Elefantti-kuosin suunnittelija Laina Koskela on julkkis Japanissa mutta tavallinen mummo Suomessa – suosikkikuosi syntyi deadlinepaineen alla
Onko sinunkin kotonasi kaikille suomalaisille tuttua Elefantti-kuosia? Tiedätkö, mistä kuosi on peräisin? Visiiri haastatteli Laina Koskelaa, monelle rakkaan kuosin suunnittelijaa. Hän on suosittu Japanissa, mutta suomalaisille lähes tuntematon.
Teksti: Inka Auranen
Kuvat: Eelis Berglund
Omenan tuoksu leijailee punaisessa siirtolapuutarhamökissä. Vielä vihreät tomaatit kypsyvät parven portailla. Elefantti tömistelee japanilaisen kahvimukin pinnassa.
Laina Koskela, 78, syntyi Peräseinäjoen kylässä Etelä-Pohjanmaalla. Eläkepäiviään viettävä neljän lapsen äiti kouluttautui nuorena taidealalle, teollisen suunnittelun puolelle. Koskela kantaa kuvataiteilijan, taidegraafikon ja pukusuunnittelijan titteleitä ja on lisäksi intohimoinen puutarhaharrastaja ja neljän lapsenlapsen isoäiti.
Koskelan kädenjälki näkyy lähes jokaisen suomalaisen makuuhuoneissa, sohvilla tai kylpyhuoneissa, mutta vain harva on tästä tietoinen.
Taito huomattiin jo lapsena
Koskelan lapsuus sijoittui sodan jälkeiseen Suomeen, jolloin kaikki perunajauhoista tyynyliinoihin valmistettiin käsin.
”Lapsuus oli sellaista pula-ajan lapsuutta. Kaiken sai, minkä osasi itse tehdä”, kertoo Koskela.
Koskela kävi viisi luokkaa kansakoulua, jonka jälkeen hän siirtyi oppikouluun 11-vuotiaana. Oppikoulu sijaitsi noin kymmenen kilometrin päässä, ja sinne kuljettiin linja-autolla.
Halu piirtää sai Koskelan kiinnostumaan ja innostumaan taiteesta.
”Minulla oli se piirtämistaito. Opettajakin koulussa antoi minulle vähän paremmat värit kuin toisille. Kyllä se taito huomattiin heti, ja opettajat kannustivat ja auttoivat eteenpäin.”
Koskela ei kuitenkaan uskaltautunut taiteilijaksi. Hän ajatteli, että taideteolliselta alalta saisi paremmin töitä.
Hippielämää 1960-luvulla
Lukioikäisenä Koskela lähti kesätöihin Ruotsiin, jossa hän tutustui ystävineen hippielämään. Abivuotenaan hän reissasi muiden hippien kanssa muun muassa San Sebastianissa ja Istanbulissa.
Koskelan mukaan kaikki eivät ymmärrä hippiliikettä, ja suhtautuvat esimerkiksi liftaamiseen kielteisesti. Matkoilla ihmiset olivat kuitenkin äärimmäisen ystävällisiä.
“He veivät kotiin ja antoivat ruokaa. Ihmisten ystävällisyys oli jotain aivan ihmeellistä.”
Opiskelemaan päästyään Koskela nautti asianmukaisesti opiskelijaelämän iloista.
“Tuntuu, ettei se opiskelu ollut se pääasia. Kyllä me aika paljon kävimme kapakoissa. Oikeastaan juoksimme niissä aika säännöllisesti”, Koskela muistelee naureskellen.
Koskela opiskeli Ateneumissa vuosina 1967–1970. Opiskeluaikana Koskelalla oli kaveriporukka, jossa kaikki muut opiskelivat yliopistossa. Korkeakouluopiskelijoista koostuva kaveripiiri aiheutti toisinaan alemmuudentunnetta, sillä taideteollinen oppilaitos ei ollut tuolloin vielä korkeakoulu. Nykyään taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu on osa Aalto-yliopistoa.
“Häpesin, että olin Atskissa. Yliopistokaverini halusi aina kantaa piirustussalkkuani.”
Koskelan mielestä ihmisillä on suunnittelijan työstä varsin ruusuinen kuva.
“Mallisuunnittelijan työhön liitetään ajatus glamourista. Kyllä se ajatus häipyi, kun neppareista piti kirjoittaa kuusinumeroisia numerosarjoja tuotekortteihin. Se oli ihan rehellistä työtä, josta oli glamour kaukana.”
Ikoninen kuosi sai inspiraation deadlinesta
Elefantin tarina alkaa taideopintojen kolmannelta vuosikurssilta, kun Koskela osallistui Finlaysonin järjestämään suunnittelukilpailuun.
”Meillä oli taideteollisessa koko ajan kilpailuja. Se oli kauhean kivaa, koska kilpailuista sai rahaa. Forssan Finlayson järjesti sellaisen painokuosinsuunnittelukilpailun, ja osallistuin siihen. Minulla oli juuri ollut opinnoissa kankaanpainantaa.”
Inspiraatio työhön tuli samasta paikasta kuin nykyopiskelijoiden inspiraatio moneen koulutyöhön – deadlinesta.
”Kun työ pitää seuraavana päivänä palauttaa kouluun, niin sehän tehdään sitten edellisenä yönä”, Koskela sanoo.
Deadline-paineessa mieleen muistui valokuva, jossa Koskelan kaksosveli pitää kädessään kankaasta tehtyä elefanttipehmolelua. Koskela piirsi arkkitehtien suosimalle skissipaperille noin parikymmensenttisen elefantin, ja työ oli valmis. Tuolloin muodissa olivat suuret kuviot ja neljän värin mallit.
Koskelan työ ei voittanut kilpailua, mutta Finlayson valitsi sen lunastettavaksi. Palkkioksi lunastuksesta suunnittelija sai 350 markkaa, joka tekee nykyrahassa noin 70 euroa. Kilpailun jälkeen kuosi oli Finlaysonin omistuksessa, eikä Koskela saanut siitä enää muuta korvausta. Hänen mielestään oli kuitenkin vain mukavaa, että kuosista sai jonkin palkkion – opiskelijan kukkarolle raha oli aina hyvästä.
”Se oli ihan hauskaa. Nuo kilpailuthan ovat vähän sellaisia ansoja opiskelijoille. Niissä menettää oikeudet omiin töihinsä.”
Elefantti alkoi valloittaa Finlaysonin myymälöitä ensin länsinaapurissa. Koskelalle kuosin myymisestä ei kuitenkaan ilmoitettu Finlaysonin puolelta mitään, koska hän ei ollut Finlaysonin palkkalistoilla oleva suunnittelija. Koskela sai kuulla asiasta luokkakaveriltaan, joka kertoi nähneensä kuosia ruotsalaisissa naistenlehdissä. Tukholmassa hänen Elefanttiaan myytiin metritavarana.
”Kävin siihen aikaan paljon Ruotsissa, koska olin siellä kesätöissä lukiolaisena.”
Jonkin ajan kuluttua Elefantti tömisteli myös Suomeen, jossa se koristi etenkin lasten lakanoita. Moni muistaakin kuosin juuri lapsuutensa petivaatteista.
Palkkioksi lunastuksesta suunnittelija sai 350 markkaa, joka tekee nykyrahassa noin 70 euroa.
Oman kuosin näkeminen Finlaysonin tuotannossa tuntui ihmeelliseltä.
”Olihan se todella hienoa. Olinhan tuolloin vasta opiskelija. Myös sukulaiseni ostivat kankaita aivan innoissaan”, Koskela muistelee.
Elefantti oli vuosia pois Finlaysonin valikoimasta, mutta Koskela yritti aktiivisesti saada kuosia jälleen markkinoille. Aktiivinen puskeminen palkittiin, kun syksyllä 2011 kuosi lanseerattiin uudelleen, ja se tuli myyntiin vuoden 2012 mallistoon.
Alkuperäiset vedokset kadoksissa
Koskela koetti etsiä alkuperäisiä kankaita ja piirroksia, mutta etsinnöissä ilmaantui ongelmia.
”Niitä ei löytynyt mistään. Olin sellainen ’yhden kerran juttu’ kilpailun kautta, eikä suunnittelemani kuosin säilyttämistä oikein noteerattu. Finlaysonin tehtaalla Forssassa oli myös tapahtunut tuhoja, jonka seurauksena monia vanhoja malleja menetettiin.”
Koskelasta kerrotaan Finlaysonin sivuilla hyvin niukasti, vaikka Elefantilla on yritykselle varmasti suuri merkitys. Finlaysonin vakituiset kuosisuunnittelijat ovat saaneet yrityksen sivuilla huomattavasti suuremman tilan.
Vuonna 2019 Finlaysonilla suunniteltiin Elefantin 50-vuotisjuhlaa. Tällöin Finlaysonin tehtaalta löydettiin pieni kaistale ruskeaa Elefanttia ja lisäksi pieniä värimalleja.
”Alkuperäiset piirrokset ovat varmaankin olleet niiden tuhoutuneiden tavaroiden joukossa tai sitten niitä ei vain ole vielä löydetty.”
Japanilaiset olivat innostuneet Elefantista valtavasti. Maassa myytiin monia tuotteita, joita ei Suomen liikkeistä löytynyt.
Elefantti on iso Japanissa
Elefantin suunnittelija sai tietää, että Finlayson vie kuosejaan myös Japaniin. Asia tuli jälleen ilmi sukulaisen kautta, ei suinkaan suoraan Finlaysonilta. Koskela kuului
tuolloin kieliopintojensa kautta Japani-seuraan, jonka kautta hän löysi yhteyden Finlaysonin Japanin-kauppaan. Finlaysonin myyntiagentin kanssa Koskela sopi ensimmäisestä vierailustaan Japaniin vuonna 2015.
“Agentti oli tietysti järjestänyt minulle töitä. Puhuin sisustustavaratalossa ihmisille, jotka istuivat ja kuuntelivat.”
Japanilaiset olivat innostuneet Elefantista valtavasti. Maassa myytiin monia tuotteita, joita ei Suomen liikkeistä löytynyt. Elefantti oli saanut ylleen uusia värejä ja erilaisia materiaaleja. Kuosi koristi muun muassa onsen-kylpyläkasseja, termospulloja ja sateenvarjoja. Japanista löytyy jopa sauna, joka on somistettu Koskelan kuosilla. Myös vaatemerkki Uniqlo on tehnyt Finlaysonin kanssa yhteismalliston, jonka tuotteissa Elefantti komeilee.
Japanin innostus tuli suunnittelijalle täytenä yllätyksenä. Innostus on kovaa ja erilaista verrattuna Suomeen.
“En käsitä sitä. Miten tällainen yksi juttu voi innostaa heitä niin paljon, kun ajattelee, millaiset perinteet siellä on?”
Japanissa Elefantti näkyy ja kuuluu kaikin puolin suuremmalla voimakkuudella kuin Suomessa. Elefantin 50-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 2019, ja tuolloin Japanissa valmistettiin esimerkiksi juhlatuotteita ja Koskela piti työpajaa, jossa ommeltiin teemattoja alkuperäisistä Elefantti-kankaista. Suomessa Elefanttia juhlistettiin vähäeleisesti pienen kilpailun merkeissä.
Vaikka japanilaisten innostus Elefanttia kohtaan onkin hauskaa, ei Koskela haluaisi olla Suomessa tämänhetkistä tunnetumpi.
”Olen niin tavallisen näköinen muori, ettei minua täällä kukaan tunnista. Voin olla aivan inkognito”, Koskela sanoo.
Suunnittelija mukana uudistuksessa
”Yksi pieni elefantti marssi näin – -.”
Elefantti vapautettiin liikkumattomuudestaan tämän vuoden elokuussa. Aiemmin paikallaan ollut Elefantti pääsi jaloittelemaan ja sai pintaansa uusia värejä.
”Se on poikanen, joka lähtee vapauteen kärsä trööttäillen”, Koskela sanoo.
Elefanttia kehitetään Finlaysonin tiimissä, jossa Koskelakin on mukana.
”Olimme kyllästyneitä siihen, että kuosi on aina samanlainen. Ehdotin sitten, että muutetaan sitä. Finlaysonilla oltiin asiasta samaa mieltä.”
Tiimi sopii yhdessä siitä, millaisella uudella tyylillä kuosia jatkossa voitaisiin valmistaa. Osa tulevista kuoseista on Koskelan omaa kädenjälkeä, ja näistä hän saa tavallisen suunnittelukorvauksen. Koskelan mukaan suunnittelutyöllä ei kuitenkaan aivan rikastu.
”Olen aina sanonut, ettei printtisuunnittelu ole mikään kultakaivos.”
Toistaiseksi ainoa tekstiilikuosi
Elefantti koristaa monen kotia, ja tästä suunnittelija on totta kai hyvin iloinen.
”Minusta se on ihanaa”, Koskela tiivistää.
”Pidän sitä itse jotenkin sattumana. Ehkä tämä on nyt sitä huijarisyndroomaa, mistä puhutaan. Että olisi ihan sattumaa, että kuosista tuli niin suosittu”, hän jatkaa.
Koskela ajattelee, että Elefantti ihastuttaa ihmisiä yksinkertaisuutensa vuoksi.
“Se on varmaankin se salaisuus. Elefantti on yksinkertainen ja simppeli.”
Elefantti on jäänyt toistaiseksi ainoaksi Koskelan suunnittelemaksi tekstiilikuosiksi. Koskelan alaa ovat olleet enemmän puku- ja kenkäsuunnittelu. Uransa aikana hän on ehtinyt suunnittelemaan muun muassa Tampereen yliopiston teatterityön opiskelijoiden puvustoa. Lisäksi Koskela on suunnitellut esimerkiksi saappaita ja tanssiteatterin esiintymisasuja.
”1990-luvulla rupesin kouluttautumaan kuvataiteeseen. Vanhempi sisareni on taiteilija, ja hän houkutteli minua pitämään yhteisnäyttelyjä.”
Pienen houkuttelun jälkeen Koskela lähtikin opiskelemaan työväenopiston yhteydessä toimivaan taidekouluun Pirkkalaan. Koulutus kesti noin neljä vuotta, ja sen aikana käytiin läpi erilaisia taiteenlajeja. Taidekoulussa Koskela innostui grafiikasta. Hän kantaakin myös taidegraafikon titteliä.
”Olen piirtäjä. Ääriviiva on ollut minulle aina tärkeä. Tästä syystä aloitin grafiikan tekemisenkin sitten vihdoin. Tein jopa litografiaa, se oli kaikista ihaninta.”
Elämässä tärkeää on puutarhanhoito
Eläkepäiviään viettävän Koskelan elämään kuuluu hyvää. Päivät kuluvat pitkälti siirtolapuutarhalla ja haaveissa olisi myös matkustella. Koskela haluaisi reissata jälleen Japaniin Elefantin ystävien luo. Hän uumoilee, että japanilaiset saattavat innostua Elefantin vapautuksesta.
Itsekseen asuva Koskela kertoo elämän tuntuvan tasapainoiselta. Hän on tottunut elämään itsenäistä elämää kaikessa rauhassa.
”Olen erittäin tyytyväinen elämääni, etenkin tämä puutarha on aivan ihana. Täällä saa olla ihan rauhassa”, Koskela sanoo.
Puutarhanhoidossa viehättää varsinkin se, kun voi kokeilla uusia asioita ja seurata kasvien kasvua. Tänä vuonna kurpitsojen kasvatus onnistui hyvin: kuudesta taimesta kasvoi seitsemän oranssia kaunokaista.
”Kaikki ei aina onnistu, mutta siinä se jännitys onkin.”
Taidetta puolestaan tulee tehtyä kausittain. Tällä hetkellä puutarhanhoito pitää kuitenkin niin kiireisenä, ettei taiteelle juuri löydy aikaa.
”Kun on tarpeeksi kauan ollut tekemättä jotain, niin se alkaa taas houkutella uudelleen. Nyt olen taas pikkuisen sellaisella päällä, että haluaisin jotain taidetta tehdä.”
