Karjala on traumojen ja tarujen lähde – mitä menetetystä maasta kaivataan?

Syksyllä 2020 julkisuudessa kihahti, kun useat uutismediat kertoivat, että Karjalan Liitto aikoo luopua tavoitteestaan edistää Karjalan kysymyksen ratkaisemista. Vuonna 1940 perustettu Karjalan Liitto on karjalaisen elinvoiman ja kulttuurin vahvin tukipilari. Liiton puheenjohtajana on kautta aikain toiminut merkittäviä poliitikkoja ja henkilöjäseniä järjestössä on 35 000. Alusta asti liitto on kirjannut yhdeksi tavoitteekseen Karjalan kysymyksen ratkaisun edistämisen. Käytännössä tämä tarkoittaa jatkosodan seurauksena tehtyjen alueluovutusten perumista tai uudelleenjärjestelyä.

Kyseessä oli kuitenkin väärinkäsitys. Liittokokouksessa tehdyt sääntömuutokset eivät vaikuttaneet Karjalan Liiton suhtautumiseen alueluovutuksia kohtaan. Karjalan kysymyksen ratkaisemisen edistäminen säilyy osana yhdistyksen aatteellista pohjaa, vaikka aktiiviseen toimintaan viittaava lause säännöistä poistettiin.

Kohahdus uutistoimituksissa ja somessa kertoo ennen kaikkea siitä, että Karjalan kysymys on edelleen tärkeä monille suomalaisille, vaikka siitä harvoin puhutaan.

Suomesta löytyy myös toimijoita, joille alueiden palautus on tärkeimpiä kysymyksiä. Esimerkiksi Karelia Klubi -yhdistys on sitä mieltä, että Karjalan Liitto ja esimerkiksi Suomi-Venäjä-Seura tosiasiassa välttelevät aihetta.
Klubin tavoitteena on myös sotasyyllisyyksien purkaminen Suomen osalta ja suomettuneisuuden ajan pyykinpesu.

Aluekysymys jakaa kansaa. Aiheesta 2000-luvulla tehtyjen kyselyiden perusteella pyöreästi noin kolmasosa kannattaa ja hieman yli puolet kansasta vastustaa palautusta. Yksille kyse on Suomelle kuuluvasta ja vääryydellä viedystä omaisuudesta, toiset taas saattavat nähdä taustalla vaikuttavan vanhan fantasian Suur-Suomesta ja heimoaatteellisen idealismin. Jotkut kaipaavat sukujuuriensa alkupaikalle, ja jotkut haluavat vain sitä, mikä on parasta karjalaisille itselleen. Kyselyissä karjalaistaustaiset ovat olleet muuta väestöä enemmän aluepalautusten kannalla.

Aluekiistoille on ominaista, että käsitykset oikeudenmukaisuudesta ja vääryyksien korjaamisesta ovat poliittisesti ja tunteellisesti latautuneita. Eri sidosryhmiä ja kilpailevia intressejä on useita. Tosiasia on se, että Karjalasta on tullut osa kulttuurimme pohjarakennetta ja tarina menetetyistä alueista on kietoutunut osaksi kansakunnan suurta kertomusta. Menetys, evakko ja loukattu suvereniteetti ovat osa
kansallista identiteettiämme. Unelma taasen koostuu sovituksesta ja eheytyksestä sekä vapautumista odottavasta myyttisestä Karjalasta. Sitä ruokkivat monet eri tekijät. Ainoakaan raja ei ole pysyvä.

Karjalan Liitto ja sitä pienemmät sekä erityisemmin asialle vihkiytyneet toimijat ovat viimeisiä soihdunkantajia. Jos uusia ei synny ja aihe poistetaan nykyisten asialistalta, silloin todennäköisesti kuopataan myös unelman rippeet. Vaikka yli miljoonalla suomalaisella on sukujuuria Karjalassa nykyisen Venäjän alueella, yhä harvemmat haikailevat sen perään.

Virallisesti Suomella ei ole minkäänlaisia aluevaatimuksia. Eikä ole koskaan ollutkaan. Silloin tällöin asia nousee valtakunnan korkeimmalle tasolle ja joka kerta se johdonmukaisesti tyrmätään. Näin kävi myös edellisen kerran, kun ratkaisu näytti hetken ajan mahdolliselta. Neuvostoliiton sorruttua ja Baltian maiden itsenäistyttyä 1990-luvun alussa liikevoima tilanteen korjaamista varten oli olemassa, mutta presidentit Mauno Koivisto tai Martti Ahtisaari eivät lähteneet kokeilemaan jäätä, eivätkä sitä tehneet muutkaan poliitikot. Ainakin jonkinlainen keskusteluyhteys aiheesta oli olemassa Venäjän presidentin Boris Jeltsinin kanssa.

Kustannusarvioita laskettiin 1990-luvun alussa, ja vaakakupissa painoivat niin poliittiset kuin taloudellisetkin syyt. Suomea ravisteli yksi sen historian pahimmista talouskriiseistä. Nykypäivään tultaessa Karjalan palauttamisen hintaa on arvioitu eri tahojen toimesta moneen kertaan. Yleisimmät lopputulokset ovat olleet nykyrahassa useita kymmeniä miljardeja euroja. Oletettujen kustannusten taakse on toisaalta ollut helppo jähmettyä. Palautuksen puolestapuhujat usein muistuttavat, että sotia edeltänyt Karjala oli vauraudeltaan mitattuna varsin eri tasoa kuin se on nykyään. Palautuskustannukset voidaankin mieltää myös investoinniksi.

Jälkiviisaasti voi sanoa, että mikäli Karjala olisi 1990-luvulla palautettu, eläisimme nyt turvallisuuspoliittisesti aivan toisenlaisessa Suomessa. Venäjä on noussut 1990-luvun länsimaalaistumisen ajasta uuteen omaperäiseen uhoonsa. Tällä hetkellä asiassa eteneminen näyttää varsin toivottomalta. Tänä päivänä Karjala on vain yksi yli kuudestakymmenestä Venäjää koskevasta aluekysymyksestä. Karjala ei ole Venäjälle taloudellisesti kovin tärkeä, mutta tätä nykyä siellä on muun muassa merkittävä Uuraan öljysatama ja Karjalan kannaksella kulkeva Nord Stream -kaasuputki.

Vaikka aluevaatimuskysymys on ennen kaikkea epävirallinen ja vailla aktiivista kamppailua, on se syvällä suomalaiskansallisessa kuvastossa. Näkyvimmillään se on urheiluretoriikassa tai elintarvikkeiden markkinoinnissa. Tosin on tärkeä ymmärtää, että kaikenlainen vakavamielinen aiheesta keskusteleminen on tulisilla hiilillä kävelemistä, eikä kaikkia näkemyksiä saisi millään mahtumaan yhteen lehtiartikkeliin. Venäjän kanta on hyvin tiedossa, ja sen ulko- ja rajapolitiikassa on kieltämättä esiintynyt epäilyttäviä piirteitä. Nykyinen reaalipolitiikan aikakausi melkeinpä edellyttäisi jonkinlaisen aloitteen tulemista Venäjältä itseltään.

Karjala ei totta kai ollut ainoa alue, josta Suomi joutui rauhansopimuksissa luopumaan. Suomenlahden saaret, Salla ja Petsamo joutuivat myös Neuvostoliiton haltuun. On perin kiinnostavaa, miksi muut maantieteellisesti laajat alueet kuten Salla, Kuusamon itäosat tai eritoten Petsamo eivät ole olleet samanarvoisia kansallisen taruston osia kuten Karjala. Mitä tulee aluevaatimuksiin, ensimmäinen puheenaihe on lähes poikkeuksetta Karjala, vaikka Petsamon nikkelivarannot ja yhteys jäämerelle olisivat taloudellisesti ja strategisesti ajateltuna paljon merkittävämpiä kuin tuuhean metsäiset kunnaat.

Karjala on vanhempi osa Suomea kuin Petsamo, kuuluihan se osittain jo Suomen suuriruhtinaskuntaan. Erämainen, ennen koltansaamelaisten asuttama Petsamo piirrettiin Suomen rajojen sisäpuolelle vasta Tarton rauhansopimuksessa vuonna 1920.

Karjala on suomalaiselle identiteetille paljon muutakin kuin kollektiivisen trauman lähde. Varsinkin sen itäosat ovat Kalevalan, runolaulajien ja koskemattoman luonnon koti, jonne innokkaat heimosoturit säntäsivät jo 1910-luvun lopulla veljeskansaa vapauttamaan.

Suomen taiteen kultakaudella 1800-luvun lopulla taiteilijoita ja tutkijoita inspiroi karelianismiksi kutsuttu aate. Sillä oli suuri vaikutus, kun laajaa maata harvaan asuttaneelle kansalle muovattiin yhtenäistä kansallisaatetta.

Vaikka Karjalan kulttuurista on valittu vaikutteita yhteiseen identiteettiin, on karjalaiset ihmisinä saatettu nähdä ei-toivottuina. Karjalaisia, kuten saamelaisiakin, on assimiloitu valtaväestöön.

Uutta kansallismytologian lukua kirjoittaessa on jäänyt sivuosaan, että ympäri maata asutetut evakot kohtasivat ennakkoluuloja ja syrjintää koskien niin kieltään, tapakulttuuriaan kuin ortodoksista uskontoa. Identiteettien laimentuminen integraation myötä voi osaltaan selittää miksi Karjalan kysymys on ajautunut unohduksen partaalle.

Muille kuin asiaan vihkiytyneille Karjalan kysymys saattaa vaikuttaa triviaalilta, onhan itsenäinen Suomi ollut olemassa ilman Karjalaa jo kolme kertaa kauemmin kuin sen kanssa. Silti 400 000 karjalaisen ja 63 000 inkeriläisen evakon historia kulkee ajassa mukana. On olemassa tarve vähintään historian puolueettomalle käsittelylle. Mallia voisi ottaa esimerkiksi juuri perustetusta saamelaisten totuus- ja sovintokomissiosta.

Kuten saamelaisten kohdalla on huomattu, asianomaista perimää omaavat uudet sukupolvet ovat kehityksen kannalta avainasemassa.

Kirjailija J. R. R. Tolkienin mukaan kaikki ihmiset jakavat kaipuun Edeniin, jonka voimme aistia olemuksessamme jatkuvasti. Tolkienin mukaan ihmisyytemme on kastettu kokemukseen karkotuksesta. Kirjailijaa mukaillen voidaankin todeta, että Karjala on suomalaisten Eden: paratiisinkaltainen alkukoti. Kartalla todellinen, mutta mielessä tarunhohtoinen.