Karvalakit eivät ole kuolleet sukupuuttoon – Haastattelimme ja kuvasimme karvalakkipäitä Tampereen yliopistolla
Karvalakit eivät ole jääneet historiaan, vaan niitä liikkuu tänäkin päivänä Tampereen yliopiston kampuksilla aina sään salliessa. Niiden itsevarmat käyttäjät pysähtyvät silloin tällöin miettimään päähineensä eettisyyttä.
Teksti: Eino Rissanen
Kuvat: Lauri Karo
Loskaisena päivänä Tampereen yliopiston kampuksilla voi seistä neljäkin tuntia ilman, että löytää satojen ihmisten joukosta ainuttakaan karvalakin tai -hatun käyttäjää. Pipoja, huppuja, ja paljaita päitä näkyy paljon.
Naulakoiden hattuhyllyt keskustakampuksen Linnassa, Alakuppilan liepeillä ja Hervannan Tietotalolla olisivat mitä luontevimpia paikkoja karvalakeille. Takkeja on paljon, karvalakkeja ei yhden yhtä.
Karvalakki on samaan aikaan rohkea, funktionaalinen ja kiistanalainen päähine. Lakit ovat usein näyttäviä ja lähes aina lämpimiä. Ne suojaavat tuulelta, kovalta pakkaselta ja toimivat kokonsa puolesta vaikka perseenalusina. Ehkä juuri lämmönsäilytyskyky on syy siihen, miksi karvahattuja ei epävakaina 2020-luvun talvina paljon näe.
Moni karvalakki tai -hattu on tehty turkiksesta: esimerkiksi minkin, supin tai ketun. Viitsiikö sellaista laittaa päähän edes käytettynä ostettuna, saattaa moni miettiä – ja mietinnän jälkeen jättää hatun Uffille lojumaan. Onko karvalakki kannanotto käytetyn ja ekologisen muodin vai turkistarhauksen puolesta?
Kun sää painuu selvästi pakkaselle, karvalakkipäitä tuntuu heti löytyvän kampukselta helpommin.
Juuso Lindberg, maisteriopiskelija, journalistiikka
”Löysin tämän hatun mummun kuolinpesästä. Tässä on sielua. Aina kun muistan, mistä hattu on peräisin, tulee hieno fiilis. Hattu on ollut meidän suvussa useamman vuosikymmenen. Mahdollisesti uhrattu minkki on kärsinyt kauan sitten, joten on parempi, että käytän tätä kuin että ostaisin uuden. Kun pidän tätä päässä, musta tuntuu, että kuljen vähän leuka ylempänä. Kyllähän tämä on tällainen karvainen kruunu pään päälle.”
Tiina Heikkilä, yhteiskuntatieteiden tiedekunnan Alusta!-verkkolehden toimittaja
”Tämä shokkivärjätty turkishattu löytyi Fidalta. Olen käsitellyt monta kertaa mielessäni sen, voinko käyttää vintage-turkisvaatteita. Onko niiden käyttö turkisten fetisisoimista ja kultivoimista, olenko osa ongelmaa? Turkista on kuitenkin aikanaan tuotettu niin paljon, että olisi kokonaisekologisesti järjetöntä jättää kaikki se mätänemään. Toivoisin, että turkiskeskustelu menisi sille tasolle, että huomaisimme vintage-turkiksen määrän – sitä on kuitenkin tosi paljon käytettynä.”
Pekka Henttonen, yliopistonlehtori, informaatiotutkimus
”Olin Moskovassa konferenssissa joku viisi vuotta sitten. Oli kova pakkaskeli, ja menin katsomaan ostoskeskukseen karvalakkeja. Näin tämän ja mietin, olisiko tässä lakki loppuelämäksi. Pakkasessa tämä on erittäin käytännöllinen ja tehokas – tuntuu melkein kuin lakki lämmittäisi koko kroppaa. Mutta alle kymmenen asteen pakkasessa tämä alkaa olla liian kuuma. Jos tämä osaisi puhua, varmaankin materiaalina käytetty minkki kertoisi olevansa surullinen kohtalostaan.”
Nuppu Laika, kandiopiskelija, yhteiskuntatutkimus
”Näin tämän kirpputorin näyteikkunassa Kuopiossa. Menin ostamaan sen heti seuraavana aamuna, kun liike aukesi. En ostaisi turkista muuten kuin kirpputorilta. Tätä hattua on tullut käytettyä arvokkaissa tilaisuuksissa, kuten kännissä Kuopion Valkeisenlammella pyöriessä. Hattu on voimakas: tuntuu, että jotkut välttelevät katsekontaktia minuun, kun käytän sitä. Hattu on minulle enemmän kosmeettinen kuin käytännöllinen – käytän tätä jopa kesälläkin. Pieni kapinahenki pukeutumisessa on tervettä.”