Moderni rahateoria sapettaa, vaikka harva sitä tunnustaa kannattavansa – Mistä MMT:ssä on kyse, vai onko mistään?

Rahoituspolitiikan kreisisyksy alkoi yhdestä twiitistä.

Sunnuntaina lokakuun 2. päivänä pääministeri Sanna Marin (sd.) jakoi Twitterissä poliittisen talouden tutkija Antti Ronkaisen Suomen Kuvalehdelle kirjoittaman blogitekstin.

Blogissaan Ronkainen väittää, että keskuspankkien yritykset ratkaista kaksi vuotta jatkuneen koronapandemian ja Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan jälkeen ennätyskorkealla laukkaava inflaatio nostamalla reippaasti ohjauskorkoa vain pahentavat tilannetta.

”Vallitsevissa rahapolitiikan ideoissa on jotain pahasti vialla, kun keskuspankit suojelevat uskottavuuttaan ajamalla taloudet taantumaan”, Ronkainen kirjoittaa blogitekstissä. Marin twiittasi Ronkaisen kirjoituksen tällä lainauksella.

Pääministerin postaus herätti nopeasti vastareaktion. Korkopolitiikan kritiikkiä valtakunnan kärkipoliitikon esittämänä ei katsottu hyvällä, ja erityisesti löylyä tuli kokoomuksen suunnalta.

Twitterissä vastalauseita esittivät muun muassa Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (”’Ideoiden’ syyttäminen ei auta”) ja kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen (”Hetkinen! Eikö pääministerin mielestä inflaatiokierrettä tarvitse ottaa vakavasti?”).

Kritiikkiin yhtyi Aalto-yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen (”Keskuspankin ensisijainen tehtävä on pyrkiä hintavakauteen”). Tämän vuoden keväällä Puttonen ilmoitti HS Vision haastattelussa, että Euroopassa ei edes haluta ajatella inflaation tappamiseen riittäviä koronnostoja.

Korkokohu johti myös jyrähtäviin pääkirjoituksiin lehdissä ja A-Studion lähetykseen, jossa Kai Mykkänen ja SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen keskustelivat Marinin twiitistä. Studiossa Mykkänen arveli pääministerin kannattavan modernia rahateoriaa (modern monetary theory, MMT), jota hän kutsui ”vasemmalle päin kallellaan olevien ekonomistien äärijoukon” teoriaksi.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen nykyinen toimitusjohtaja ja sitä ennen pitkän uran Nordeassa tehnyt Aki Kangasharju kritisoi Marinia perjantaina 14. lokakuuta pitämässään esityksessä ja samana päivänä Etlan verkkosivuilla ilmestyneessä kolumnissa. Kangasharju epäili Mykkäsen tavoin, että pääministeri kannattaa modernia rahateoriaa.

Pöly on laskeutunut ja lienee aika kysyä: Mistä helvetistä koko metakassa oli kyse?

”Inflaation kiihtyminen edellyttää korkojen nostamista. On vain yksi ajatussuunta, joka pitää sitä virheenä. On huolestuttavaa, jos pääministeri-instituutio on tällaisilla linjoilla”, Kangasharju kirjoitti kolumnissaan.

Englanniksi pitämässään esityksessä Kangasharju toisti kritiikkinsä, ja sanoi ”poliitikkojenkin tulleen hulluksi” (gone crazy).

Kohu alkoi rauhoittua, kun 21. lokakuuta pääministeri Marin kertoi Kauppalehden haastattelussa, ettei ole itse asiassa edes tutustunut moderniin rahateoriaan, josta edelliset viikot oli meluttu kaikissa medioissa. Ajattelunsa hän totesi pohjautuvan sosiaalidemokraattiseen aatemaailmaan.

Sittemmin Kangasharju puolestaan on pahoitellut Demokraatti-lehdessä kommentillaan aiheuttamaansa mielipahaa.

Pöly on laskeutunut ja lienee aika kysyä: Mistä helvetistä koko metakassa oli kyse?

Rahan lähteillä

Kohun perkaaminen on syytä aloittaa tutkimalla, mikä on sapet kiehauttanut moderni rahateoria.

MMT on jälkikeynesiläisen, eli usein viimeisen vuosisadan tärkeimpänä ekonomistina pidetyn John Maynard Keynesin (1886–1946) teorioihin pohjaavan taloustieteen haara. Jälkikeynesiläisyys muotoutui omaksi koulukunnakseen Keynesiä seuranneiden ekonomistien, kuten John Kenneth Gailbraithin, Paul Davidsonin ja Joan Robinsonin vaikutuksesta.

 L. Randall Wrayn ja Bill Mitchellin kaltaiset jälkikeynesiläiset puolestaan alkoivat kehittää modernia rahateoriaa 1990-luvulta alkaen. Wrayn vuonna 1998 ilmestynyttä Understanding Modern Money -kirjaa pidetään teorian perusteoksena.

Modernia rahateoriaa kutsutaan myös uuschartalismiksi, mikä viittaa saksalaisen taloustieteilijä George Friedrich Knappin 1900-luvun alussa kehittämään chartalistiseen rahateoriaan. Modernissa rahateoriassa, kuten alkuperäisessä chartalismissa, valtio nähdään rahan ensisijaisena liikkeelle laskijana ja valuutan arvon turvaajana.

MMT:n keskeisiä väitteitä on se, että rahapoliittisesti suvereenit valtiot eivät voi ajautua maksukyvyttömyyteen, koska ne voivat rahoittaa kulutuksensa oman keskuspankin avulla. Valtiot ovat rahapoliittisesti suvereeneja, kun niillä on oma valuutta, jossa ne velkaantuvat, keskuspankki, ja kelluva valuuttakurssi.

Näin ollen modernin rahateorian katsantokannasta euroon kuuluva Suomi ei ole rahapoliittisesti suvereeni valtio, kun taas omassa valuutassaan itsensä rahoittavat ja velkaantuvat  Yhdysvallat tai Japani selvästi ovat. Rahapoliittinen suvereniteetti puuttuu myös esimerkiksi kehitysmailta, jotka ovat riippuvaisia toisissa valuutoissa olevasta velasta.

MMT:n keskeisiä väitteitä on se, että rahapoliittisesti suvereenit valtiot eivät voi ajautua maksukyvyttömyyteen, koska ne voivat rahoittaa kulutuksensa oman keskuspankin avulla.

Kun pelkoa maksukyvyttömyydestä ei ole, mahdollistaisi huolettomampi suhtautuminen velkaan ”kunnianhimoisia toimenpiteitä, kuten ilmastonmuutoksen torjunnan nykyistä isommilla panostuksilla”, kertoi ammattiliittojen keskusjärjestö STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà Helsingin Sanomille heinäkuussa 2019.

Kriitikot syyttävät usein MMT:n rahapoliittisten teesien johtavan holtittomaan rahan luomiseen, joka puolestaan voi ajaa taloudet pahimmillaan Zimbabwen tai Venezuelan kaltaiseen hyperinflaatioon.

”Rahakone sanoo brrrrrr”, kuten korona-ajan avokätisen elvytyspolitiikan myötä suosituksi noussut meemi asian ilmaisee.

Moderni rahateoria ei kuitenkaan esitä, että valtiorahaa olisi järkevää laskea liikkeelle loputtomasti, tai että inflaatiolla ei olisi väliä. Päinvastoin: reaalisten resurssien saatavuuden ohella inflaatio asettaa rajat valtion budjettialijäämille. Modernin rahateorian ensisijainen tapa kaitsea inflaatiota on tasoittaa kokonaiskysyntää niin sanottuihin automaattisiin vakauttajiin, kuten vero-, sosiaalietuus- ja työtakuujärjestelmiin nojaamalla.

Korkotaso sen sijaan tulisi MMT-ekonomistien mielestä asettaa nollaan tai ainakin hyvin matalalle, koska rahapolitiikan arvaamattomuuden vuoksi on järkevämpää pitää rahoitusolosuhteet kevyenä.

Rahakeskustelun rajat

MMT:n pääkirjoitustoimittajissa ja Kai Mykkäsessä herättämä huoli on liioiteltua, ainakin mikäli BIOS-tutkimusyksikön ekonomisti ja Keskuspankkikapitalismi-blogin ylläpitäjä Jussi Ahokasta on uskominen.

Itse hän ei näe modernissa rahateoriassa mitään erityisen radikaalia.

”MMT:n makrotaloustieteelliset ydinasiat liittyen rahaan, talouden tulo- ja menovirtoihin sekä sektoritilinpitoon ovat täysin yleisesti hyväksyttyjä. Ei siinä ole mitään itsessään mieltä räjäyttävää tai uutta”, hän sanoo.

Ahokas kertoo, että keynesiläinen perinne on painottanut 1930-luvulta lähtien valtion finanssipolitiikkaa, koska rahapolitiikka on hitaampi ja epätarkempi makrotalouden ohjausväline.

Finanssipolitiikalla tarkoitetaan valtion verotusta ja julkisia investointeja koskevaa politiikkaa, rahapolitiikalla puolestaan keskuspankkien harjoittamaa korkojen ja siten rahan arvon ohjaamista.

Keynesiläisessä teoriassa finanssipolitiikan katsotaan vaikuttavan välittömästi kokonaiskysyntään: jos valtion kuluja lisätään, tulot kasvavat välittömästi. Samalla kokonaiskysyntä kasvaa valtion haluamaan suuntaan.

MMT:n esittämä ajatus korkotason pitämisestä pysyvästi matalalla on sekin tuttu jo Keynesin 1930-luvun kirjoituksista.

Suomen pankin neuvonantaja Karlo Kauko, joka on arvostellut vaikutusvaltaisen MMT-ekonomisti Stephanie Keltonin teoksen The Deficit Myth (Alijäämämyytti) Kansallistaloudelliseen aikakauskirjaan (1/2021), suhtautuu moderniin rahateoriaan skeptisesti.

”En vieläkään aivan ymmärrä, onko kyseessä maailmaa kuvaava ja jäsentävä teoria vai talouspoliittinen oppi. MMT koettaa olla hämärästi vähän molempia”, Kauko sanoo.

”Modernissa rahateoriassa on keskeisessä osassa se, ettei nykyisen kaltaista työnjakoa finanssi- ja rahapolitiikan välillä pitäisi olla, mikä on normatiivinen väite. Samalla kuitenkin esitetään myös deskriptiivisempiä väitteitä nykyisestä järjestelmästä.”

Kaukon mukaan on sinänsä totta, että rahapoliittisesti suvereenilla valtiolla maksukyvyttömyyteen ajautuminen on  kotivaluutan määräisten velkojen osalta epätodennäköistä tai mahdotonta. Hän ei kuitenkaan ole yhtä innokas vetämään siitä niin isoja johtopäätöksiä kuin MMT:n kannattajat.

”Kuinka esimerkiksi jättämällä kokonaan pois yksi politiikkaväline, siis aktiivinen korkopolitiikka, lisätään talouspoliittisen toiminnan mahdollisuuksia?”

Suurempaa huomiota moderni rahateoria on alkanut saada vuonna 2007 alkaneen finanssikriisin ja 2010-luvun alun eurokriisin jälkimainingeissa. Erityisesti se on kiinnostanut poliittista vasemmistoa.

Yhdysvalloissa esimerkiksi demokraattipuolueen kongressiedustaja Alexandria Ocasio-Cortez on ilmaissut kiinnostuksensa MMT:hen. Suomalaisessa julkisessa keskustelussa MMT:n popularisoijana on profiloitunut Helsingin yliopiston tutkijatohtori Lauri Holappa, joka on toiminut vasemmistoliiton ministeriryhmän talouspoliittisena erityisavustajana.

Modernista rahateoriasta ei ekonomisti Jussi Ahokkaan mukaan pääse suoraan keskuspankkeja tai finanssipolitiikkaa koskeviin talouspoliittisiin ehdotuksiin. Saman on todennut Holappa Poliittinen talous -podcastissa.  Ahokas ja Holappa pitivät yhdessä suosittua Raha ja talous -blogia vuosina 2010–2016.

Tosiaan: Marin ei ole ainoa tänä syksynä keskuspankkeja kritisoinut valtionpää.

”Tietysti eri MMT-tutkijoilla on omia politiikkasuosituksiaan, kuten valtion takaaman täystyöllisyyden tavoittelu, mutta siinäkin on kyse lähinnä yleis-keynesiläisestä suosituksesta”, Ahokas sanoo.

MMT-ilmiössä tuntuu Suomen pankin neuvonantaja Karlo Kaukon sanoin ”anglosaksinen vinouma”: englanninkielisen maailman teoriat leviävät tuontitavarana myös niihin maihin, joissa talouden olosuhteet ovat hyvin erilaiset.

Samalla unohtuu vaikkapa Yhdysvaltojen dollarin poikkeuksellinen asema MMT:n ehdottamien reformien toteutumismahdollisuuksien suhteen.

Yhdysvalloilla valtionvelkaa on huikeasti. Suomessa valtionvelkaa on asukasta kohden noin 24 500 euroa, Yhdysvalloissa noin 94 000 euroa. Kun velkasummaa verrataan bruttokansantuotteeseen, ollaan Suomessa 50 prosentin luokassa, Yhdysvalloissa yli 120 prosentissa. Dollarin asema maailman mahtivaluuttana pitää kuitenkin amerikkalaisten luottoluokituksen kaikkein korkeimmalla tasolla. Euromaistakin samaan pääsevät vain Saksa, Luxemburg ja Hollanti.

Kaukon mukaan olisikin ”hirveän kiinnostavaa” nähdä Suomen kaltaisen maan kansantaloutta stimuloiva tietokonemalli, joka olisi ohjelmoitu MMT:n olettamusten ja mallien mukaan. Silloin selviäisi sekin, miten teoria varsinaisesti eroaa tavallisesta uuskeynesiläisestä makromallista.

”Modernin rahateorian kannattajat sanovat monesti, ettei teoriaa ymmärretä, koska siihen ei ole perehdytty tarpeeksi. Enemmän siihen vaikuttaa minusta kunnollisten kvantitatiivisten mallinnusten puuttuminen”, Kauko sanoo.

Marginaalista meemiksi

Maaliskuussa 2020 Ekonomistikoneen julkaiseman kyselyn mukaan 77 % taloustieteilijöistä kieltää MMT:n perusväitteen, että ”valtioiden, joilla on oma valuutta, ei tarvitse olla huolissaan julkisen talouden alijäämistä, koska ne voivat luoda rahaa velkojensa maksuun.”

MMT on siis edelleen harjoittajakunnaltaan marginaalinen makrotalouden teoria.

BIOS-tutkimusyksikön ekonomisti Jussi Ahokas kertoo pitävänsä hyvin outona sitä, että Sanna Marinin twiitistä ylipäätään vedettiin niin suora yhteys moderniin rahateoriaan. Kyseessä on jonkin sortin suomalainen erikoisuus.

MMT:stä on Ahokkaan mukaan tullut samalla meemi, tyhjä merkitsijä, joka voi edustaa milloin mitäkin: rahan painamista, vastuuttomuutta, talouskuripolitiikan vastaisuutta. Teoreettiset puurot ja poliittiset vellit menevät iloisesti sekaisin.

Ahokas muistuttaa, että kansainvälinen keskustelu rahapolitiikan tilanteesta ja siitä, mitä keskuspankkien pitäisi tehdä nykyisissä olosuhteissa on ollut jo pitkään käynnissä ilman, että MMT olisi ollut mikään osapuoli siinä.

Tosiaan: Marin ei ole ainoa tänä syksynä keskuspankkeja kritisoinut valtionpää. Ranskan presidentti Emmanuel Macron arvioi lokakuussa, ettei Euroopan keskuspankki pysty hallitsemaan tarjontashokista johtuvaa inflaatiota ilman, että talous luisuu taantumaan.

”On huolestuttavaa nähdä, kuinka asiantuntijat ja eurooppalaiset rahalainsäätäjät vaativat meitä laskemaan kysyntää inflaation kesyttämiseksi. Täytyy olla tarkkana”, Macron sanoi Les Echos -lehden haastattelussa.

Myös valtavirtaekonomistit Joseph Stiglitzistä viimeisimpään talous-Nobelin voittajaan Douglas Diamondiin ovat arvostelleet liian jyrkkää korkopolitiikkaa. Rahoitusmarkkinoihin erikoistunut Diamond kehotti lokakuisessa Fortune-lehden haastattelussa Yhdysvaltojen keskuspankki Fediä käyttämään malttia korkojen nostamisessa.

Talouspoliittinen debatti tuskin on laantumassa kumuloituvista kriiseistä kärsivässä Euroopassa, joka odottaa kauhulla tulevaa energiakriisitalvea sähkökatkoineen.

Lokakuun 23. päivänä brittiläisen sanomalehti Financial Timesin taloustoimittaja Martin Sandbu huomioi Marinin twiitistä nousseen kohun kolumnissaan. Sandbun mukaan vallitsevan makroekonomisen järjestelmän toimivuudesta on syytäkin käydä kriittistä keskustelua. ”Vaihtoehtona demokraattisesti käydylle debatille on antaa vastareaktion hautua, kunnes se räjähtää radikaalina populistisena hyökkäyksenä instituutioita kohtaan. Silloin keskuspankkien uskottavuudesta ei ole paljoakaan iloa”, Sandbu kirjoittaa.