Lukukausimaksuja ehdotetaan perusrahoituksen rinnalle – Onko ilmainen korkeakoulutus tulossa tiensä päähän?

Lukukausimaksut puhuttavat jälleen. 

Keskustelu heräsi viime joulukuussa, kun valtiovarainministeriö (VM) esitti lukukausimaksujen käyttöönottoa korkeakoulujärjestelmän rahoituksen tukemiseksi.  

Ministeriö maalailee muistiossaan lukukausimaksuista varsin valoisaa kuvaa. Korkeakoulujen resurssit lisääntyisivät, korkeakoulupaikat kohdentuisivat paremmin niistä hyötyville opiskelijoille ja opintojen eteneminen nopeutuisi. 

VM:n puheenvuoron jälkeen Itä-Suomen yliopiston, Metropolia-ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun rehtorit kertoivat Ylelle olevansa valmiita harkitsemaan lukukausimaksuja korkeakouluihin. 

Myös Opetusalan ja Sivistystyön Työnantajayhdistys ry Sivista sekä opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ovat pitäneet koulutuksen maksullisuutta yhtenä vaihtoehtona koulutuksen rahoitukseen. Sivista on puhunut erityisesti toisen tutkinto-ohjelman maksullisuuden puolesta. OKM:n esityksessä kyse taas on siitä, että ministeriö ei puhu ilmaisen koulutuksen puolesta, vaan esittää reunaehtoja mahdolliselle maksulliselle koulutukselle. 

Vuosina 2011–2019 koulutuksen rahoituspohjaa supistettiin noin kahdella miljardilla eurolla. Kuluneella hallituskaudella koulutuksen pysyvää rahoitusta on kasvatettu noin 500 miljoonalla eurolla. On selvää, että rahoitusta tulee kasvattaa vastaisuudessakin, jos korkeakoulutettujen määrää halutaan lisätä ja koulutuksen laatu turvata. 

Ongelmaksi muodostuu tässäkin talouspoliittisessa kysymyksessä se, mistä rahat kerätä. Voi olla, että opiskelijoiden tuista ei kehdata inflaation kourissa enää leikata, mutta voitaisiinko opiskelijat napata rahoitustalkoisiin mukaan lukukausimaksujen muodossa? 

Tämä kysymys huolestuttaa Suomen Ylioppilaskuntien Liittoa (SYL). 

“Rahoituksen lisäämisen painetta on korkeakoulukentällä todella paljon. Olemme huolissamme, että sittemmin hallitusohjelmaneuvotteluissa joku lähtee lukukausimaksuja edistämään”, SYL:n koulutuspolitiikan asiantuntija Heidi Rättyä sanoo. 

LUKUKAUSIMAKSUT eivät ole koulutuspolitiikan kentällä uusi keskustelunaihe. Lukukausimaksuja on väläytelty yhdeksi koulutuksen rahoitusmahdollisuudeksi aina 1990-luvun lama-ajoilta lähtien. Tuolloin opetusministeriö ilmoitti aikomuksesta ottaa käyttöön lukukausimaksut, ja opiskelijat protestoivat tätä esitystä mielenosoituksin. Joulukuussa 1992 eduskunnan käsittelyä odotti lamabudjetti, josta ei päästy yhteisymmärrykseen. Tämän vuoksi hallituksen esitys toimi väliaikaisena budjettina.  

SYL valitti hallituksen esityksen lukukausimaksuista oikeuskanslerille, joka puolsi kantelua. Näin lukukausimaksuilta vältyttiin myös 1990-luvun laman kourissa. Rättyän mukaan SYL:n ja opiskelijajärjestöjen aktiivisuus on myöhemminkin estänyt lukukausimaksujen käyttöönottoa Suomessa. 

Viimeksi painavaa keskustelua lukukausimaksuista on käyty vuonna 2016, kun suomalaiset korkeakoulut ottivat käyttöön lukukausimaksut EU ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville opiskelijoille lakimuutoksen myötä. Useat opiskelijajärjestöt vastustavat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuja ja ovat esittäneet niistä luopumista. 

Opiskelijoiden keskuudessa on herännyt huoli siitä, voisiko maksullisuus koskettaa tulevaisuudessa myös suomalaisia: alkaako lukukausimaksuista hiljainen kehityskulku kohti tilannetta, jossa koulutuksen maksuttomuus ei enää olekaan suomalaisen koulutusjärjestelmän kulmakivi? 

Huolen taustalla on ajatus siitä, millaiseen pisteeseen lukukausimaksujen kerääminen voisi johtaa. Esimerkiksi Englannissa otettiin 1990-luvun lopussa käyttöön melko vaatimattomat lukukausimaksut. Alemman tutkinnon opiskelijoilta perittiin 1000 puntaa lukuvuodessa. Lukukausimaksut eivät koskettaneet tuolloin vähävaraisia. 

Nykyisin lukukausimaksut ovat Englannissa 9250 puntaa, eli reilu 10 000 euroa lukuvuodessa. Ulkomaalaisille opiskelijoille lukukausimaksujen suuruus vaihtelee esimerkiksi alasta riippuen 20 000–40 000 punnan välillä. Melkein kymmenkertainen korotus lukukausimaksuihin ei ole suinkaan tapahtunut kertarykäyksellä, vaan korotuksia on tehty asteittain. 

Opiskelijoiden oloja on kiperöittänyt Englannissa myös tukien leikkaus. Vuonna 2016 konservatiivihallitus poisti opintorahan kaikilta opiskelijoilta. Opintorahan sijasta opiskelijat voivat nostaa lainaa, jonka suuruuteen tosin vaikuttavat vanhempien tulot. Englannissa lukukausimaksut ovat johtaneet siihen, että valtion rahoituksen osuus yliopistojen kokonaisrahoituksessa on pienentynyt. 

Englannin tilannetta käytetään lukukausimaksukeskustelussa usein varoittavana esimerkkinä. Asiasta ei olla kuitenkaan yksimielisiä: esimerkiksi Helsingin yliopiston työelämäprofessori Vesa Vihriälän mukaan lukukausimaksut Englannissa eivät ole johtaneet heikommista sosioekonomista taustoista tulevien nuorten korkeakouluopiskelun supistumiseen. 

“Maltillinen maksu, esimerkiksi 2 000 euroa vuodessa eli 12 000 kuudessa vuodessa, ei ole suuri ”omavastuu” opetuksen aiheuttamista kustannuksista. Korkeakoulusta valmistuvien elinkaaritulot ovat keskimäärin useita satojatuhansia euroja suuremmat kuin niillä, jotka jäävät toisen asteen koulutuksen varaan”, Vihriälä kirjoittaa mielipidekirjoituksessaan (HS 4.3.2023). 

Vihriälä kannattaa kirjoituksessaan tulosidonnaista takaisinmaksun mallia.  

“Jos maksuun kytketään automaattinen laina, jonka takaisinmaksu riippuu valmistuneen tulotasosta, taakka jää pieneksi tai nollaan myös keskimääräistä pienempiä tuloja ansaitseville korkeakoulutetuille.” 

HELSINGIN YLIOPISTON valtiotieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen edustajien mielipidekirjoituksessa (HS 1.3.2023) taas todetaan, ettei korkeakoulujen lukukausimaksujen periminen olisi perusteltua eikä takaisi tasa-arvoisempaa opiskeluun pääsyä tai laadukkaampaa koulutusta. Kirjoituksessa esitetään vastaväitteitä VM:n virkamiespuheenvuoroon, jossa lukukausimaksuja perusteltiin esimerkiksi seuraavasti: 

“Koska korkeakoulutukseen osallistuvat keskimäärin muuta väestöä hyväosaisemmat ja korkeakoulutus todennäköisesti madaltaa yksilön työttömyysriskiä ja kasvattaa ansioita, opiskelijoiden osallistuminen koulutuksen rahoitukseen olisi perusteltua.” 

Rättyän mukaan tämänhetkisessä lukukausimaksukeskustelussa on poikkeavaa aiempaan verrattuna esimerkiksi se, että myös Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) helmikuussa julkaistussa virkanäkemyksessä vihjattiin korkeakoulutuksen maksullisuudesta yhtenä vaihtoehtona.  

“Koulutusviennin mahdollisuudet sekä tarve julkisten koulutusresurssien tehokkaaseen kohdentamiseen tekevät tarpeelliseksi tarkentaa kansallisia linjauksia koulutuksen maksullisuudesta. — Jos maksullisuutta tuodaan esimerkiksi korkeakoulututkintoon johtavaan koulutukseen, se tulee tehdä tavalla, joka edesauttaa yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden ja mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista”, OKM:n virkanäkemyksessä esitetään. 

Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius täsmentää, että OKM ei ehdota VM:n tapaan suoraan, että lukukausimaksut tulisi ottaa käyttöön. Sen sijaan virkamiesnäkemyksessä asetetaan vain reunaehdot mahdollisille lukukausimaksuille.  

“Jos sellaisia malleja otetaan käyttöön, niiden pitäisi edesauttaa erilaisista taustoista tulevien hakeutumista koulutukseen”, Kalenius toteaa.  

Millaisia sitten ovat ne lukukausimaksumallit, jotka edesauttaisivat yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden ja mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumista? 

“Yksi tapa, joka on kansainvälisesti käytössä, on jälkikäteen maksettava tulosidonnainen takaisinmaksu.” 

TULOSIDONNAISESSA takaisinmaksussa opiskelija maksaisi opinnoistaan valmistumisen jälkeen. Maksun suuruus riippuisi tällöin tulotasosta – aivan kuten progressiivisessa verotusjärjestelmässä, jossa hyvätuloinen maksaa esimerkiksi koulutukseen kerättäviä veroja pienituloista enemmän. Miten tulosidonnainen takaisinmaksu ja Suomen progressiivinen verotusjärjestelmä siis eroavat toisistaan? 

“Ne eivät välttämättä eroa toisistaan paljoakaan. Se riippuu pitkälti siitä, minkä tyyppisestä progressiivisesta järjestelmästä puhutaan. Nyt ei ole saatavilla empiriaa siitä, kuinka suurilta osin korkeakoulutetut maksavat itse oman koulutuksensa kustannukset”, Kalenius pohtii. 

Rättyä ei näe mitään lukukausimaksumallia varteenotettavaksi keinoksi. Hänen mukaansa pienelläkin lukukausimaksulla tai lainalla katettavalla mallilla on negatiivinen vaikutus esimerkiksi pienituloisten korkeakouluttautumiseen.  

“Kaikista tasa-arvoisin ja yhdenvertaisin tapa järjestää korkeakoulutus on maksuton koulutus. Se mahdollistaa sen, että myös matalista sosioekonomisista taustoista tulevat nuoret pystyvät myös kouluttautumaan”, Rättyä toteaa.  

Vaikka korkeatkin tahot suosittelevat tai myötäilevät lukukausimaksujen käyttöönottoa, selviää suomalaisen koulutuksen rahoituksen lähitulevaisuus vasta tulevalla hallituskaudella.  

Korkeakoulutuksen maksuttomuus puolueiden eduskuntavaaliohjelmissa 2023 

• Keskusta linjaa vaaliohjelmassaan, että tutkintoon johtavan koulutuksen on oltava maksutonta jokaiselle suomalaiselle. 
• Vasemmistoliiton vaaliohjelmassa esitetään, että korkeakoulutuksen on oltava opiskelijoille maksutonta. Lisäksi vasemmistoliiton ohjelmassa mainitaan, että EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksuista on luovuttava. 
• Vihreät kertovat vaaliohjelmassaan puolustavansa korkeakoulutuksen maksuttomuutta. 
• RKP takaisi jatkossakin maksuttoman yliopistokoulutuksen. 
• Kokoomuksen, SDP:n, perussuomalaisten ja KD:n eduskuntavaaliohjelmissa ei esitetä näkemyksiä korkeakoulutuksen maksuttomuudesta.