Viidennes opiskelijoista kokee toistuvaa yksinäisyyttä – kenen vastuulla yhteisöllisyyden lisääminen on? Näin vastaavat TREY ja yliopisto

You can also read this article in English here.

Olisi mukava ajatella, että opiskelijoiden yksinäisyys oli lähinnä korona-ajan ilmiö. Ei kai tästä nyt enää tarvitse puhua, kun poikkeusolot ovat takanapäin?

Tämän vuoden korkeakouluopiskelijoiden terveys- ja hyvinvointi­tutkimuksen perusteella opiskelijoiden yksinäisyys on kyllä vähentynyt vuoden 2021 korona-alhosta. Joka viides kokee silti yhä toistuvaa yksinäisyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa kymmeniätuhansia opiskelijoita.

Nyyti ry:n ja HelsinkiMission valtakunnallinen hanke on viimeiset kolme vuotta torjunut yksinäisyyttä korkeakouluissa. Hankepäällikkö Annina Lindberg painottaa, ettei ongelma selity vain pandemian vaikutuksilla.

”Opiskelijoiden yksinäisyyttä on ollut olemassa jo ennen koronaa, se syventyi korona-aikana, ja sitä koetaan edelleenkin isoissa määrin Suomen korkeakouluissa.”

Kenen vastuulla yhteisöllisyyden lisääminen sitten olisi? Jos asiaa kysytään opiskelijoilta itseltään, saadaan Lindbergin mukaan tyypillisesti kaksi vastausta: kanssaopiskelijat ja korkeakoulujen henkilökunta. Opiskelijoiden elämäntilanteet ja aktiivisuus järjestötoiminnassa vaihtelevat, mutta kaikki ovat tekemisissä toisten opiskelijoiden ja kurssiensa opettajien kanssa. Niinpä yksinäisyyden vähentämisenkin tulisi tapahtua korkeakoulujen arjessa, opetuksen lomassa.

”Kaikki opiskelijat eivät osallistu mihinkään opiskelija- tai ainejärjestötapahtumiin.”

Seuraa muillekin kuin järjestöaktiiveille

Ylioppilaskunnankin puolella tiedostetaan, ettei opiskelijajärjestötoiminta tavoita kaikkia. Esimerkiksi TREYn tämän vuoden yhdenvertaisuuskyselyssä vain noin puolet vastaajista koki olevansa osa jonkin opiskelijajärjestön sosiaalista ryhmää. TREYn sosiaalipoliittisen asiantuntijan Laura Kaipian mielestä onkin tärkeää muistaa, että monen opiskelijan kohdalla osallisuuden kokemus ja yhteisöllisyys voivat löytyä jostain toisaalta: muusta vapaaehtoistyöstä, harrastusryhmistä, yliopiston ulkopuolisista kaveriporukoista, perheen parista.

”Sillähän ei oikeasti ole merkitystä, mitä kautta se löytyy. Pääasia on, että kaikilla olisi oma henkinen koti, missä on hyvä olla.”

TREY on etsinyt yhteistyössä yliopiston kanssa erilaisia matalan kynnyksen tapoja tukea opiskelijoiden tutustumista toisiinsa. Kaipia mainitsee esimerkkinä StudyBuddy -Moodlen, josta opiskelijat voivat hakea kahdenkeskistä opiskelu- ja kaveriseuraa. Nyt on kehitteillä hanke, jossa tarjottaisiin opiskelijoille vastaavanlainen mahdollisuus löytää kavereita yhteiseen liikuntaharrastukseen.

”Opiskelijoiden yksinäisyyttä on ollut olemassa jo ennen koronaa, se syventyi korona-aikana, ja sitä koetaan edelleenkin isoissa määrin Suomen korkeakouluissa.”

Korkeakoululaisten arkeen vaikuttavat kuitenkin myös kunkin hallituskauden sosiaali- ja koulutuspolitiikka. Opiskelijoiden tukien leikkaukset ja lisääntynyt paine valmistua mahdollisimman nopeasti työelämään voivat Kaipian mukaan pahimmillaan lietsoa yksinäistä puurtamista yhteisöllisyyden sijaan.

”Kyllähän kaikki tuollainen kuluttaa opiskelijan voimavaroja ja vaikuttaa myös sosiaalisuuteen.”

Etä-Suomen yliopistot

Tampereen yliopisto on koulutuksesta vastaavan vararehtori Marja Sutelan mukaan erittäin sitoutunut tukemaan opiskelijoiden osallisuutta ja hyvinvointia. Sutelakin tunnistaa opiskelijoihin kohdistuvat paineet ja mainitsee erikseen toimeentuloon liittyvät huolet, esimerkiksi opiskelijoiden siirtymisen yleiseltä asumistuelta pienemmän opintotuen asumislisän piiriin.

”Ja tutkinnon pitäisi sitten kuitenkin valmistua määräajassa, sitähän yliopistokin toitottaa koko ajan.”

Samalla, kun yliopisto asettaa opiskelijoille tavoitteita, se haluaa tukea heitä niiden saavuttamisessa. Sutela arvioi, että Tampereen yliopistolla on kattavat opiskelijoiden hyvinvointia tukevat palvelut. Tukitoimia on viime vuosina lisätty entisestään.

Toisaalta Sutela huomauttaa, että niin valtakunnallisten kuin yliopistokohtaistenkin tutkimusten perusteella suurella osalla opiskelijoista menee hyvin. Toistuva huolipuhe ei kerro koko totuutta. Esimerkiksi Tampereen yliopiston viime kevään kyselyssä ensimmäisen vuoden opiskelijoille 78 prosenttia vastaajista koki, että yksinäisyys oli heikentänyt heidän opiskelukykyään vain hieman tai ei yhtään.

Viime aikoina otsikoihin ovat nousseet korkeakoulujen läsnäolokäytännöt.  Korona-ajan poikkeusjärjestelyjen jälkeen opetus on palannut kampuksille. Osa oppilaitoksista on tehnyt melko tiukkojakin linjauksia siitä, kuinka paljon poissaoloja opiskelijoille sallitaan kurssien luennoilta.

Tampereen yliopistolla ei ole yhtä kategorista linjaa kurssien lähiopetuksen suhteen. Yliopiston opetuslinjauksissa korostetaan kuitenkin lähiopetuksen merkitystä etenkin kandidaatin opinnoissa. Sutelan mukaan tutkimustenkin perusteella tiedetään, että aito läsnäolo ja opiskelu yliopistolla on etenkin opintojen alkuvaiheessa tärkeää. Samalla opiskelijat tutustuvat yliopistoonsa, muihin opiskelijoihin, opetushenkilökuntaan ja ylioppilaskunnan toimintaan.

”Nämä ovat hyvin merkittäviä asioita sen kannalta, miten ne opinnot lähtevät etenemään ja miten tuntee olevansa osa yliopistoyhteisöä.”

Kandivaiheen loppupuolella ja erityisesti maisterivaiheessa on Sutelan mukaan enemmän tilaa joustavuudelle ja etäopinnoille. Myös opiskelijoiden elämäntilanteet ja tutkinto-ohjelmien opetuksen luonne vaihtelevat. Tärkeintä on, että opetusmuoto on aina pedagogisesti perusteltu.

Ryhmäytymistä vai sosiaalista ahdistusta?

Kysymys lähiopetuksesta jakaa Laura Kaipian mukaan mielipiteitä opiskelijayhteisössä. Jo korona-aikana osa koki etäopetuksen ahdistavana, kun taas toisille se sopi erinomaisesti. Sama pätee edelleen: osan elämäntilanne yksinkertaisesti on sellainen, että etäopetus helpottaa heidän arkeaan roimasti.

Yhteisöön kuulumisen tunnetta on silti vaikea saada aikaan ilman säännöllistä lähiopetusta. Opiskelijoiden keskinäisten suhteiden lisäksi kasvokkaiset tapaamiset ovat tärkeitä myös opiskelijoiden ja opettajien vuorovaikutuksen kannalta.

”Korona-aikana opiskelijat ja opetushenkilökunta ajautuivat kauemmas toisistaan, mikä saattaa aiheuttaa omanlaisia haasteita”, Kaipia sanoo.

Esimerkiksi erilaisten ristiriitatilanteiden selvittely on yleensä helpompaa, jos kurssin opettaja ja opiskelijat tapaavat toisiaan muutenkin kuin Teamsin välityksellä.

Annina Lindberg uskoo, että lähiopetuksessa ihmisten kohtaamisen arkipäiväistyminen voi pikkuhiljaa auttaa lievittämään sosiaalista ahdistuneisuutta ja jännitystä. Korkeakouluopetuksenhan on tarkoitus valmentaa opiskelijoita tulevaisuutta ja työelämää varten.

Hänen mielestään lähiopetuksesta ei silti kannata tehdä itseisarvoa.

”Ajatus, että kaikki kasvokkainen on vain hyvää ja kaikki verkossa etänä toteutettava pahaa ja ikävää, on liian mustavalkoinen.”

Parhaimmillaan etäopetus voi auttaa löytämään sopivan tasapainon elämän eri osa-alueiden välille. Tämä tukee opiskelijan jaksamista ja hyvinvointia.

Yhteisöllisyyttä ei voi jättää järjestöjen varaan

Järjestötoiminta voi olla monelle helppo tapa kiinnittyä uuteen yhteisöön. Järjestöissä pyritään myös koko ajan kehittämään omaa toimintaa saavutettavammaksi ja yhdenvertaisemmaksi. Viime vuosina on mietitty yhä enemmän esimerkiksi sitä, kuinka huomioida opiskelijoiden erilaiset elämäntilanteet ja miten saada perinteisistä opiskelijatapahtumista aidosti antoisia myös heille, jotka eivät käytä alkoholia.

Perushaasteena on silti se, että järjestötoimintaa vetävät usein suhteellisen nuoret opiskelijat, mikä ohjaa osaltaan tapahtumien järjestämistä ja toiminnan suunnittelua. Samat asiat eivät välttämättä kiinnosta aivan koko opiskelijakuntaa, vaikka moni niistä innostuisikin. Ylipäänsä järjestöjen ja ylioppilaskunnan toiminnassa näkyy eräänlainen Matteus-efekti: helpointa on tavoittaa ne opiskelijat, jotka ovat jo valmiiksi aktiivisia.

Ystävyyssuhteet eivät ole opiskelijan arjessa erillinen saareke, vaan elämän eri osa-alueet vaikuttavat toisiinsa. Monille sosiaalisuus antaa voimavaroja opiskeluarkeen. Samalla uusiin ihmisiin tutustuminen on usein ensi alkuun kuluttavaa ja ainejärjestötoiminnalle omistautuminen vaatii aikaa kalenterista.

Ystävyyssuhteet eivät ole opiskelijan arjessa erillinen saareke, vaan elämän eri osa-alueet vaikuttavat toisiinsa.

Hankepäällikkö Annina Lindbergin mukaan esimerkiksi kursseilla muodostetut ryhmät voivat olla monelle tapahtumia helpompi väylä tutustua uusiin ihmisiin. Kun on ensin työstetty yhdessä kurssitehtävää, ei muistakaan aiheista jutteleminen välttämättä enää jännitä niin paljoa. Se, että ryhmät muodostetaan kurssilla satunnaisesti ja alussa käytetään hetki yhteisten pelisääntöjen sopimiseen, voi olla yllättävän tehokas työkalu opiskelijoiden yksinäisyyden vähentämiseen.

Osa voi vierastaa täysi-ikäisten opiskelijoiden ”paapomista”, mutta opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ei voi yliopistoissakaan jättää vain yksittäisten järjestöjen, opintopsykologien ja hyvinvointitiimien vastuulle. Yliopisto, jossa opiskelijat kokevat enemmän osallisuutta ja vähemmän yksinäisyyttä hyödyttää lopulta kaikkia.