyksi”, Pekkanen arvelee.  

Sammon lukion saksan ryhmäläisten loppuarvosana kielisimulaatioille on varovaisen myönteinen.  

”Kunhan ei liian usein näitä. Puhumaan oppii, mutta sanastoa ei niin paljon”, kommentoi Miro Sivonen.  

”Jos ei osaa puhua kieltä, tämä ei toimi. Muuten tämä on opettavaista”, Sauli Laakso arvioi.  

”Jatkoon menee”, kuuluu Julia Leinosen mielipide.