Kolumni: Sammuttakaa valot

Joulukuisena aamuna voisi kuvitella, että tämä maailmankolkka on planeetan valottominta. Suomessa ei kuitenkaan ole enää kunnon pimeyttä, vaan keinovalo on vallannut lähes kaiken.

Täällä ei ole tarpeeksi pimeää. Suomi metsineen on mielikuvissa hämärän tyyssija, mutta pelkästään ulkoalueiden yleisvalaistuksen valaistusvoimakkuus on eri arvioiden mukaan jo tuhansia kertoja kirkkaampi kuin tähtien valo.

Ehtaa pimeyttä löytyy enää harvoista paikoista, maamme erämaisilta seuduilta. Suomen pimeimmän kohdan on arvioitu olevan Käsivarren Lapissa. Totaalista pimeyttä on mahdollista löytää käytännössä enää avomereltä, kaukana mantereista ja niiden asutuksesta.

Pimeyttä tarvitaan. Kun asutuskeskusten ja valtateiden valot peittävät yötaivaan kymmenien kilometrien säteeltä kumotuksensa, se häiritsee eliöiden suuntavaistoa, vuorokausirytmiä ja hormonitoimintaa. Esimerkiksi kiiltomatojen määrä on vähentynyt maailmanlaajuisesti, ja sen epäillään osittain johtuvan siitä, ettei uros löydä sopivaa hehkuvaa naarasta valosaasteen häiritessä. Kuka sitä nyt valot päällä kuksisi?

Vakavissaan: selkärankaisista miltei joka kolmas ja selkärangattomista 60 prosenttia on yöeläjiä. Myös ihmiset kärsivät tauottomasta loisteesta. Yöllisen keinovalon on todettu vaikuttavan esimerkiksi “unihormoni” melatoniinin tuotantoon.

Valosaaste on keinovaloa, joka “karkaa” taivaalle. Parhaassa tapauksessa keinovalaisua käytettäisiin vain missä se on tarpeen, ja kohdennetusti.

Valoa palaa silti yhä enemmän. Ihan ymmärrettävää täällä, missä pitkän talven yli selviämisessä valo on ollut elinehto. Pimeys on turvattomuutta. Kotikadun led-lamput indikoivat olemassaoloa ja saavutettuja etuja.

Itse valosaaste on meille uusi asia. Helsingin kaupunki on ensimmäisenä Suomessa selvittänyt tänä vuonna pimeiden alueiden turvaamista.

Iso osa maailman ihmisistä asuu niin kaupungistuneilla alueilla, ettei heillä ole esimerkiksi mahdollisuutta nähdä tähtitaivasta sen koko laajuudessaan.

Suomessakin keinovalon keskeltä näkee vain kirkkaimmat tähdet. Parikymmentä vuotta sitten naapurigalaksimme Andromeda näkyi paljaalla silmällä Tampereen Kaupista, vaan ei näy enää.

Onkin jo olemassa sellainen asia kuin pimeysturismi. Uudessa-Seelannissa on tuotteistettu taivaantuijottelua varten niin sanottuja Dark Sky Reserve -alueita. Valottomia paikkoja metsästetään revontulia tai tähtikuvioita bongatakseen. Kotigalaksimme, Linnunradan valkea hohde vasten tummansinistä yötaivasta on kieltämättä melko perimmäinen kokemus. Siitä on myös tulossa tätä menoa yhä harvinaisempi kokemus.

Se kuulostaa aika valottomalta elämältä.