Pääkirjoitus: Hoitoon pääsy ei ole hoidossa
Teksti: Maria Muilu
YTHS:n hoitoon pääsyn tilanne on ollut jo pitkään sietämätön. Opiskelijoiden viivästynyt terveydenhoito ei ole vain paperinmakuista pykälien rikkomista, vaan kyse on laajemmasta ongelmasta, joka heijastaa poliittisten päätösten kestämättömyyttä.
Toimittajamme Iikka Sorvali penkoi tässä lehdessä YTHS:n hoitoon pääsyn haasteita. Juttua tehdessä selvisi, että YTHS on ollut Valviran syynissä jo vuosia, koska hoitoon pääsy ei toteudu lain asettamien vaatimusten mukaisesti millään maantieteellisellä alueella.
Valvira on todennut ongelmat ja YTHS kertoo puuttuneensa niihin, mutta konkreettiset parannukset ovat jääneet laihoiksi. Tilanne tuo mieleen sen meemin, jossa Spider-Manit osoittelevat ringissä toisiaan. Valvira syyttää YTHS:ää, YTHS vetoaa resurssipulaan ja opiskelijat heiluttavat käsiään joka suuntaan saadakseen apua.
Viime vuoden syyskuussa voimaan tullut tiukentunut hoitotakuu vaatii, että perusterveydenhuollossa hoitoon on päästävä 14 päivän ja suunterveydenhuollossa neljän kuukauden sisällä. Päätös on poliittisesti seksikäs, koska tietenkin on houkuttelevaa taata ihmisille ripeämpi hoitoon pääsy. YTHS:n esimerkki kuitenkin osoittaa, että tällaisia päätöksiä on järjetöntä tehdä ilman, että terveydenhuollon perusongelmiin puututaan. Hoitotakuun tiukentaminen on hieno tavoite, mutta se ei auta, jos terveyspalvelut hikoilevat jo valmiiksi resurssiensa kanssa.
Hoitotakuun tiukentaminen on hieno tavoite, mutta se ei auta, jos terveyspalvelut hikoilevat jo valmiiksi resurssiensa kanssa.
Hoitoon pääsyn takkuaminen ei koske vain opiskelijoita, vaan se kuvastaa laajemmin koko terveydenhuoltojärjestelmän kriisiä. YTHS:n tilanne on esimerkki siitä, kuinka järjestelmässä siirretään vastuu aina seuraavalle taholle, kunnes todelliset ihmiset jäävät ilman apua.
Syyskuussa julkaistun valtion talousarvioesityksen mukaan YTHS:n tilanne on sentään rahoituksen osalta toivottavasti hieman helpottumassa ensi vuonna. Vuodelle 2025 esitetään yli kaksi kertaa suurempaa valtionosuuden korotusta kuin kuluvalle vuodelle saatiin.
Sitä odotellessa moni opiskelija roikkuu tälläkin hetkellä ylipitkissä hoitojonoissa. Eipä tässä siis hätää, kunhan maltamme olla sairastumatta ennen ensi vuoden budjettipäätöksiä.