Akkaryhmää, synnytyslakkoja ja naiskulttuuripäiviä – Yliopistossa on haasteltu arvoja jo vuosikymmeniä

”Teillä on kyllä hyvät paperit korkeakoulusta. Työkokemustakin on. Mutta kyllähän te itsekin ymmärrätte, että me tarvitsemme tälle paikalle miehen.”

Tämän kertoi nimimerkki Todellisuus on tarua ihmeellisempi Tampereen entisessä ylioppilaslehdessä Aviisissa 10.3.1982 kuulleensa valtion laitoksen työhaastattelussa. Jutun otsikko oli ”Nainen (työ)markkinoilla”. Samalla sivulla ja otsikolla Mirja Lehtinen kirjoitti siitä, kuinka teekkarityttönä saa jatkuvasti kuunnella ihmetystä alanvalinnastaan ja jo opinnoissa varoitellaan, että töitä naisena on sitten vaikeaa saada.

Vuonna 1981 Auli Hakulinen kirjoitti otsikolla ”Yliopisto miesten laitoksena”, että opiskelijoista noin puolet oli naisia, mutta professoreista 94 prosenttia miehiä. Vuonna 1982 taas nimimerkki Miss Metafysiikka kritisoi sosiologian oppikirjoja, koska niissä käytettiin aineistona ainoastaan miehiä. Miss Metafysiikka irvaili, että missikisojen ja tieteen ero on se, että missikisoissa havainnoidaan naisia ja tieteessä miehiä.

Kaikkien mainittujen kirjoitusten todenperäisyyttä on mahdotonta enää tarkistaa, mutta aihetta riivittiin ylioppilaslehti Aviisissa sen 58-vuotisen historian aikana niin usein, ettei niitä tarvitse epäillä myöskään kokonaan keksityiksi. Tasa-arvoa ja feminismiä käsitteleviä artikkeleita, yleisönosastokirjoituksia, ilmoituksia, kirja-arvosteluja ja muita julkilausumia Aviisissa piisasi niin paljon, että niiden kaikkien perkaaminen tässä jutussa on mahdotonta. Kaikki ajatukset eivät myöskään olleet erityisen selkeästi ilmaistuja tai hyvin argumentoituja.

Selväksi kuitenkin tulee, ettei tasa-arvon tavoittelu tai siitä puhuminen ole 2000-luvun keksintöä. Samoista aiheista on puhuttu ennenkin.

Synnytyslakkoa ja kulttuuritapahtumia

Tammikuussa vuonna 1984 Aviisissa julistettiin, että ”kaikki naisia koskettavat probleemit yliopistolta ylioppilaskuntaan, kotiin, kapakkaan, kauppaan, kirkkoon ja kadulle voivat olla mehevän keskustelun ja uutta urenta luovien tekojemme synnyttäjinä.”

Tekstillä kutsuttiin ensimmäistä kertaa kokoon Akkaryhmä. Akkaryhmässä keskusteltiin ja otettiin kantaa yliopiston ja oppilaskunnan asioihin, sekä Aviisiin, joka tuomittiin ”miesten kirjoitteluksi miehistä miehille”.

Kansainvälistäkin huomiota herätti Akkaryhmän vuonna 1986 Tsernobylin onnettomuuden jälkimainingeissa organisoima synnytyslakko, jonka osallistujat sitoutuivat olemaan synnyttämättä yhtäkään lasta, ellei Suomessa luovuta ydinvoimasta. Synnytyslakkoaddressin allekirjoitti tiettävästi ainakin 4000 naista.

ITC-tiedekunnan viestintätieteiden yksikön päällikkö Iiris Ruoho tuli opiskelijaksi Tampereen yliopistoon 1970-luvun lopulla. Hän oli hetken aikaa mukana Akkaryhmässä, ja vuonna 1982 perustamassa ensimmäisiä Naiskulttuuripäiviä, feminististä kulttuuri- ja tiedetapahtumaa.

”Ajatus oli se, että kerättäisiin yhteen naisia, joilla on erilaisten asemiensa takia ehkä erilaisia näkemyksiä tasa-arvosta.”

Naiskulttuuripäivistä tuli pitkäikäinen ilmiö. Ruoho muistelee, että ensimmäisenä vuonna tapahtuma järjestettiin niillä keinoilla ja yhteyksillä, joita itse kullakin oli. Mukaan saatiinkin naisia monista taustoista ja monilta aloilta, niin seurakunnasta kuin taidealalta.

”Ensimmäisillä naiskulttuuripäivillä oli mukana sellaisia aiheita, jotka vähän jakoivat feministienkin mielipiteitä. Puhuttiin esimerkiksi äitiydestä, ja se herätti kritiikkiä, koska siihen aikaan äitimyytin vastustaminen oli vahva teema. On kuitenkin tavallaan hyvin kiinnostavaa, kun välillä joutuu haastamaan omiakin näkökulmiaan.”

Jälkikäteen Ruoho pohtii, että ensimmäisillä Naiskulttuuripäivillä oli ehkä tietty kulma nostaa naisia esiin, ja se ärsytti monia.

”Siinä oli ehkä sellaista perinteisen naiskuvan juhlintaa, jota itsekin olen myöhemmin tutkimuksissani kyseenalaistanut. Ei välttämättä nähty niitä rakenteellisia puolia, jotka vaikuttavat niin naisten kuin miestenkin asemaan. Niistä on puhuttu sitten myöhemmin.”

Ensimmäisten vuosien äitiysaiheista kasvettiin vuosien mittaan käsittelemään esimerkiksi kasvatuksen sukupuolittuneisuutta ja tekemään feminististä sarjakuvaa. Ruohon mukaan siinä näkyi tavallaan se, miten feministinen keskustelu muuallakin kehittyi. Sukupuolta alettiin ajatella kriittisemmin.

Ruoho itse siirtyi Naiskulttuuripäivien järjestämisestä melko pian syrjään muiden kiireiden vuoksi, ja kun ylioppilaskunta alkoi ottaa vastuun järjestämisestä, aiheet muuttuivat laajoista enemmänkin opiskelijakeskeisiksi. Samalla tapahtumasta hävisi ruohonjuuritason itse tekeminen.

”Se oli minusta vähän surullista. En väheksy myöhempiäkään Naiskulttuuripäiviä, mutta se alkuperäinen idea oli aika hyvä.”

Naisnäkökulmaa ja huumorintajuttomuutta

Vuonna 2007 Akkaryhmä vaihtoi nimensä Tasa-arvojaostoksi. Vanhan nimen arveltiin pelottavan uudet jäsenet pois, ja ryhmä oli sitä paitsi tuolloin jo avoin kaikille tasa-arvosta kiinnostuneille sukupuoleen katsomatta. Varsinaisesti Akkaryhmää ei ole enää olemassa, mutta sen entisiä jäseniä työskentelee Tampereen yliopiston eri tiedekunnissa.

Myöskään Naiskulttuuripäiviä ei ole pidetty vuoden 2018 jälkeen. Iiris Ruohon mielestä on sääli, että vastaavaa eri sukupolvien ja erilaisia sukupuolikäsityksiä edustavien ihmisten kohtaamista ei enää järjestetä ainakaan Tampereella.

”Mutta olisiko sen nimi sitten Naiskulttuuripäivät? Onko edes olemassa jotain naisille tyypillistä kulttuuria? Juuri tällaista uudenlainen näkemys sukupuolesta haastaa. Aikanaan puhuttiin naisnäkökulmasta ja ajateltiin, että sen tuominen yhteiskuntaan korjaa asiat. Itselläni tasa-arvoaatteesta kehittyi 1980-luvun lopulla tällainen postfeministinen ajatus, että se, miten naisina käyttäydymme ja millaisia arvoja meillä on, voi estää meitä kehittymästä.”

Ei tasa-arvosta ja sukupuolesta puhuminen ole ollut puhdasta ”naiskulttuuria” tai jäänyt ”akkojen” kontolle aikaisemminkaan. Ainakin 1980-luvulla Tamyssa toimi myös Miesryhmä, joka Aviisissa 14.1.1987 ilmoitti kokoontuvansa keskustelemaan ”miehenä olemisen iloista ja suruista” ennen jääkiekkopeliä. Samaisessa numerossa Peeko Näränen pohti ”miehenä ja ihmisenä” sitä, miten sukupuoliroolit kasvattavat miehet miekalla huitoviksi pöntöiksi ja naiset itkua tuhertaviksi keijuiksi. Myös kaksi nuorta seksuaalivähemmistöön kuuluvaa miestä pääsi kertomaan elämästään, tosin koko nimillään he eivät sitä halunneet tehdä.

Tasa-arvon tai feminismin nimissä ei ole myöskään koskaan saanut toimia täysin kritiikittä. Aviisissa 01/2009 muisteli Marjo-Riitta Liukkonen päätoimittajuudestaan vuonna 1987 noussutta älämölöä ja sitä, kuinka miehet julistivat hänet ja muut akkaryhmäläiset ”hakusaartoon” eli julkisesti ilmoittivat, ettei heidän kanssaan olla tekemisissä, ei ainakaan romanttisissa.

Monta kertaa historian Aviisien lehdillä feministejä myös syytettiin huumorintajuttomiksi, sanottiin syyllisiksi niin miesten kuin naistenkin pahaan oloon ja moitittiin miesten mollaamisesta. Eräs kirjoittaja myös huomautti, että koska naiset eivät ole yliopistossa todellinen vähemmistö, heillä ei pitäisi olla mitään valittamista.

Myös SYLin julistautuminen feministiseksi järjestöksi räjäytti raivon. Tiina Heikkilä raportoi Aviisissa 13.12.2016, kuinka asiaa ajaneita kutsuttiin somessa ali-ihmisiksi ja psykoottisiksi huoriksi. Feminismi miellettiin poliittiseksi kannaksi, eikä politiikan ajateltu kuuluvan ylioppilaskunnille.

Tärkeä hidas keskustelu

Kun Laura Kulmala haki metsäteollisuuteen kesätöihin, hänelle todettiin ettei näihin hommiin ole ollut tapana ottaa naisia.

Kulmalan tarinaa ei kerrottu Aviisissa, vaan Ylellä. Siinä, missä Miss Metafysiikasta ei tiedetä edes henkilöllisyyttä, Kulmalan tarina kuitenkin voidaan vahvistaa todeksi. Kyseinen metsäteollisuusyritys nimittäin ilmoittautui ja pyysi julkisesti anteeksi. Tapaus on vuodelta 2015.

Vaikka keskustelua käydään ja tapoja ajatella sukupuolta haastetaan, samanlaisiin ongelmiin siis törmätään ainakin silloin tällöin edelleen. Asioita on kuitenkin onnistuttu muuttamaan. Iiris Ruoho ottaa esimerkiksi perhemuodot.

”Vanhemmuus on pikkuhiljaa tasa-arvoistunut ja vaikka perinteinen perhe ei ole poistunut mihinkään, rinnalle on tullut erilaisia perheitä. Perhe on kuitenkin yksi nykyisen yhteiskunnan keskeisimmistä instituutioista. Näkisin, että jos siihen tulee muutoksia, jotain on saatu aikaan.”

Muutokset yhteiskuntaan tulevat kuitenkin pikkuhiljaa. Paljon tasa-arvokeskustelua on vielä käymättä. Kaksinapaisen sukupuolikäsityksen kritiikki ja tasa-arvon moniulotteisuus ovat tuoreempia näkökulmia.

”Sukupuolten tasa-arvo on yksi näkökulma, mutta se ei tuo kaikkea”, sanoo Ruoho.

”Se ei ole ainoa asia, joka vaikuttaa tasa-arvoon. Siihen kietoutuvat myös taloudelliset kysymykset ja asema, se on moniulotteinen ilmiö. Minusta juuri siitä on tärkeää puhua.