Tiede: Puoskaroinnin ja lääketieteen välinen kuilu haittaa hoitoa – ”Väite, että vaihtoehtohoitojen käyttö olisi lisääntynyt, ei perustu mihinkään tutkimukseen”

Puoskarointi ja terveyshuuhaa ovat jo pitkään nostattaneet ärhäkkää keskustelua. Huolta herättävät epätavalliset keinot, joilla yritetään päästä eroon oireista. 

Lokakuun alkuun asti oli vireillä ”puoskarilakia” ajava kansalaisaloite, jossa vaadittiin Valviralta nykyistä tiukempaa valvontaa rajoittamaan uskomus- ja vaihtoehtohoitoja sekä niiden katteetonta markkinointia. Aloite ei kuitenkaan saanut riittävästi kannatusta.  

Myös luontaishoitojen käytön turvaamisen puolesta tehtiin tammikuussa umpeutunut kansalaisaloite, joka sekin jäi allekirjoitusmäärältään selvästi vajaaksi.  

Puoskarilakia on kaavailtu Suomeen jo 12 vuotta, mutta toistaiseksi viralliseen terveydenhuoltojärjestelmään kuulumattomien parantajien puuhastelua ei valvota juuri mitenkään. 

Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käyttöä tutkinut Tampereen yliopiston tutkija Pia Vuolanto ei halua ottaa kantaa siihen, olisiko lainsäädäntö ratkaisu ilmiön rajoittamiseksi. 

Tutkijan roolissa Vuolanto itse puhuu hoidoista joko vaihtoehtoisina tai täydentävinä. Hänen mukaansa juuri puoskaroinnin ja huuhaan kaltaisten latautuneiden termien käyttö kärjistää julkista keskustelua, mikä hankaloittaa aiheen käsittelyä. 

Vuolanto sanoo vaihtoehtoisten hoitomuotojen käytön olevan tärkeä tutkimuskohde, sillä kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö, jota on tutkittu vain vähän. Lisäksi Suomessa ja muissa Pohjoismaissa vaihtoehtohoitojen käyttö on huomattavan yleistä. 

”Eurooppalaisen kyselyaineiston mukaan 35 prosenttia suomalaisista oli käyttänyt jotain täydentävää hoitoa viimeisen 12 kuukauden aikana”, Vuolanto kertoo. 

Hänen mukaansa vaihtoehtoisiin hoitoihin turvautumisen taustalla vaikuttaa ihmisten halu olla oman itsensä asiantuntijoita ja ottaa vastuuta omasta hoidostaan. 

”Yksi yleisimmistä syistä täydentävien hoitojen käytölle on, että ollaan pettyneitä lääkärin toimintaan ja hoitohenkilökunnan ohjeisiin.” 

Valvotusta vaaralliseen

Toisin kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä, vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttö ei ole lisääntynyt, vaan vähentynyt. Vuoden 2019 tiedebarometrin mukaan ihmisten luottamus homeopatiaan, kansanparantajiin ja luontaishoitoihin on laskenut tasaisesti. Lisäksi suomalaisten luotto tieteeseen on korkealla tasolla. 

Myös Vuolanto oli mukana tekemässä kyselyaineiston analyysiin perustuvaa tutkimusta, jonka mukaan vaihtoehtoisten hoitomuotojen käyttäminen on vähentynyt kymmenen vuoden tutkimusjakson aikana. 

”Väite, että vaihtoehtohoitojen käyttö olisi lisääntynyt, ei perustu mihinkään tutkimukseen”, Vuolanto huomauttaa. 

Hoitojen käytön tutkimista vaikeuttaa se, että aina ei ole selvää, mitä vaihtoehtohoidoiksi luetaan. 

”Tämä on monimutkainen tutkimusaihe, koska hoitojen kirjo on todella laaja”, Vuolanto toteaa. 

Toden totta. Saman kattokäsitteen alle lasketaan niin uskonnoista ammentavat energiahoidot ja hopeavedellä kurluttaminen kuin osa vakiintuneemmista manuaalisen terapian muodoista. Jälkimmäisistä esimerkiksi osteopaatti ja kiropraktikko ovat suojattuja ammattinimikkeitä, joiden käyttöä valvoo Valvira. Samoin akupunktiota sovelletaan joiltain osin lääketieteen piirissä.  

Myös valvottuihin manuaalisen terapian muotoihin liittyy kuitenkin myös uskomushoidollisia ulottuvuuksia, joiden tehoa ei ole tieteellisesti todistettu.  

Ilmiöön on perusteltua suhtautua kriittisesti, koska pahimmillaan tutkimattomat tai osaamattomasti tehdyt hoidot voivat olla vaarallisia.  

Useat vaihtoehtohoidot on kuitenkin todettu yhtä harmittomiksi kuin tehottomiksi. 

Vuolannon mukaan vain hyvin pieni osa ihmisistä turvautuu sairauksien hoidossa pelkästään vaihtoehtohoitoihin. Yleensä niitä käytetään lääketieteellisen hoidon rinnalla. 

”Jos potilas käyttää näitä hoitoja, se ei tarkoita, että hän hylkäisi lääketieteen totaalisesti”, Vuolanto muistuttaa. 

Hän toivookin lääkärin ja potilaan välisiin kohtaamisiin ennen kaikkea ymmärrystä ja molemminpuolista avoimuutta. 

”Lääkärien olisi hyvä osata ottaa huomioon, että monilla vastaanotolle tulevilla ihmisillä on näitä vaihtoehtoja mielessään. Jo terveydenhuollon ammattilaisten koulutuksessa olisi hyvä jakaa tietoa näiden hoitojen käytön syistä.” 

Hoitojen haitat koulutuksen keskiössä

Tampereen yliopiston lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnassa vaihtoehtohoitoihin perehtyminen on osa opintoja. Viidennen vuoden lääketieteen opiskelija Elisa Jääskeläisen mukaan opintoihin sisältyy kaikille pakollinen, joskin suppea, kolmetuntinen aiheeseen pureutuva seminaari. 

”Kaikkea ei tietenkään ehditä käydä läpi. Seminaarissa perehdytään esimerkiksi akupunktioon ja rohdoksiin sekä yleisimpiin sairauksiin, joihin ihmiset käyttävät näitä hoitoja”, Jääskeläinen kertaa. 

”Tehottomia hoitomuotoja, kuten homeopatiaa ja energiahoitoja, ei juurikaan käsitellä, sillä niistä ei ole suoraa haittaa”, hän jatkaa. 

Opetuksessa keskitytään ennen kaikkea niihin hoitoihin, joilla voi olla vaikutusta lääkehoitoon tai haittaa potilaalle. Erityisesti luontaistuotteista puhutaan paljon, sillä niillä voi olla haitallisia yhteisvaikutuksia lääkeaineiden kanssa. 

”Potilaiden pitäisi ehdottomasti uskaltaa kertoa käyttämistään hoidoista, jotta lääkäri pystyy ottamaan ne huomioon. Esimerkiksi syövän hoidossa hierontakin voi olla haitaksi”, Jääskeläinen kertoo. 

Jääskeläisen mielestä tärkeintä lääketieteen opetuksessa on sopiva kriittisyys ja näyttöön perustuvan lääketieteen korostaminen. Opinnoissa kuitenkin painotetaan avarakatseisuutta potilasta kohtaan, sillä potilaan omakohtaisen kokemuksen huomioiminen on yksi onnistuneen hoidon kulmakivistä. 

”Tuomitseminen ei hyödytä ketään. Vaihtoehtohoitojen käyttö ei määritä potilasta.” 

Suunta on oikea

Lääketieteen ulkopuolisten hoitojen käytön väheneminen ja korkea luottamus tiedettä kohtaan ovat positiivisia merkkejä, mutta vaihtoehtohoitoihin turvautuvia on Suomessa silti huomattava määrä ja äänenpainot tuntuvat kärjistyvän. Tutkimukselle on siis sijaa myös tulevaisuudessa.  

Tutkija Pia Vuolannon mielestä mielenkiintoinen tulevaisuuden tutkimuskohde on se, miten juuri terveydenhuollon ammattilaiset suhtautuvat vaihtoehtoisiin hoitoihin. Hän uskoo, että tutkimustieto voisi helpottaa lääkärien ja potilaiden välistä vuorovaikutusta ja madaltaa kynnystä ottaa asia puheeksi vastaanotolla. 

”Lääkärien olisi tärkeä osata kysyä potilailta muiden hoitomuotojen käytöstä, kertoa mahdollisista haitoista ja käsitellä niitä sillä tavalla, että potilas ymmärtää.”