Nätyltä valmistunut Antti Autio: ”Toivoisin, että en olisi ollut opiskelijana niin huolissani”

Ensimmäinen kappale on omistettu isoisälle. Antti Autio laulaa Emmanuelin yksin kitaransa kanssa. Bändi tulee pian, mutta aloitetaan näin. 

Kello on hieman yli viisi lauantai-iltapäivällä. Se on erikoinen ajankohta keikalle, mutta iltayhdeksän keikka myytiin hujauksessa loppuun. 

Monet kriitikot nostivat Kaikki talot huojuu -albumin (Soit se silti, 2022) yhdeksi viime vuoden parhaista kotimaisista levyistä. Tänään on albumin syntymäpäivä. 

Narikassa kuulen ohimennen, että kello viiden lisäkeikkakin on melkein täynnä. Vain pari lippua on jäljellä. 

Sinun äänesi jäi pihalle kaikumaan / Sinä rummutit peltikattoja / Taisit tietää, että sinua ei voi unohtaa / Kun istutit näitä sireenipensaita. 

Tunnelma on välitön ja intensiivinen. Kappaleissa yhdistyy herkkyys ja mahtipontisuus, erityisesti jouset luovat nostetta. 

Muistetaan / Että tärkein mitä tarvitaan / Sitä ei pysty murentamaan / Ja se on rohkeus.  

TAPAAMME Antti Aution kanssa seuraavana päivänä teatterityön tutkinto-ohjelman Nätyn aulassa. Kaksi loppuunmyytyä keikkaa vaativat veronsa: artisti vaikuttaa vähän väsyneeltä. Autio särpii kahvia pahvimukista ja kertoo heränneensä Omenahotellista tunti sitten.  

Matka Tampereen yliopistolle sentään taittui ulkomuistista. 

”Siitä alkaa olla jo seitsemän vuotta, kun valmistuin täältä.” 

Autio sai teatteritaiteen maisterin paperit Tampereen yliopistosta vuonna 2016, mutta Nätyllä alumnia ei selvästikään ole unohdettu. Ohi kulkevat opettajat tulevat tervehtimään häntä lämpimästi, halaamaankin. 

”Kuin johonkin himaan olisi tullut”, Autio toteaa.  

Nätyläisten yhteishenki tuntuu hämmentävältä, kun tänne astelee talouden ja johtamisen tiedekunnasta. Saan kuulla, että luentojakin saatetaan seurata täällä säkkituolien uumenista tai maassa makoillen.  

Taiteiden opinahjo tuntuu narniamaiselta luolaverkostolta harmaan yliopistomme alla. 

Kerron, että Narnian kalustosta käskettiin lähettää Antille terveisiä: sähkökitara on nyt korjattu. En tiedä, mistä on kyse, mutta Autio näyttää tietävän.  

”Tein musiikkia jo ennen Nätyä, mutta täällä sen tekeminen vahvistui.”  

Vaikka esillä oleminen yhdistää teatteria ja musiikkia, taiteiden väliltä löytyy myös eroavaisuuksia. 

”Musiikkimaailma on hyvin paljon sallivampi. Kukaan ei esimerkiksi oleta, että keikka alkaa heti tasalta. Teatterissa on selkeää, että esitys alkaa silloin kun on ilmoitettu. Itse en juo alkoholia ennen keikkaa, mutta yleistä on, että joku voi ottaa bissen. Teatterissa se ei tulisi kuulonkaan.” 

Jännitys sen sijaan on joka lavalla sama: aina jännittää ihan hirveästi. 

“Musiikissa pystyn enemmän liikkumaan ja tekemään asioita fiiliksen mukaan. Teatterissa esitys menee, kuten on sovittu. Musiikissa sen voi rikkoa, voi sanoa välispiikin, tai olla sanomatta mitään.” 

ANTTI AUTIO sai jo lapsena nähdä maailman, jota eletään ja ajatellaan taiteen kautta. Isä oli näyttelijä, äiti oli opiskellut kuvataideterapeutiksi. Se heijastui kasvatukseen. 

”Saatoimme esimerkiksi levittää valtavan paperirullan koko talomme pituudelta maahan ja piirtää sen yhdessä täyteen. Joskus piirsimme pihaan liiduilla ja kiipesimme parvekkeelle katsomaan, miltä se näyttää.” 

Autio muutti lukioikäisenä alle kolmentuhannen asukkaan Oitin kylästä Helsinkiin. Erilaiset taideprojektit tulivat tutuiksi Kallion lukiossa ja haaveet oman taiteen tekemisestä alkoivat syttyä. 

Lavalla oleminen tuntui kuitenkin vieraalta. Lukioikäisenä Autio ajatteli, ettei näytteleminen olisi yhtään hänen oma juttunsa. Teatteri oli hänelle ennen kaikkea yhteisöllisyyden tila.  

Lopulta näyttelemiseenkin syttyi palo. Se tapahtui Ylioppilasteatterissa. 

”Kaikki siellä oli niin kiehtovaa ja koukuttavaa. En ollut tavannut aiemmin sellaisia tyyppejä missään. Se meininki vei mukanaan.” 

Nätyn ovet avautuivat toisella yrittämällä. Autio sanoo, ettei olisi välttämättä jatkanut hakemista kovin kauaa, jos paikkaa ei olisi irronnut: teatteriopinnot eivät olleet minkäänlainen pakko. Ne olivat vaihtoehto, joka sattui toteutumaan. 

”Intohimoni teatteria kohtaan on ollut hyvin kokonaisvaltaista. Esiintyjän tontti ei ollut ainoa puoli, mikä siinä kiinnosti. Yhtä lailla kirjoittaminen, ohjaaminen ja musiikkipuoli ovat houkutelleet.” 

Näyttelijätyön opiskelu yliopistossa oli antoisaa. Autio teki opintojensa aikana aktiivisesti musiikkia, julkaisi levynkin. Se oli kouluprojekti, johon Autio teki kappaleen päivässä kuukauden ajan. 

”Toivoisin, että en olisi ollut opiskelijana niin huolissani koko ajan. Olisi pitänyt kulkea useammin nautintoa kohti.”

Antti Autio

Yhteisöllisyyden tuomasta turvasta ja innostavista koulutöistä huolimatta paineet ja pelot tulevasta valtasivat teatteriopiskelijan mieltä. 

Huijarisyndrooma jyskytti takaraivossa rumia kysymyksiä, jotka saivat kyseenalaistamaan omat taidot ja kyvyt. Onko musta tähän? Oliko tämä nyt ihan oikein? Onko tässä tapahtunut jokin virhe? 

Aution oli vaikeaa ymmärtää, ettei hänen tarvitsisi muuttua keneksikään toiseksi. Vasta valmistumisen jälkeen Autio alkoi uskoa, että se riittää, mitä hänessä jo on. Keneksikään toiseksi ei edes voisi muuttua, vaikka opettelisi kuinka monta volttia tahansa. 

”Opetus oli tutkinnon loppuvaiheilla enemmän sen tutkimista, mitä itsestä jo löytyy. Sen tajuaminen ja siihen uskominen tapahtui kuitenkin vasta myöhemmin.” 

Se, että yrittää aina vain enemmän ja enemmän, ei välttämättä vie minnekään, Autio oivalsi. Entä jos yrittäisikin vähemmän? 

”Toivoisin, että en olisi ollut opiskelijana niin huolissani koko ajan. Olisi pitänyt kulkea useammin nautintoa kohti.” 

YLIOPISTON TEHTÄVÄ on muuttaa ja avartaa ihmistä uusiin suuntiin. Autio kokee muuttuneensa Nätyn myötä niin kokonaisvaltaisesti, ettei muutoksen yksityiskohtia pysty erottelemaan. Opinnot tekivät hänestä Antti Aution. 

Nätystä puhuttaessa saattaa herkästi unohtua, että kyseessä on viisivuotinen akateeminen tutkinto Tampereen yliopiston informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunnassa. Nätyläiset valmistuvat teatteritaiteen maistereiksi.  

Näyttelijäopiskelijat käyvät lounaalla Juveneksessa ja kamppailevat Sisun kanssa kuten muutkin opiskelijat, mutta muutoin he vaikuttavat omalta kuppikunnaltaan. 

Kysyn, missä määrin Autio lopulta koki olevansa osa Tampereen yliopiston yhteisöä. Hän mittailee pikkurillin kärkeään. Autio ei omistanut opiskelijahaalareita, äänestänyt edarivaaleissa tai käynyt Hämeenkadun approilla. 

Myös aktiivinen musiikin tekeminen vaikutti siihen, ettei Autiolla ollut juurikaan aikaa opiskella muita aineita Tampereen yliopistossa, vaikka mielenkiintoa olisikin ollut.  

Nätyläiset saattavat opiskella maisterivaiheessa omien opintojen ohessa esimerkiksi sukupuolentutkimusta, filosofiaa ja johtamista, Nätyn teatterityön professori ja tutkinto-ohjelmavastaava Pauliina Hulkko kertoo. 

Aution mielestä on hyvä asia, että Nätyssä akateemisuutta liitetään vahvasti teatteritaiteen opintoihin. Kaikki taide ei ole tutkimusta, mutta taiteilijan taiteellinen toiminta voi muuttua tiedeyhteisössä taiteelliseksi tutkimukseksi. Se ei ole tutkivaa taidetta, vaan tutkimista taiteen kautta. 

”Puhtaasti akateeminen työ oli tosi makeeta ottaa mukaan taiteen tekemiseen”, Autio kertoo. Hän teki maisterin työnsä maskuliinisesta hegemoniasta teatterissa. Siinä hän peilasi omia kokemuksiaan suhteessa kriittiseen miestutkimukseen. 

Taiteellisessa tutkimuksessa omaan kokemukseen voi suhtautua tiedon lähteenä, mikä erottaa taiteellis-tieteellisen tutkimuksen yleisestä tieteen käsityksestä. 

“Kokemukset ovat valideja lähteitä silloin, kun niiden kautta tapahtuu ymmärrystä ja käsitteellistämistä. Tutkimus ei voi perustua kokemukseen, mutta kokemus voi olla osa aineistoa”, Pauliina Hulkko selventää. Kokemus voi muuttua aineistoksi esimerkiksi työpäiväkirjan muodossa. 

Opintojen tutkimuksellisuus auttaa taiteilijaa ymmärtämään oman työnsä merkitystä yhteiskunnassa. Hulkon mukaan on tärkeää, että taiteilijat osaavat perustella oman työnsä – poliitikot kun voivat sanoa siitä mitä tahansa, tai olla sanomatta mitään. 

OSALLA TAITEILIJOISTA on selkeä visio siitä, miten asioiden pitäisi olla. Autio ei kuulu heihin. 

“Mä olen ehkä niin sopeutuvainen. Ajattelen vain, että tällä tavalla asiat nyt menee”, hän pohtii, mutta nostaa samaan hengenvetoon esille tasa-arvoasiat, rahan ja ilmastokriisin. Ne ovat kyllä pielessä.  

Autio harmittelee taidealan pirstaloituneita tulonlähteitä.  

”Kun puhutaan rahasta, että mites palkkaus, niin mikä palkkaus? Rahaa saa joskus sieltä täältä. Ei kenelläkään ole mitään kuukausipalkkaa, paitsi teatteriin kiinnitetyillä näyttelijöillä. Hekin ovat vain pieni osa taidekentästä.” 

Ylipäätään Autiota surettaa se, miten vähän taidetta ja kulttuuria arvostetaan yhteiskunnassa. 

“Välillä on fiilis, että olenko itsekään tärkeä. Ajattelen, että olen sellainen B-luokan kansalainen, koska olen taiteilija. Että se ei ole oikeaa työtä.” 

Välillä Aution täytyy hokea itselleen mantraa: “Tämä on oikeaa työtä. Tämä on minun työtäni.” 

Työn jälki näkyy artistin suuressa suosiossa. Antti Aution biiseissä on sanoma, olivatpa kyseessä sitten häissä esitettävät rakkauslaulut tai nyky-yhteiskuntaan kantaaottavat kappaleet, kuvailee keikkamyyjä ja Aution kaksi edellistä levyä julkaisseen Soit se silti –levy-yhtiön edustaja Esa Tontti.  

Kasvavan suosion taustalla lienee myös se, että Autio tekee perinteistä musiikkia oikeilla soittimilla. Sellaiselle on nyt kysyntää.  

“Esiintyjänä Antti pysäyttää. Siinä on joku juttu, että sitä niin kuin oikeasti katsoo, kuuntelee ja seuraa”, Tontti sanoo. 

Se, että oma taide koskettaa jotakuta, tuntuu Autiosta ihmeelliseltä ja absurdilta. Sitä on vaikeaa uskoa. 

“Sitä tuntee tulevansa nähdyksi, kun joku kuuntelee jossain.” 

RÖNSYILEVIEN välispiikkien sijasta Aution keikalla kuullaan tiivistahtinen soittolista. Vähäeleisyys toimii; kun sanoja on vähän, niiden merkitys kasvaa. Kiitos tuntuu tulevan koko sydämestä. 

Pihkassa-kappaleen aikana yleisö yhtyy vihellyskuoroon, joka päättyy nauruun. Joku vislaa kappaleesta tutun soolon. Se menee aika hyvin, ainakin sinne päin. 

Yleisössä vallitseva pysähtyneisyys vaihtuu hiljalleen huojuntaan: viimeisten kappaleiden aikana ihmiset alkavat tanssia. 

Elämä huutaa ja kaikki on hyvin.