Kolumni: Kunnioittaako Auschwitz-kirjallisuus holokaustin uhreja?
Teksti ja kuvat: Pihla Leppänen
Kun kirjoittaa verkkokirjaston tai äänikirjapalvelun hakukenttään ”Auschwitzin”, löytää nopealla vilkaisulla muun muassa tämän nimisiä teoksia: Auschwitzin tatuoija, Auschwitzin kätilö, Auschwitzin tallipoika, Auschwitzin taikuri, Auschwitzin tanssija, Auschwitzin rakastavaiset, Auschwitzin tytär, Auschwitzin apteekkari, Auschwitzin kirjastonhoitaja, Auschwitzin kaksoset, Auschwitzin kadonneet lapset ja Auschwitzin sabotööri. Löytyypä jopa Auschwitzin seitsemän kääpiöitä.
Holokaustista kertominen on äärimmäisen tärkeää, ja jokaisen uhrin tarina ansaitsee tulla kuulluksi. En ole kuitenkaan varma, palveleeko toinen toistaan muistuttavien Auschwitzin [valitse haluamasi titteli] -kirjojen massatehtailu tätä tarkoitusta.
Tänä päivänä holokaustin vääryydet on helppo tuomita – ja hyvä niin.
Jos kustantamo ei ole valmis keksimään kirjalle edes nimeä, jolla sen erottaisi muista teoksista, annetaanko ihmisten tarinoille todella niiden ansaitsema arvo ja kunnioitus? Käytetäänkö ihmisten kärsimystä vain surutta kirjabisneksen rahantekovälineenä? Holokaustikirjat ovat todella löytäneet yleisönsä, ja näinpä houkutus ”vielä yhden” kustantamiseen tai suomentamiseen näyttää olevan melko suuri.
Tänä päivänä holokaustin vääryydet on helppo tuomita – ja hyvä niin. Voiko yksiselitteisen pahasta, holokaustista, lukeminen kuitenkin olla meille etuoikeutetuille lukijoille osittain myös keino paeta nykyhetken vääryyksien ajattelua sekä löytää elämään syvyyttä ja kontrastia?
Holokausti koskettaa harvaa henkilökohtaisesti, ja niinpä sen aiheuttamista kärsimyksistä lukiessa ei useinkaan tarvitse tarkastella kriittisesti omaa toimintaansa. Nykypäivän vääryyksistä, kuten Ukrainan ja Gazan sodista, monien Afrikan maiden konflikteista ja Afganistanin naisten kärsimyksestä lukeminen voi sen sijaan aiheuttaa huonoa omaatuntoa. Meillä kun olisi mahdollisuus vaikuttaa – edes vaikka lahjoittamalla humanitääriseen työhön.
Monelle kirjallisuus on pakopaikka maailmasta, ja sinänsä onkin ymmärrettävää, että ei halua illalla tuudittautua uneen muistuttamalla itseään kaikesta vääryydestä, jota jatkuvasti seuraa sivusta.
Historiaan palaaminen voi tuntua armollisemmalta.
Kirjoittaja on kansainvälisen politiikan opiskelija, joka on suurkuluttanut kirjallisuutta niin kauan kuin muistaa.