Kolumni: Älä unohda aikuisopiskelijaa

Minä olen se vanhempi opiskelija vuosikurssillasi, se myöhäinen kukkija. Minä olen niin sanottu aikuisopiskelija. 37 vuotta täynnä tietoa, kokemusta ja selluliittia. 

En ole suinkaan ainoa aikuisopiskelija yliopistossamme. Meitä näkyy aina välillä vilahtelevan yliopiston käytävillä ryppyvoide takataskussa. Meitä on moneksi. Itse päädyin opiskelemaan tässä iässä saadakseni paremmat eväät työelämään, jota ammattikorkeakoulututkinto ei minulle vielä suonut.

Syitä aikuisopiskeluun on monia. Yleisin niistä liittyy juuri työhön tai ammattiin. Tarvitaan lisää tietotaitoa tai pätevyyttä. Tilastokeskuksen mukaan erityisesti aikuisia varten järjestettyyn koulutukseen osallistui vuonna 2017 joka toinen työikäinen eli 1,6 miljoonaa henkeä. Emme ole siis menossa mihinkään, emmekä me tästä enää kyllä nuorenekaan.

Tulevaisuuden työelämä tuo mitä luultavammin mukanaan elinikäisen oppimisen vaatimuksen ihan jokaiselle. Jossain vaiheessa elämääsi jopa sinä saatat päätyä aikuisopiskelijaksi joko ihan yleisen uteliaisuuden, uudelleenkouluttautumisen tarpeen tai burnoutin vuoksi. Jonakin päivänä sinustakin tulee yksi meistä. 

Mutta ei hätää, kahdenkympin jälkeen on vielä opiskelijaelämää. Itse ainakin elän yhä kuin opiskelija: kädestä suuhun pienessä yksiössä. Tässäkin iässä voi vielä lähteä kaupungille rilluttelemaan, jalassa joko puumakuvioiset legginsit tai ihan haalarit.

Ongelmaksi muodostuu kuitenkin porukkaan mukaan pääseminen. Joskus nimittäin tuntuu siltä, että kaksikymppiset kanssaopiskelijani katsovat minua kuin spitaalista. Kutsua bileisiin ei ole vielä tullut, mikä varmasti johtuu osittain myös koronasta. 

Ehkä he ajattelevat, että ei meitä vanhempia opiskelijoita kiinnosta tai meillä ei ole aikaa. Ehkä ajatellaan, että emme pysy mukana menossa. Osaamme olla kuitenkin yllättävän sisukkaita mahdollisista nivelreumoista ja menopausseista huolimatta. 

Joten rakkaat kanssaopiskelijamme, muistakaa, että aikuinenkin on yhä ihminen, ja ottakaa aikuisopiskelijat mukaan toimintaan. Hyvällä lykyllä meistä saa jopa kuskin. Ei minusta tosin, ei ole vielä ajokorttia.

Niin, ja nelikymppinen on nykyään uusi kolmekymppinen, mikä tekee minusta kolmekymppisestä uuden kaksikymppisen!