Kovat otteet, mutta rento meno – ylioppilasteatterissa tuodaan väkivaltaa näyttämölle

”Ihanaa, että täällä on taas ihmisiä”, toteaa Tampereen ylioppilasteatterin teatterisihteeri Jessica Leino.

Kauttaaltaan mustaksi maalatussa salissa harjoitellaan voimankäyttöä ja otteita lavataisteluita varten. Ylioppilasteatterin työryhmä treenaa näytelmää, joka kantaa nimeä Väkivaltakunta.

Väkivaltakuntaa harjoitellaan vasta toista kertaa paikan päällä. Muutamat tekstitreenit on ehditty pitää etänä, mutta vastanäyttelijän turvallista kuristamista on vaikea harjoitella videopuhelussa. Sitä opettamassa paikalla on Väkivaltakunnan ohjaaja, tanssia ja näyttämötaistelua opiskellut Arvo Jean-Michael Saarinen.

Väkivaltakunnassa käsitellään vaihtoehtoista historiaa, jossa päätökset presidentinvaaleista lasten päivähoitopaikkoihin ratkaistaan organisoidulla väkivallalla. Saarisen sen mukaan se on lajityypiltään musta komedia. Väkivaltakunta tulee ensi-iltaan 25. maaliskuuta.

Näytelmän käsikirjoitus syntyy devising-menetelmällä. Se on teatterintekemisen metodi, jossa työryhmä itse osallistuu tarinan kehittämiseen.

”Olen suunnitellut näytelmän kaaren, mutta kohtaukset kirjoitetaan yhdessä tehdyistä draamaimprovisaatioista, jotka sitten kasaan koherentiksi kokonaisuudeksi”, Saarinen kertoo.

”Tykkään yleensäkin luoda esityksen sisällön tekijöiden kautta.”

Idea Väkivaltakunnasta oli lojunut Saarisen pöytälaatikossa jo jonkin aikaa. Hän kuitenkin tiesi jo aloittaessaan, että se sopisi ylioppilasteatteriin. Täältä löytyy sekä kyllin iso työryhmä että sopivaa henkeä.

”Jos joku teatteri haluaa tällaisen kreisin mustan komedian, niin ylioppilasteatteri.”

Kovat otteet, rento meno

Ylioppilasteatterissa on siis tilaa hullutella ja tutkia. Yleisesti Suomen ylioppilasteatterit ovat harrastajateattereita, joissa tekijöille ei makseta palkkaa, eikä toiminnasta varsinaisesti valmistu esimerkiksi ammattiin. Toiminta perustuu taiteelliselle kunnianhimolle ja monipuoliselle osallistumiselle.

Tampereen ylioppilasteatteri on vanhempi kuin Tampereen yliopisto, sillä se on perustettu lokakuussa 1960. Se aloitti toimintansa samana vuonna Helsingistä Tampereelle muuttaneen Yhteiskunnallisen korkeakoulun opiskelijateatterina.

Nimestään huolimatta ylioppilasteatterin jäseneksi voi nykyään pyrkiä kuka tahansa täysi-ikäinen koulutustaustaan katsomatta. Pääsykokeet järjestetään kerran vuodessa syksyisin, ja niillä etsitään näyttelijöiden lisäksi myös muita tekijöitä, kuten tuottajia ja puvustajia. Valinnat tekee teatterin hallituksesta ja taiteellisesta johdosta koostuva raati.

Taiteellinen johto ehdottaa myös ohjelmistoon otettavia näytelmiä hallitukselle, joka tekee virallisen päätöksen. Taiteellinen johto vaihtuu sekin vuosittain, ja hallitus valitaan joka vuosi kaikille jäsenille avoimessa kokouksessa.

Jäsenistön vastuulla on paljon teatterin arkisia asioita. Heidän joukostaan nimetään teatterin turvallisuusvastaava, tekniikkavastaava ja siivousvastaava. Kaikki esitykset järjestetään talkooperiaatteella ja jäsenet huolehtivat itse esimerkiksi niiden lipunmyynnistä, väliajan kahvilatoiminnasta ja siitä, että tilat pysyvät kunnossa – kaikki tämä päivätyön tai opiskeluiden ohella.

Tampereen ylioppilasteatterin ainoa vakituinen palkattu työntekijä on teatterisihteeri, jonka vastuulla ovat hallinnolliset asiat ja viestintä yhteistyökumppaneiden kanssa.
Jessica Leino on toiminut teatterisihteerinä syksystä 2021 lähtien. Hän on koulutukseltaan kulttuurituottaja ja on opiskellut myös näyttelijäntyötä. Ylioppilasteatterista Leinolla ei ollut omaa aikaisempaa kokemusta, mutta hän on viihtynyt täällä erittäin hyvin.

”Täällä on hyvä yhteisöllisyys ja kaikki tehdään suurella intohimolla. Tosissaan, mutta rennolla otteella.”

Isojen näytelmäprojektien lisäksi teatterilla toteutetaan monenlaisia muitakin tapahtumia, kuten klubi-iltoja ja keikkoja.

”Jäsenistöä kannustetaan ideoimaan vapaasti. Täällä ollaan avoimia ihan kaikille ideoille”, Leino kertoo.

Kulissit pystyssä kampanjointia

Korona-ajan rajoitukset ovat iskeneet Tampereen ylioppilasteatteriin kovaa. Harjoituksia on jouduttu pitämään etänä, esityksiä on siirretty. Syksyllä Cabaret Macabre-näytelmän kaikki esitykset jouduttiin perumaan yleisötilaisuuksien rajoittamisen takia.

Ylioppilasteatteri on ollut vuokralla nykyisissä tiloissaan Itsenäisyydenkadulla vuodesta 1998. Koska esitysten lipputulot ovat teatterin tärkein tulonlähde, uhkasi vuokranmaksukyky vuodenvaihteessa loppua kokonaan. Valtion korona-avustuksia ei ole pienille harrastajateattereille juuri valunut.

Tammikuun lopussa ylioppilasteatteri aloitti Kulisseista kadulle? -nimisen pienkeräyksen toiminnan pelastamiseksi. Keräykseen liittyy somekampanja, jossa jäsenet ja kävijät saavat julkaista tärkeimpiä muistojaan ylioppilasteatterista. Keräys on käynnissä 20. huhtikuuta asti ja markkinoinnista vastaavan Maria Koivukarin mukaan se on lähtenyt hyvin käyntiin.

Rajoituksista ja talousvaikeuksista huolimatta harjoituksia pidetään taas innolla ja keväällä on tulossa sekä näytelmiä että klubi-iltoja. Väkivaltakunta-näytelmä saa ensi-iltansa maaliskuussa. Toukokuussa nähdään Kusiyön unelma, joka perustuu löyhästi Shakespearen Kesäyön unelmaan.

Itsensä haastamista

Joulukuusta helmikuulle Tampereen ylioppilasteatterissa esitettiin näytelmää nimeltä Häpeä. Sen harjoituskausi lokakuusta joulukuuhun sujui melko normaalisti, mutta itse esityksiä piti perua ja siirtää sekä sairastapauksien että kokoontumisrajoituksien vuoksi. Helmikuussa viimeiset esitykset olivatkin loppuunmyytyjä.

Ohjaaja Kaisa Eräpuro kuvailee Häpeää monitasoiseksi näytelmäksi, jossa ei ole ainoastaan yhtä kerronnan tapaa. Sen kanssa saa välillä nauraa ja välillä itkeä.

”Toivon, että se on lisäksi puhutteleva. Ainakin katsojapalautteen mukaan se on ollut ajatuksia herättävä.”

Myös Häpeän käsikirjoitus on syntynyt yhteistyön kautta, tekijöiden omista ajatuksista ja kokemuksista. Kaikilla näyttelijöillä on siinä useampia rooleja.

”Se voi olla sellaista mukavaa haastetta. Työryhmäläiset saavat harjoitella, miten otetaan vaikka seuraavaan kohtaukseen kuin sormia napsauttamalla ihan eri rooli.”

Eräpuro on itse taustaltaan draamapedagogi. Hän toimii produktiossa palkattuna ohjaajan, eikä hänellä ollut omaa kokemusta Tampereen ylioppilasteatterista tätä ennen. Projekti on ollut hänelle ”huippuhomma”.

”Täällä on tosi upeat tilat, hyvä teatterisali ja hyvät tekniset mahdollisuudet. Ja ylioppilasteatterin yhteisöllisyys on ollut tukena. Jäsenet ovat sitoutuneita ja todella lahjakkaita. Olen päässyt sekä toteuttamaan omaa visiotani että olemaan tukena työryhmälle, kun he toteuttavat omaansa.”

Tuotantoa ja kotonaan olemista

Ohjaaja Kaisa Eräpuron mukaan ylioppilasteatterista hehkuvat innokkuus ja yhdessä tekemisen meininki. Sama toistuu jäsenten kertomuksissa.

Iris Mikkonen pääsi ylioppilasteatterin jäseneksi viime syksynä. Häpeä-näytelmässä hän oli mukana sekä näyttelijänä että sen toisena tuottajana. Näyttelemisestä Mikkosella on useamman vuoden kokemus, mutta tuottajana hän oli nyt ensimmäistä kertaa.

”Joku muotoili hienosti, että on näytelmä ja on yleisö, ja sitten tuottaja yhdistää ne. On ihanaa, että annettiin tällainen mahdollisuus.”

Näytelmän tuottajan tehtäviin ylioppilasteatterissa kuuluvat esimerkiksi markkinointi, lippuvarausten hoitaminen, sosiaalisen median julkaisut, budjetista huolehtiminen ja tiedottaminen. Työtä on siis paljon, mutta Mikkonen on tarvittaessa saanut apua sekä tuottajapariltaan, muulta näytelmän työryhmältä että vanhemmilta teatterin jäseniltä, jotka tarvittaessa muistuttivat, mitä kaikkea tuotannossa pitää ottaa huomioon.

”Olen oppinut ihan älyttömästi kaikkea uutta, markkinoinnista ja somesta ja kaikenlaisesta, mikä on kiinnostanut aina. Siihen ei ole ollut tilaisuutta ennen kuin nyt.”

Mikkonen aikoo jatkaa sekä näyttelemistä että tuottamista harrastuspohjalta, mutta todennäköisesti päivätyö tulee olemaan jossain muualla.

”Vaikka kuka nyt ei haluaisi olla ammatiltaan näyttelijä, jos rehellisiä ollaan. Minua kuitenkin kiinnostaa myös niin moni muu asia.”

Teatteria ja muutakin

Vaikka ylioppilasteatterista ei saa varsinaista virallista pätevyyttä, monelle
jäsenelle se on etappi kohti työelämää. Useat heistä tähtäävät ammattinäyttelijöiksi.

Sekä Häpeän että Väkivaltakunnan työryhmässä mukana oleva Elina Harju kertoo katsoneensa pienenä Salattuja Elämiä ja ajatelleensa, että haluaa televisioon töihin. Myöhemmin hän on alkanut arvostaa teatterissa näyttelemistä entistä enemmän.

”Teatterissa näyttelijä laittaa itsensä siihen samaan tilanteeseen monta kertaa näytöskauden aikana. Siinä näkee panostuksen eri tavalla.”

Harjulla on aikaisempaa näyttelykokemusta kesäteattereista, mutta hänen mukaansa Tampereen ylioppilasteatterissa pääsee tekemään ja kokeilemaan monella uudella tavalla.

”Tämä on varmasti sellainen paikka, josta avautuu ovia eteenpäin.”

Niin ikään sekä Häpeässä että Väkivaltakunnassa näyttelevälle Ida Pajuselle ylioppilasteatterista on tullut toinen koti. Hänkin tähtää näyttelijän ammattiin.

”Tänne on aina tervetullut olo. Olin pyhittänyt koko vuoden vain tälle teatterille ja töissä käymiselle, ja kun toimintaa koronan takia jouduttiin perumaan, niin kyllä se otti päähän.”

Teatterisihteeri Jessica Leinon mielestä yhteisön lisäksi tärkeää ylioppilasteatterissa on, että siellä on tilaa oppimiselle.

”Kerran joku hyvin kuvaili, että ylioppilasteatteri on ajatushautomo nuorille taiteentekijöille”, Leino sanoo.

”Ja kun tulee talkoilemaan vaikka kahvilan puolelle, oppii asiakaspalvelutaitoja. Totta kai teatteri on pääpointti, mutta samalla täällä oppii kaikkea muutakin.”

Ylioppilasteatterit

Suomessa toimii 15 ylioppilasteatteria, joiden kattojärjestönä toimii Ylioppilasteatteriliitto SYTY ry.

• Helsinki: Ilves-Teatteri, Ylioppilasteatteri, Kellariteatteri, Studentteatern
• Joensuun ylioppilasteatteri
• Jyväskylän ylioppilasteatteri
• Kuopion ylioppilasteatteri
• Lapin ylioppilasteatteri
• Lappeenrannan ylioppilasteatteri Acti
• Oulun ylioppilasteatteri
• Porin ylioppilasteatteri
• Turku: Turun ylioppilasteatteri, Studentteatern i Åbo
• Tampereen ylioppilasteatteri
• Vaasan ylioppilasteatteri Ramppi