Homofobia on läsnä myös homojen keskuudessa – ”Jos oma minäkuva rakentuu toisten dumaamiselle…”

Miltä homo näyttää ja kuulostaa? Mistä homo on kiinnostunut? Miten homo käyttäytyy?

Vaikka tällaiset kysymykset voivat suoraan esitettyinä tuntua älyttömiltä, on monilla meistä jonkinlaisia stereotypioita seksuaalivähemmistöjen edustajista.

Näissä mielikuvissa henkilön seksuaalinen suuntautuminen yhdistyy usein oletuksiin hänen maskuliinisuudestaan tai feminiinisyydestään. Erityisen selkeästi tämä näkyy homomiesten kohdalla: homouteen yhdistetään stereotyyppisen naiselliseksi miellettyjä piirteitä, kuten korkea puheääni tai kyltymätön shoppailuinto. Vastaavasti lesbonaisia koskeviin mielikuviin voi liittyä ajatuksia äijämäisestä tyylistä ja ”miehisistä” kiinnostuksen kohteista.

Vaikka homofobia ja seksuaalivähemmistöihin liittyvät stereotypiat ovat puhututtaneet jo pitkään, on keskustelussa painottunut yleensä se, miten ympäröivä yhteiskunta näihin vähemmistöihin suhtautuu.

Viime vuosina mediasta on kuitenkin alkanut löytyä yhä enemmän puheenvuoroja, joissa seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kuvaavat omia homoseksuaalisuuteen ja homoseksuaaleihin liittyviä asenteitaan. Näistä kuvauksista tulee usein selkeästi esiin se, kuinka kulttuuriset käsitykset homoseksuaaleista vaikuttavat myös seksuaalivähemmistöjen edustajien omiin ajatuksiin homoudesta ja itsestään.

Helsingin Sanomissa julkaistiin esimerkiksi keväällä teatteriopiskelija Rasmus Arikan essee, jossa Arikka käsitteli sitä, kuinka ”tyttömäisyys” oletetaan miespuolisten ihmisten kohdalla merkiksi homoseksuaalisuudesta, kuinka näihin piirteisiin tyypillisesti suhtaudutaan ja kuinka tämä on vaikuttanut hänen kuvaansa itsestään. Arikka kirjoittaa tunnistavansa itsestään monia ”tyttömäisiä” piirteitä ja pyrkineensä teini-iässä tietoisesti eroon feminiinisiksi mielletyistä eleistään lähiympäristön kielteisen suhtautumisen ja siitä kummunneen häpeän vuoksi.

Yksi keskeinen feminiinisyyden mittari tuntuu olevan puhetapa. Arikan esseessäkin nuoruuden pahimpiin häpeänaiheisiin kuului ”nasaali, feminiininen ääni”.

Väitöskirjatutkija Sanni Surkka Helsingin yliopistosta on tarkastellut tutkimuksissaan nimenomaan homomiesten puhetapaan liittyviä stereotypioita. Surkka on tutkinut esimerkiksi mediassa ja internetin keskustelupalstoilla näkyviä käsityksiä, mutta myös homomiesten omia ajatuksia siitä, miltä homomies kuulostaa. Samat piirteet tulevat esiin melko lailla lähteestä riippumatta.

”On olemassa yleisesti tunnistettu kuva siitä, miten homomies puhuu. Ja se on myös se stereotyyppi, mitä usein mediassa toisinnetaan”, Surkka toteaa.

Tähän stereotyyppiin kuuluvat nasaalisuuden lisäksi esimerkiksi intonaation vaihtelut, etinen (niin sanottu stadilainen ässä) tai muutoin normista poikkeava s-äänne ja runsas vahvistussanojen käyttö. Nämä piirteet yhdistyvät ihmisten mielikuvissa myös feminiinisyyteen, nuoruuteen ja kaupunkilaisuuteen. Tässä mielessä kielelliset stereotypiat heijastelevatkin Surkan mukaan yleisluontoisempaa homomiesstereotyyppiä, joka on usein feminiininen ja nuorekas kaupunkilainen. Mielikuvien taustalla voi kuitenkin nähdä myös perustavanlaatuisempia käsityksiä sukupuolirooleista.

”Ehkä ’homomaiseksi’ katsotaan kaikki sellainen, mikä ei mahdu stereotyyppiseen kuvaan heteromiehestä ja hegemonisen maskuliinisuuden raameihin”, Surkka kertoo.

Myös homomiehet itse tunnistavat stereotyyppisen ”homomiehen puhetavan”, mutta heidän suhtautumisensa siihen vaikuttaisi Surkan tutkimusaineiston perusteella vaihtelevan. Osa haastatelluista koki itsekin puhuvansa ainakin jossain määrin ”homomaisesti” ja mielsi piirteen osaksi identiteettiään. Toiset taas saattoivat yhdistää kyseisen puhetavan tietynlaisiin homomiehiin – nuoriin, baarissa viihtyviin ”kanahomoihin” – ja tekivät selkeän pesäeron tähän ryhmään. Puhetapaa saatettiin jopa vierastaa epäaitona.

Vastaavasti edellä mainitussa Rasmus Arikan esseessä kuvataan, kuinka homomiesten keskuudessakin esiintyy maskuliinisuuden ihannointia ja ”liian feminiinisten” miesten vierastamista. Ilmiö on luultavasti tuttu lähes jokaiselle, jolla on kokemusta homomiesten deittailukulttuurista tai joka on sattunut vilkaisemaan sosiaalisen median homoille omistettuja kanavia ja ryhmiä.

Ei ole mitenkään harvinaista, että keskusteluissa haikaillaan maskuliinisuuden perään tai todetaan suorasukaisesti, etteivät ”neidit” kiinnosta.

Kuinka tällaisiin asenteisiin sitten tulisi suhtautua? Viime aikoina julkisessa keskustelussa on ajoittain esiintynyt käsite ”sisäistetty homofobia”. Tällä viitataan siihen, että seksuaalivähemmistöön kuuluva ihminen omaksuu yhteiskunnan negatiiviset asenteet omaa vähemmistöään kohtaan. Edellä kuvattu feminiinisiksi miellettyjen homomiesten vierastaminen tai oman maskuliinisuuden korostaminen voivat äärimmillään vietynä kertoa sisäistetystä homofobiasta.

Tämä voi olla hyvin raskas taakkaa kantaa. Sinuiksi ry:n toiminnanjohtaja, yhdistyksen hallinnoiman Sinuiksi-neuvontapalvelun toiminnasta vastaava Mikko Ala-Kapee kuvaa, kuinka kokemus siitä, ettei sovi yhteiskunnan tai lähiympäristön vaalimiin normeihin saattaa pahimmillaan johtaa syvään itseinhoon. Epätoivoissaan ihmiset voivat hakeutua esimerkiksi ”eheytyspalveluiden” piiriin, vaikka tutkimusnäytön perusteella tiedetään, ettei ”eheytys” tuota sille asetettuja tavoitteita ja että sen vaikutukset yksilön hyvinvointiin ovat kielteiset.

Epätoivoisten eheytysyritysten sijaan ihmiset tarvitsisivat sallivan ympäristön, jossa heillä olisi aikaa tutustua itseensä ja hyväksyä eri puolet itsessään. Suomessakin on kuitenkin vielä paljon työtä tehtävänä, jotta tämä toteutuisi. Ala-Kapee korostaa, että esimerkiksi laadukkaampi seksuaalikasvatus hyödyttäisi koko väestöä – ei vain seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä.

”Jos seksuaalikasvatus olisi normitietoista ja tiedostaisi ihmisten monenlaisuuden, niin silloin enemmistökään ei olisi lukossa kapeissa mies- ja naiskuvissa tai siinä, että seksin ja seksuaalisuuden täytyy olla tietynlaista.”

Julkiselle keskustelulle on ominaista, että seksuaalisen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti kytketään

jollain tapaa toisiinsa. Monet homoseksuaalisuuteen liittyvät stereotypiat heijastelevat juuri tämänkaltaisia oletuksia.

Ala-Kapeen mukaan sekaannus on näkynyt myös sanastossa. Seksuaaliseen suuntautumiseen viitattiin esimerkiksi vielä hiljattain ”sukupuolisena suuntautumisena” ja transsukupuolisuudesta taas saatettiin käyttää virheellisesti ilmausta transseksuaalisuus. Sanat ”seksuaalinen” ja ”sukupuolinen” nähtiin siis toistensa synonyymeinä.

Tietokirjailija ja kulttuurintutkija Antti Kauppinen nostaa esiin homoseksuaaleihin liittyvien käsitysten historiallisen taustan. Viime vuosisadan alussa käytetyissä homouden kliinisissä määritelmissä kuvattiin homomiehen olevan ”miehimys”, ja homoseksuaalisuus ymmärrettiin jonkinlaisena mieheyden ja naiseuden välimuotona. Tämä on luonnollisesti vaikuttanut siihen, kuinka maskuliinisuuteen suhtaudutaan. Koska homous kuvattiin aikanaan yksipuolisen feminiinisestä näkökulmasta, voi homomies kokea ultramaskuliinisen roolin ottamisen tietyllä tapaa vapauttavana.

Kauppinen korostaa kuitenkin, että omien mieltymysten toteuttaminen ja muiden tuomitseminen ovat selkeästi toisistaan erillisiä asioita. Toisten ilkeämielinen arvostelu vähemmistöryhmän sisällä vie huomion pois tasa-arvotyön kannalta oleellisista asioista – eikä luultavasti auta ihmistä itseäänkään.

”Jos oma minäkuva rakentuu toisten dumaamiselle, niin se on aika vahingollinen tapa rakentaa itseään”, Kauppinen sanoo.

Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Tuula Juvonen on havainnut, että edellä kuvatun kaltaista normeista erottumisen vierastamista esiintyy homomiesten lisäksi myös lesbonaisten keskuudessa. Juvosen näkemyksen mukaan yhä useampi lesbonainen tuntuu nykyisin pyrkivän perinteisen feminiiniseen tyyliin ja karttavan näkyvää maskuliinisuutta. Feminiinisyydessä ei toki itsessään ole mitään väärää. Juvonen on kuitenkin huolissaan siitä, johtaako tämä trendi sukupuoliroolien kaventumiseen.

”Saman aikaan, kun me puhutaan paljon muunsukupuolisuudesta ja transsukupuolisuudesta, niin näkisin toisen, risteävän trendin, että miesten pitää olla maskuliinisia ja naisten feminiinisiä.”

Myös Antti Kauppinen on pohtinut samaa asiaa. Hän toivoo, että muunsukupuolisuuden käsite mahdollistaa uudenlaista moninaisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö moninaisuudelle tulisi löytyä tilaa myös cis-sukupuolten sisällä.

Homouteen liittyvistä mielikuvista ja asenteista puhuttaessa ei yleensä juuri kyseenalaisteta homoseksuaalisuuden käsitettä. Oletuksena on useimmiten se, että ihmisillä on tietty, muuttumaton seksuaalinen suuntautuminen, jonka mukaan he identifioituvat. Julkinen keskustelu keskittyy lähinnä siihen, miten näihin eri identiteetteihin suhtaudutaan.

Seksuaalisuus on kuitenkin ymmärretty eri aikoina ja eri kulttuureissa hyvin eri tavoin. Sukupuolentutkimuksen yliopistonlehtori Tuula Juvonen mainitsee, että esimerkiksi 1800-luvun lopulla vaikuttaa olleen suhteellisen tavallista, että miehillä oli suhteita myös toisten miesten kanssa ilman, että he olisivat identifioituneet homoseksuaaleiksi. Voi tuntua houkuttelevalta tehdä johtopäätös, että tällaisissa tilanteissa kyse on yksinkertaisesti seksuaali-identiteettinsä kieltäneistä kaappihomoista. Tällöin ei kuitenkaan ymmärretä sitä, etteivät asianosaiset itse hahmottaneet elämäänsä meille tuttujen kategorioiden kautta.

”Näiden miesten naulaaminen yhteen tiettyyn kategoriaan, jonka nykyihmiset tunnistavat, olisi mielestäni aika väkivaltaista, eikä tekisi oikeutta heidän elämänkokonaisuudelleen”, Juvonen kiteyttää.

Tämä saa pohtimaan, voisiko oman seksuaali-identiteetin kanssa kipuilu joissain tilanteissa kertoa sitä, etteivät tarjolla olevat kategoriat vastaa henkilön omaa kokemusta. Ajatus muuttumattomasta seksuaalisesta suuntautumisesta yksilön identiteetin kulmakivenä on helpottanut työtä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien eteen. Kaikki eivät silti välttämättä hahmota asiaa näin. Reaktiot, jotka joku voisi tulkita kaapin perälle piiloutumiseksi tai sisäistetyksi homofobiaksi, saattavatkin joskus kertoa siitä, että henkilö kokee nykyisenkaltaisen seksuaalisen suuntautumisen pohjalta identifioitumisen ylipäänsä vieraaksi.

Myös Sinuiksi ry:n toiminnanjohtaja Mikko Ala-Kapee kritisoi ajatusmallia, jossa kaikkien pitäisi lokeroida itsensä tiettyyn seksuaalisen suuntautumisen perusteella muodostettuun identiteettiin ja pitää siitä kiinni lopun elämäänsä.

”Osalle meistä tietty sana tai määritelmä on täsmällinen ja itseä kuvaava, kuten vaikka homo, pan tai aseksuaali. Osan identiteetti ei mahdu nykysanoihin tai ne tuntuvat kapeuttavan omaa kokemusta. Oleellista olisi pikemminkin sen oivaltaminen, että seksuaalisuus ei ole ohjattavissa ja että se vie sinne, minne se vie.”