Kylmän kaljan metsästys – Visiiri testasi ratikkareitin kuppilat
Visiirin toimitus kehitti ja testasi raideliikennepohjaisen ekskursion. Matkalle mahtui ikävä yllätys ja tamperelaisen ravintolatarjonnan kirjo.
Teksti: Hanna Eskelinen
Kuvat: Toimitus
Eräänä kevätpäivänä Visiirin toimituksessa satuttiin pohtimaan uusia tapoja tutustua Tampereen anniskeluravintolatarjontaan. Jopa 15 minuuttia kestäneen suunnittelutyön päätteeksi syntyi Visiirin raitiovaunuekskursio. Koska toimitusharjoittelija elvisteli omistavansa erittäin tarkan elintarvikelämpömittarin, otettiin reissun tavoitteeksi löytää kolmosen ratikkareitin kylmin hanaolut.
Ratikan reitillä on toki aivan posketon määrä erilaisia ravintoloita, joten kriteereiksi asetettiin seuraavat:
1. Yksi ravintola per pysäkki
2. Ei anniskelullisia ruokaravintoloita (pizzeriat, Pancho Villa, mitä näitä nyt on)
3. Ei sisäänpääsymaksuja
4. Maksimietäisyys pysäkiltä ravintolaan 160 metriä
Kolmosen ratikkalinjalla on 19 pysäkkiä, kriteerit täyttäviä ravintoloita osui matkalle 11 kappaletta. Etäisyys ravintolaan mitattiin linnuntietä Google Mapsissa.
Esinäytös
Lehden päätoimittajasta, AD:sta ja toimitusharjoittelijasta koostuva ryhmä hyppää Attilan nurkalta kohti Hervantaa kello 15.45 lähtevään ratikkaan. Maa on loskan vallassa ja taivaalta tulee vettä, kuten huhtikuun 8. päivä ei kuulu olla. Ratikka on varsin täynnä ja kovaäänisesti törisevä Kärppä-fani pitää yllä kevään playoffs-huumaa. Kärppien kausi päättyi jo kaksi päivää aikaisemmin.
Uskottavan kokemuksen vuoksi ajamme linjan Hervantajärven päätepysäkille asti, nousemme kyydistä ja jäämme odottamaan, että sama ratikka vaihtaa suuntaa ja lähtee kuljettamaan meitä kohti ensimmäistä etappia. Päätepysäkillä päätoimittaja huomauttaa, että Hervantajärvi haisee paskalta.
Ensimmäisessä kohteessa Hervannan toimintakeskuksen Varjobaarissa seuraamme on liittyvä vielä lehden ahkerimpaan avustajakuntaan lukeutuva alkoholittoman vaihtoehdon edustaja Sakri ”sukupolvensa ääni” Pölönen. Myöhemmillä pysäkeillä mukaan nousee muitakin toimituskunnan liepeillä hääriviä. Kuka nyt mistäkin.
Lue alta kattava matkakertomus ja nappaa parhaat vinkit talteen.
Loppupäätelmät
Loppujen lopuksi varsin verkkaisessa tahdissa tehdylle ratikkarundille tuli mittaa yhteensä noin seitsemän tuntia. Turneen kylmin olut löytyi Varjobaarista, 4,2 astetta, ja lämpimin Wanhasta Sepästä, 8,0 astetta. Oma Alkomme suosittelee lagereiden tarjoilulämpötilaksi 8–10 astetta. Maailmalla niin sanottuja bulkkilagereita suositellaan tarjoiltavaksi yleisesti 4–7-asteisina. Uskokaa mitä huvittaa.
Visiirin toimitus näkee ratikkaekskursion konseptissa runsaasti mahdollisuuksia ja kehityskelpoisuutta. Ainesta on vaikka järjestön opiskelijatapahtumalle tai pienemmän porukan seminaarille. Varsinaisia suoritustapoja ja -merkkejä ei tällä reissulla vielä kehitetty. Päätoimittaja siemaisi jokaisessa ravintolassa pienen hanaoluen, mikä vaikutti vaikeustasoltaan hallittavalta tahdilta ja vastannee Hämeenkadun appron alimpia arvosanoja.
Tosin suorittajalta vaaditaan selkärankaa silloin, kun kävellen olisi jo perillä mutta seuraavaan ratikkaan on vielä kahdeksan minuuttia, sillä baarista toiseen ei todellakaan kävellä!
