Kaikissa korkeakouluissa pitäisi opettaa tekniikan aloja, Tamkin tuleva rehtori Mika Hannula

Visiirin Viisi väitettä -palstalla ajankohtainen henkilö vastaa viiteen väitteeseen.

Teksti ja kuvat: Iikka Sorvali

Tamkin tuleva rehtori Mika Hannula.

Tampereen ammattikorkeakoulun rehtorina aloittaa tammikuun alussa tekniikan tohtori ja tietojohtamisen professori Mika Hannula. Turun yliopiston vararehtorin paikalta takaisin Tampereelle palaava Hannula tunnetaan muun muassa Tampereen teknillisen yliopiston entisenä rehtorina.

Turussa Hannula oli perustamassa yliopistoon uutta teknillistä tiedekuntaa. Hän on toiminut myös Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen puheenjohtajana ja hänet on ylennetty toisena suomalaisena reservissä everstiluutnantiksi asti.

1. Lähdit Turkuun Tampere3-hankkeen myrskyisinä vuosina, mutta nyt tilanne on rauhoittunut niin, että palaaminen on järkevää.

Palaan mielelläni, koska Tampereen korkeakoulukonsernin ja koko alueen potentiaali on hurjan korkea ja paljon on vielä hyvää tekemättä.

2. Kannat aina Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnalta vuonna 2018 saamaasi kunniamerkkiä todisteena siitä, että olet opiskelijoiden asialla.

Tämä todellakin pitää paikkansa, olin juuri lauantaina Turun yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhlilla ja kannoin siellä ylpeänä tamperelaista kunniamerkkiä.

3. Kaikissa korkeakouluissa pitäisi opettaa tekniikan aloja.

Ei, ei kaikissa. Yhä useammassa suomalaisessa korkeakoulussa on tekniikan alan opetusta, mutta ei se mikään itseisarvo ole.

4. Olit ajamassa uuteen Tampereen yliopistoon säätiömallia. Sen kritiikki on aivan turhaa.

Kaikkia erilaisia korkeakoulujen hallintomalleja saa ja pitää tarkastella kriittisesti. Tampereen uuden yliopiston säätiömallista oli päätetty ennen kuin minä edes kuulin koko hankkeesta.

5. Aiot laittaa Tamkin johdon kuriin sotilaallisella tehokkuudella.

(Nauraa.) Ei, en ole ajatellut tehdä näin.