Väitöskirjatutkija kertoo, miten verkkohäirintä vaikuttaa ihmisiin ja miten siihen voi varautua
Väitöskirjatutkimuksesta selvisi, että verkkohäirintää kohtaava ihminen turvautuu useimmiten yhteen kolmesta reagointimallista. Tutkijan mukaan muiden ihmisten tuki on hyvin tärkeää häirinnän uhrille.
Teksti: Ukko Kaukua
Kuvitus: Brenda Beltran
Verkossa tapahtuva häirintä voi vaihdella loukkaavista viesteistä tai nimittelystä deepfake-videoihin ja jopa tappouhkauksiin. Vaikka kaikki verkkohäirinnän muodot eivät välttämättä vaikuta yhtä vakavilta, voi niillä silti olla voimakkaita vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin.
Sosiaalipsykologian väitöskirjatutkija Magdalena Celuch tutki väitöskirjassaan Aftermath of Abuse on the Internet: Reactions of targets and bystanders to online harassment sitä, miten ihmiset reagoivat verkkohäirintään ja mitä erilaisista reagointitavoista seuraa.
Celuchin väitöskirjassa häirintä on määritelty laajasti. Tutkimukseen osallistuneilta kysyttiin lomakkeella, ovatko he kohdanneet esimerkiksi nimittelyä tai uhkailua.
Määritelmä on laaja, koska Celuch ei halunnut tutkimuksessaan rajata pois mitään tiettyjä häirinnän muotoja tai ryhtyä itse määrittelemään tutkittavien puolesta, mikä häirintä on vakavaa ja mikä ei.
”Jos selviää, että myös lievemmäksi ajateltu häirintä voi aiheuttaa samanlaisia ongelmia kuin vakavampi häirintä, se on vakava ja tärkeä tutkimustulos.”
Häirintä eri muodoissaan on nykyisin valitettavan yleistä. Tutkimukseen osallistuneista yliopistotutkijoista lähes kolmasosa oli kohdannut verkkohäirintää viimeisen kuuden kuukauden aikana.
Tutkimus koostui useista kyselytutkimuksista, joissa kysyttiin häirinnästä eri ihmisryhmiltä. Yhdessä tutkimuksessa tutkittavina oli tutkijoita, poliitikkoja ja toimittajia. Toisessa tutkimuksessa oli mukana ihmisiä kaikenlaisista ammattikunnista.
Taistele, jähmety, vai pakene?
Tutkimuksessa ilmeni Celuchin mukaan kolme keskeistä reagointimallia, joita ihmiset noudattavat kohdatessaan verkkohäirintää.
Yksi tapa reagoida on pyrkiä jotenkin kamppailemaan häirintää vastaan. Keinoja on monia: jotkut esimerkiksi ilmiantavat häiritsijän verkkoalustan moderaattoreille. Toiset saattavat myös vastata ja pyrkiä käymään keskustelua häiritsijän kanssa.
Tämä tapa reagoida oli ehdottomasti yleisin. Noin 90 prosenttia tutkituista yritti tehdä ainakin jotakin. Erityisesti ei-julkisissa töissä toimivat ihmiset menettelivät näin.
Toinen tapa reagoida häirintään on se, että ei reagoi lainkaan. Tämän tavan huomattiin olevan yleisin julkisissa ammateissa toimivilla, esimerkiksi toimittajilla, poliitikoilla ja tutkijoilla.
Celuch pohtii, että kyse voi olla siitä, että nämä ihmiset ajattelevat häirinnän sietämisen kuuluvan jollakin tapaa työnkuvaan.
Myös ne ihmiset, jotka eivät olleet taitavia käyttämään digilaitteita, toimivat usein näin. Se saattaa Celuchin mukaan johtua siitä, että he eivät yksinkertaisesti tiedä, miten toimia tilanteessa.
Kolmas tapa reagoida häirintään oli itsesensuuri. Se tarkoittaa, että henkilöt tietoisesti pyrkivät omassa työssään tai toiminnassaan välttelemään sellaisia teemoja tai näkökulmia, joiden uskovat lisäävän häirintää.
Erityisen herkästi itsesensuuriin turvautuivat sellaiset henkilöt, jotka kokivat, ettei heillä ole työyhteisön tai vastaavan ryhmän tukea takanaan.
”Jo se riittää, että henkilö kokee saavansa apua halutessaan.”
Kääntäen tämä siis tarkoitti sitä, että kokemus yhteisön tuesta suojasi selvästi itsesensuurilta.
Tietyillä ihmisillä onkin tutkimuksen mukaan paremmat mahdollisuudet reagoida verkkohäirintään kuin toisilla. Kokemus siitä, että työ- tai muulta yhteisöltä saa tukea häirinnän kohteeksi joutuessaan on keskeinen apu häirinnän keskellä.
”Jo se riittää, että henkilö kokee saavansa apua halutessaan”, Celuch sanoo.
Tämän vuoksi Celuchin mukaan olisikin tärkeää, että yrityksillä, yliopistoilla ja muilla organisaatioilla olisi jonkinlainen ohjeistus siitä, miten häirintää kohdatessa toimitaan.
Esimerkiksi Tampereen yliopistolla on tutkijoille kohdistettu ohjeistus verkkohäirinnän kohtaamiseen.
Yhteisön tuen lisäksi Celuch havaitsi tutkimuksessaan muitakin seikkoja, jotka auttoivat ihmisiä kohtaamaan verkkohäirintää ja selviytymään siitä. Esimerkiksi hyvät digitaidot auttavat ihmisiä kohtaamaan verkkohäirintää.
”Silloin on se kokemus, että tietää miten toimia. Ihminen osaa esimerkiksi ilmiantaa tai estää häiritsevän käyttäjän.”
Mitä jos kohtaan itse häirintää?
Celuch korostaa verkkoalustajättien vastuuta epäasiallisen käytöksen suitsimisessa alustoillaan. Häirintä ei ole yksittäisen ihmisen vika, ja aina esimerkiksi häiritsevän käyttäjän ilmiantamisella ei ole toivottua vaikutusta.
”Esimerkiksi uuden profiilin luominen on todella helppoa.”
Silti myös omalla toiminnalla voi helpottaa asemaansa. Tutkimuksessa nousi esiin, että hyvät digitiaidot auttavat kohtaamaan häirintää ja niiden opetteleminen voi auttaa toimimaan tilanteessa, jossa kohtaa häirintää.
Taitojen lisäksi tärkeää on luottamus omiin kykyihin. Itsevarmuus voi kehittyä, kun oppii käyttämään alustoja paremmin.
Toinen tärkeä voimavara, johon kannattaa tukeutua, ovat toiset ihmiset, Celuch sanoo.
”Toinen ihminen voi esimerkiksi käydä läpi häirintää kohdanneen puolesta tämän sähköposteja tai viestejä, jotta häiritty voi rajoittaa omaa altistumistaan häirinnälle.”
Vapaa-ajalla tapahtuvasta häirinnästä voi kertoa läheiselle tai ilmoittaa poliisille. Töissä tapahtuvasta häirinnästä voi kertoa esihenkilölle. Häirinnän kokemuksista keskusteleminen on tärkeää, jotta niiden kanssa ei jää yksin.
NÄIN POLIISI OHJEISTAA TOIMIMAAN, JOS KOHTAAT VERKKOHÄIRINTÄÄ
» Tallenna heti viestit, kuvat ja muu materiaali, joissa sinua häiritään.
» Ota kuvakaappaukset häiritsijän profiilista. Ota talteen myös mahdollinen URL-osoite, joka johtaa häiritsijän profiiliin. Näin säilyy mahdollisuus jäljittää profiili, vaikka sen tekijä vaihtaisi tietojaan.
» Kirjoita ylös, missä ja milloin häirintä tai uhkailu on tapahtunut.
» Tallenna myös tuntemuksiasi liittyen häirintään, jos se on pitkäkestoista ja ahdistaa sinua.
» Ilmianna häiritsevä sisältö ja häiritsijän profiili sosiaalisen median alustan ylläpidolle.
» Kerro rikosilmoituksen tekemisen yhteydessä, että olet kerännyt tapahtumista todistusaineistoa.
» Ole tarvittaessa yhteydessä auttaviin tahoihin, kuten Rikosuhripäivystykseen tai Naisten linjaan.
Lähde: Poliisi.