Sotea asiakas edellä – mitä on yhteiskehittäminen ja voiko se toimia?

Sote-uudistus astui voimaan vuosi sitten, tammikuussa 2023. Mammuttiprojekti siirsi vastuun sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden sekä pelastustoimien järjestämisestä kunnilta hyvinvointialueille.

Itsehallinnollisia hyvinvointialueita on yhteensä 21, minkä lisäksi Helsingin kaupunki sai erityisvapauden järjestää itse palvelunsa.

Uudistustarvetta pidettiin pitkään väistämättömänä. Ensimmäinen yritys soten uudistamiseksi polkaistiin käyntiin jo vuonna 2005 Matti Vanhasen (kesk.) johdolla. Vanhasen kahden pääministerikauden aikana puhuttiin ”kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta”, tai PARAS-hankkeesta.

Toistuvasti tyssännyt, uudelleenkäynnistetty ja eteenpäin siirrelty sote-uudistus ehti aiheuttaa päänsärkyä usealle hallitukselle. Homman vei lopulta maaliin pääministeri Sanna Marin (sd.) kesäkuussa 2021, kun eduskunta hyväksyi Marinin hallituksen sote-esityksen.

Isot palveluihin liittyvät muutokset ovat vaikeita, kuten soten venynyt taival osoittaa. Jotain on kuitenkin keksittävä, koko ajan. Väestö vanhenee, mielenterveysongelmat lisääntyvät, eriarvoistuminen jakaa hoitoa tarvitsevia.

Kello tikittää.

Eräs tapa edistää muutosta voi olla palveluiden yhteiskehittäminen asiakkaiden kanssa, kertoo VTT:n tutkija Johanna Leväsluoto. Hänen yhteiskehittämistä ja sote-palveluiden muutoksia käsittelevä väitöskirjansa tarkastettiin joulukuussa Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa.

Yhteiskehittämisellä tarkoitetaan palveluiden käyttäjien aiempaa aktiivisempaa osallistamista eri palveluiden kehittämisessä ja toteuttamisessa. Asiakas otetaan mukaan kaikkiin prosessin vaiheisiin, suunnittelusta lopputuloksen arviointiin. Oleellista on se, että käyttäjien tarpeet ohjaavat palveluiden kehittämistä.

Perus-Pentin kokemuksia kehitystyöhön

Yhteiskehittämistä on analysoitu osana niin sanottua uutta julkista hallintaa (new public governance), jossa näkökulma asiakkaan rooliin eroaa edeltävistä julkisten palveluiden paradigmoista.

Asiakasta ei toisaalta holhota ylhäältä käsin alaspäin, mutta ei myöskään vain lähestytä markkinavetoisesti kuluttajana.

”Ajatuksena on tuoda eri toimijat – yksityiset ja julkiset palveluntarjoajat, yhdistykset, palveluiden käyttäjät – mielekkäällä tavalla yhteen kehittämään palveluita. Asiakas on kuitenkin kaiken keskiössä”, sanoo Leväsluoto.

Uudessa julkisessa johtamisessa painotetaan yhteistyötä: kaikki osalliset tuovat omat resurssinsa pöytään.

Idea on kaunis, jopa utopistinen. Leväsluoto kertookin, että yhteiskehittämistä on usein pidetty tutkimuskirjallisuudessa itseisarvoisena hyvänä. Kokeilujen vaikuttavuuden analyysiin ei ole välttämättä keskitytty yhtä paljon kuin innovaatioista intoilemiseen.

On syynsä, miksi Leväsluodon mukaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset eivät ole toistaiseksi juuri vakuuttuneet yhteiskehittämisestä.

Suomessa tehdyt yhteiskehittämiskokeilut ovat jääneet yksittäisiksi demoiksi, joista opittuja asioita ei ole lähdetty kehittämään eteenpäin tai levittämään laajemmin palvelujärjestelmässä.

Helposti herää myös hierarkioiden purkamista koskeva kriittinen näkökulma.

Jokaisella terveyskeskuksessa asioivalla henkilöllä, sanotaan vaikka Pentillä, on varmasti mielipiteensä siitä, miten häntä pitäisi hoitaa. Mutta eihän Pentti oikeasti tiedä – siksi Pentti tulee tapaamaan lääkäriä, joka tietää paremmin.

Ei Pentin tarvitsekaan tietää kaikesta kaikkea, Leväsluoto sanoo. Olisi kohtuutonta ja typerää vaatia Penttiä osallistumaan kaikkiin soteen liittyvän päätöksenteon ja palveluiden tuottamisen vaiheisiin. Pentin ja muiden hänen kaltaistensa asiakkaiden kokemuksia on kuitenkin mahdollista hyödyntää palveluiden kehittämisessä aiempaa enemmän.

”Siinä suomalaiset yhteiskehittämiskokeilut ovat lässähtäneet, että ne ovat usein jääneet mielipiteiden kyselyn tasolle, kuten ”oletko tyytyväinen palveluun”, sen sijaan että todella otettaisiin asiakkaan tarpeet ja kokemus lähtökohdaksi kaikelle kehittämiselle”, Leväsluoto sanoo.

Sitten tulevat vielä sote-alan karut realiteetit. Yhteiskeittäminen vaatii pitkäjänteistä muutosta sote-alan työkulttuurissa, joka ei täysin kitkatta synny. Työterveyslaitos TTL:n vanhempi asiantuntija Mervi Halonen on maininnut esimerkiksi jatkuvan kiireen ja kolmivuorotyön tekijöinä, jotka voivat vaikeuttaa yhteiskehittämistä työpaikoilla.

Kauhuskenaariot värittävät sotepuhetta

Olemme nyt eläneet vuoden sote-uudistuksen jälkeistä aikaa. Uudistuksen syvällisemmät vaikutukset saavat vielä odottaa myöhempää analyysiä, eikä Leväsluotokaan halua erikseen arvioida sote-uudistuksen hyvyyttä tai huonoutta.

Hän kuitenkin huomauttaa, että sote-uudistuksen kaltainen suuri rakenteellinen muutos vaatii tuekseen toisiaan tukevia alemman tason uudistuksia. Siihen yhteiskehittämisessä on kaikista yllä luetelluista ongelmakohdista huolimatta potentiaalia.

Toiminnan pitää vain olla systemaattisempaa, eri kokeilut yhteen linkittävää.

”Täytyisi myös olla avoimia kokeilujen epäonnistumisista, koska useinhan innovaatiot eivät toimi, se kuuluu asiaan. Juuri epäonnistumiset ovat tärkeitä oppimiskokemuksia, mutta nyt niistä ei oikein puhuta.”

Huolipuhe ja kauhuskenaariot korostuvat sotesta käytävässä keskustelussa. Se on Leväsluodon mukaan ymmärrettävää. Aihe kiinnostaa ja koskettaa ihmisiä. Silti pelkkä nykyisenkin tilanteen huonontumisella pelottelu ei riitä.

”Esimerkiksi missiolähtöinen innovaatiopolitiikka voi näyttää suuntaa, jotta inkrementaaliset muutokset saadaan yhdessä uudistamaan sote-järjestelmää”, hän sanoo.

”Taustalle tarvitaan kuitenkin yhteinen näkemys siitä, miten ja mihin suuntaan järjestelmää halutaan uudistaa.”