”Kuntosalilla osoiteltiin sormella”– läskiviha piilotetaan terveyspuheen taakse
Lihavuuteen liitetään oletuksia henkilön itsekurista, kyvyistä ja jopa älykkyydestä. Läskivihan kohteeksi joutuneet kertovat kauppakassin kyttäämisestä ja huutelusta kadulla.
Teksti ja kuvat: Emma Lillqvist & Saara Peltola
Iloinen ihminen. Sellaiseksi 41-vuotias tamperelainen Cindarella Santonen kuvailee itseään. Huumori ja lämpö huokuu Santosesta jo kättelyssä, ja hän nauraa paljon.
Santonen on iloinen, vaikka on kärsinyt läskivihasta koko elämänsä. Kiusaaminen alkoi peruskoulun ensimmäisellä luokalla ja jatkui lukioon asti, kunnes lukion toisena vuonna Santonen sairastui psykoosiin. Kiusaamisesta johtunut psykoosi vei Santosen Pitkäniemen psykiatriseen sairaalaan kahdeksaksi kuukaudeksi.
Lihavuus on yhteiskunnassa stigmatisoitu ominaisuus. Ilman sitä asiat voisivat olla toisin.
”Stigma on häpeäleima, joka tarkoittaa negatiivista käsitystä lihavista ihmisistä”, toteaa lihavuustutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta.
Lihavuusstigman perusteella tehdään pitkälle meneviä oletuksia ihmisten kyvyistä, älystä ja moraalista. Se johtaa syrjintään.
”Kaupasta tullessa on pyydetty näyttämään, mitä minulla on ostoskassissa. Usein kiroillaan ja huudetaan ulkona päin naamaa että ’hyi’.”
Santosen mielestä pahinta on, kun tuntemattomat alkavat neuvoa.
”Kuulen ventovierailta kehotuksia liikkua enemmän ja syödä vähemmän. Minulla on kuitenkin selkä huonona, enkä enää voi liikkua samoin kuin ennen. Tosin silloinkin, kun vielä kävin aktiivisesti kuntosalilla, minua osoiteltiin sormella ja naurettiin päin naamaa”, kertoo Cinderella Santonen.
Ihannointia vai ihmisarvoa?
Viime vuosina esiin nousseet kehopositiivisuusliike ja läskiaktivismi ovat tuoneet mukanaan keskustelun myös siitä, onko niiden tarkoitus kääntää ilmapiiri suorastaan ihannoimaan lihavuutta. Se on tutkija Hannele Harjusen mukaan yleinen väärinymmärrys.
Liikehdinnän tarkoitus on muuttaa tapoja, joilla lihavista ihmisistä puhutaan ja joilla heidät esitetään julkisuudessa. Pitkään valloilla olleen esitystavan mukaan lihava ihminen on viallinen kehonsa takia ja hänen täytyy haluta muuttua. Siksi kehoonsa tyytyväinen lihava ihminen herättää muissa ihmisissä usein suuria tunteita.
”Kehotan miettimään sitä, että mitä kohtaa itsessä se koskettaa, jos laajasti syrjitty ihmisryhmä ei jatkuvasti vihaa itseään. Ketä se uhkaa, että me kohtelemme lihavia ihmisiä kunnioituksella ja ajattelemme, että heillä on ihmisarvo”, kysyy Harjunen.
Lihavat ihmiset saavat kiusaamiseen verrattavissa olevaa palautetta niin henkilökohtaisella kuin yhteiskunnallisellakin tasolla, mediaa unohtamatta.
Rovaniemeläinen 33-vuotias opiskelija Piri Huhtanen on omien sanojensa mukaan läski. Hän kuulee tuntemattomilta ihmisiltä jatkuvasti herjauksia omasta kehostaan, ja on kuullut niitä koko elämänsä ajan.
”Kerran kun oli hyvä fiilis lähteä kavereiden kanssa ulos, niin joku huusi bussipysäkillä, että sinun kaltaisesi läskit olisi tapettu Neuvostoliitossa”, Huhtanen kertoo.
Miksi joku katsoo oikeudekseen solvata toista kadulla?
Hannele Harjusen mukaan lihavuus uhkaa muiden ihmisten kontrollin tunnetta. Ihmiset usein tiedostamattaan ajattelevat, että itsekuri urheilun tai ruokavalion suhteen tekee heistä moraalisesti hyveellisempiä kuin lihavat ihmiset, jotka nähdään stereotyyppisesti kurittomina.
Hyväksynnän kaipuu
Kontrollin tahtoa ja erilaisten kehojen hyväksymisen vaikeutta selittää nyky-yhteiskunnan rakenne. Hedonistista mässäilyä on toki pidetty perisyntinä jo varhaiskristillisellä ajalla, mutta lihavuuden stigma alkoi kasvaa nykyiseen mittaansa vasta 1900-luvun puolivälissä, kun länsimainen kulttuuri muuttui yksilökeskeisemmäksi.
Samalla kun rankan fyysisen työn määrä yhteiskunnassa väheni, tuli liikuntaharrastuksista ja linjojen vahtimisesta keinoja kehittää itseään.
”Muodostui käsitys siitä, että jokaisen oma keho on eräänlainen henkilökohtainen projekti. Siitä on syntynyt harhainen näkemys, että ihmiset voivat kontrolloida omaa terveyttään paljon enemmän kuin se onkaan mahdollista”, kertoo Harjunen.
Harjunen nostaa esimerkiksi koronapandemian alkuvaiheen ilmiön, jolloin ihmetystä herättivät perusterveiden ihmisten vakavat sairastumiset. Monen oli vaikeaa hyväksyä, että ihminen on tehnyt niin sanotusti kaiken oikein, eikä siltikään pystynyt vaikuttamaan omaan kohtaloonsa taudin kourissa.
”Terveys ei ole sellainen asia, jota yksilö voisi kaikin tavoin kontrolloida.”
Ravitsemuksen ja liikunnan suhteen voi toki tutkitusti tehdä valintoja oman terveyden edistämiseksi, tiettyyn pisteeseen asti. Esimerkiksi ruoan suhteen kaikilla ei kuitenkaan ole yhtäläisiä valmiuksia valita terveellistä vaihtoehtoa, joka on usein kalliimpi tai ainakin enemmän aikaa vaativa kuin pikaruoka. Säännöllinen liikuntakaan ei ole kaikille itsestäänselvyys, jos esimerkiksi ammatti tai perhe-elämä ei mahdollista sitä.
”Lihavuuskeskustelussa unohtuu usein, ettei pelikenttä ole tasainen. Tiettyjä valintoja voi tehdä vain riippuen omasta sosioekonomisesta asemasta”, Harjunen sanoo.
Tutkija Harjunen toteaa, että monilla ihmisillä on traumoja omaan painoon ja kokoon liittyen, mikä saattaa aiheuttaa ylemmyydentunnetta suhteessa lihaviin ihmisiin. Voi olla vaikeaa nähdä eri kokoisten kehojen tasavertaisuutta, jos hyväksyntää ei ole itsekään saanut. Asennemaailma alkaa kiertää kehää.
”Stigma ei koske vain lihavia ihmisiä. Läpitunkeva laihdutuskulttuuri ja se, että ihan tavallisen näköiset ihmiset tuntevat olevansa väärän kokoisia, liittyvät kaikki pelkoon siitä, että tulee huonosti kohdelluksi, jos keho muuttuu toisenlaiseksi.”
Kaikki eivät välttämättä tietoisesti ajattele laihduttavansa hyväksynnän vuoksi.
”Usein laihdutuksen taustalta löytyy kuitenkin toive siitä, että haluaa tulla kohdelluksi hyvin. Ja sehän on tietysti kovin inhimillinen toive”, Harjunen sanoo.
Lihavan identiteetti
Sairaanhoitajana työskentelevä Johanna Järvi on 36-vuotias kahden lapsen äiti. Koulukiusaaminen on jättänyt jälkensä myös Järveen. Hän on käsitellyt kokemuksiaan vasta aikuisiällä, mutta tuntenut häpeäleiman taakan lapsesta asti. Toisin kuin Huhtaselle, läski on Järvelle ei-toivottu termi.
”Itse sanon useimmiten isokokoinen tai pyöreä, läski on semmoinen mistä tulee heti negatiivinen fiilis sillä koulussa minua haukuttiin läskiksi”, Järvi kertoo ja lisää, että sanavalinta tuntuu määrittävän hänet ihmisenä.
Sanavalinnat ovat monimutkainen osa stigman purkamista. Se ei tapahdu yhdessä yössä. Tutkija Harjusen mukaan sitä kuitenkin edesauttaisi lihava-sanan neutralisointi.
Kiusaaminen on tehnyt Järvelle omien sanojensa mukaan lihavan ihmisen identiteetin. Hänestä tuntuu, ettei ole koskaan riittänyt omana itsenään.
”Lihavan ihmisen pitää aina yrittää vähän muita enemmän”, Järvi tiivistää.
Lihavan ihmisen identiteetti myös rajoittaa elämää. Piri Huhtanen kertoo aina kokeneensa, ettei voi tehdä tiettyjä asioita, koska on lihava. Mielenkiintoisiin ihmisiin tutustuminen, harrastaminen ja juhlissa käyminen on tuntunut ajoittain ylitsepääsemättömän vaikealta. Kiusaaminen laukaisi hänelle masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon. Huhtanen kuvailee laittaneensa elämänsä pitkäksi aikaa paussille ja lopettaneensa hänelle rakkaan uintiharrastuksen.
”Mietin, että miksi haluaisin altistaa itseäni vihalle enää yhtään enempää”, hän kertoo.
Lihava ja terve
Muiden ihmisten äänekkäät mielipiteet omasta kehosta ovat lihaville ihmisille valitettavasti arkipäivää. Röyhkeimmätkin kommentit voidaan naamioida terveyshuolien taakse, vaikka lihavuuden ja sairastumisen välillä ei ole yksiselitteistä syy-seuraus-suhdetta.
”Toisen ulkomuodosta ja painosta ei voi päätellä paljoa hänen terveydestään”, tutkija Hannele Harjunen sanoo.
Piri Huhtasen kiusaamiskokemukset eivät ole jääneet ainoastaan kouluun ja vapaa-ajalle, vaan kerrottavaa riittää myös terveydenhuollosta. Toisiin terveyshuoliin liittyvät lääkärikäynnit kääntyvät toistuvasti keskusteluksi vaarallisesta ylipainosta ja sairastumisriskistä. Eräs lääkäri on ottanut Huhtasen kanssa useita kertoja puheeksi muun muassa suuren riskin sairastua diabetekseen ja verenpainetautiin. Monia verikokeita on otettu. Ne Huhtanen on läpäissyt puhtain paperein.
Nykyiset tutkimustulokset lihavuuden ja sairauksien yhteydestä eivät ole niin yksiselitteisiä kuin vaikkapa terveystiedon tunneilla tai kouluterveydenhoitajalla on annettu ymmärtää. Ihminen voi olla samaan aikaan mittareiden mukaan lihava ja aineenvaihdunnaltaan terve.
Terveystarkastuksiin kuuluu säännöllinen painon mittaus syntymästä saakka ja painoa tulkitaan vieläkin painoindeksin avulla. Painoindeksin rooli terveyden arvioimisessa on saanut osakseen kritiikkiä viime vuosina, sillä se ei ota huomioon lihasmassan ja rasvan massan eroja. Sen vuoksi moni ei-lihava ihminen voi painoindeksin mukaan olla ylipainoinen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kuitenkin suosittelee painoindeksiä painontarkkailun ykköstyökaluksi niin koulu- kuin perusterveydenhuollonkin parissa. Painoindeksissä tarkastellaan yksilön painoa suhteessa tämän pituuteen. Suhdeluku asettaa mittauksen kohteena olevan henkilön johonkin seuraavista kategorioista: alipaino, normaali paino, ylipaino ja lihavuus.
Lihavuustutkija Harjunen kertoo, että on kuitenkin tehty huomattava määrä tutkimuksia, joissa kategorioiden viitearvoja kritisoidaan.
”Toistuvasti esiin nousee se, että ylipainon kategoriassa ei ole vielä juuri minkäänlaista kohonnutta riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksiin.”
Lihavuuden stigmaa sen sijaan ei yleensä nähdä terveydellisenä haittana. Kiusaamisesta aiheutuvat rankat mielenterveysongelmat voivat kuitenkin olla haitallisempia kuin ylipainon aiheuttamat fysiologiset vaivat. Kiusaamiseen ratkaisu ei ole laihduttaminen, vaan yhteiskunnan asenteiden pitää muuttua.
Johanna Järvi on perusterve, mutta haluaa puhua myös terveydestä – omilla ehdoillaan. Hänelle työn lisäksi tärkeintä on voida liikkua luonnossa ja jaksaa leikkiä lastensa kanssa.
Vastikään Järvi ilahtui lääkärin vastaanotolla.
”Lääkäri oli ensimmäinen, jonka suusta ei tullut kauheaa laihdutuspuhetta. Tarpeeksi usein sitä saa kuulla, kuinka elämä menee ohi ja olen kohta haudassa.”