Kommentti: Miellyttävä ihmiskoe

Kommentti artikkeliin: 3x loputon tipaton – Onnistuuko opiskelut ilman viinaa?

Ei ole mitenkään radikaalia todeta, että osa opiskelijakulttuurista keskittyy napakasti ryyppäämisen ympärille. Sitsilauluista osaa ei voi edes kuvailla humala-, vaan ennemminkin oksentamis- ja sammumishakuiseksi lyriikaksi. Kaverini totesi jokin aikaa sitten, että vuosijuhliin usein kuuluva sillis on jo konseptina niin perverssi, että sitä voi olla mahdoton selittää ymmärrettävästi opiskelijaelämää tuntemattomalle. Kaikelle kansalle näkyvimpiä opiskelijatapahtumia ovat approt, joissa ”haalaripellet” toikkaroivat elämöimässä ympäri kaupunkikeskustoja.

Minusta ryyppääminen on parhaimmillaan aivan mahtavaa. Tiedostan kuitenkin, että aina, kaikille ja etenkään pidemmän päälle se ei sitä ole.

Olen ottanut jokatalviseksi tavaksi puhdistella kehoani ja mieltäni parin-kolmen kuukauden tipattomalla. Valon vähetessä ja vireyden kaikotessa jo muutama olut riittää aiheuttamaan usvaisen ja vetämättömän olon vähintään pariksi päiväksi.

Opiskelijatapahtumiin en vesiselvänä ole juuri osallistunut, mutta joulun alla tämä vanha rataraato teki ihmiskokeen: Läksin kuivin suin Tampereen akateemisesti sivistyneiden Gambinan ystävien 10-vuotisjuhlaan.

Jälkikäteen tuntuu nololta myöntää, mutta huomasin ennen juhlia jännittäväni, kuinka muut juhlijat suuntautuisivat päätökseeni. Listasin tekosyitä ja podin jopa epämääräistä syyllisyyden tunnetta. Kerhon toiminnan keskiössä kun on ystävyyssuhteiden luominen viston makuisen kyykky-cocktailin äärellä. Mitä minä sinne selvänä menisin tirkistelemään?

Juhlissa pelkoni osoittautuvat turhiksi. Alkoholittomuuteni ei kiinnostanut ketään millään tavalla ja alkoholittoman vaihtoehdon oli valinnut parikymmentä muutakin juhlijaa. Alkujännityksen hiivuttua huomasin, että minulla on ihan rehellisesti hauskaa. Hyvässä pöytäseurassa lasin sisällöllä ei ole suurta merkitystä.

Jonkinlaista uutuudenviehätystä liittyi kanssajuhlijoiden illan mittaan hupenevan älykkyyden seuraamiseen, mutta missään kohtaa en tuntenut selväpäisyyden haittaavan porukkaan kuulumista.

Illan päättävillä baarijatkoilla tie nousi osaltani pystyyn. Alppiteemaisesssa yöravintolassa kun ei kuullut yhtään mitään, eikä keskustelu huutamalla kolmesanaisia lauseita ei ole selväpäisen hommaa. Ei harmittanut yhtään lähteä kotiin, ilta tuntui muutenkin jo täydeltä.

Seuraavana päivänä jaksoin vielä sillikselle syömään ja ottamaan muutamat kunnon löylyt. Ja toisin kuin krapulapäivänä, riitti senkin jälkeen vielä virtaa ja keskittymiskykyä käydä keilahallilla heittämässä henkilökohtainen ennätystulos.

Varmasti en ollut juhlia edeltävien ennakkoluulojeni kanssa yksin. Olettaisin, että kaksi yleisintä kysymystä ihmisten mielessä ovat ”mitä muut ajattelevat” ja ”voiko minulla olla hauskaa”. Vastaukseni ovat: ”ketään tuskin kiinnostaa” ja ”voi, mikäli tapahtuma ei ole muutenkin ihan perseestä”.

Lähtökohtaisesti kerhojen ja järjestöjen isojen tapahtumien tulisi olla siedettäviä myös ilman alkoholia. Järjestäjille hyvä ohjenuora on miettiä, jaksaisitko itse olla paikalla selvinpäin.