Opiskelun kemiallinen tehostaminen on maailmalla yleistä – ”Tavallista piriä, kokaiinia, metamfetamiinia, kannabista ja psykedeelejäkin”

Uupunut opiskelija hörppää ison energiajuoman ennen tenttiin lähtöä. Toinen etsii esseeinspiraatiota kevyestä tissuttelusta. Kolmas taas lähtee lenkille saadakseen aivonsa käyntiin akateemista koetusta varten. Kuulostaa varmasti tutulta, sillä halussa boostata itseään parempiin opiskelusuorituksiin ei ole mitään erikoista. Mutta entä jos mukaan tulee laittomaksi tai ”pahaksi” luokiteltuja aineita, kuten stimuloivia huumeita tai ilman reseptiä käytettyjä lääkkeitä? 

Sosiologi Aleksi Huplin syyskuussa Tampereen yliopistossa tarkistettu väitöskirja perehtyy tähän vähemmän tunnettuun ilmiöön, eli niin sanottuun huumeiden hyötykäyttöön. Amerikkalaisten college-elokuvien viittaukset ”apteekkipiri” Adderallin käyttöön lienevät monien ainoa kosketus aiheeseen. Usein keskittymishäiriöiden lääkitykseen tarkoitettujen stimulanttien käyttö opiskelun tehostamiseksi onkin Yhdysvalloissa yleisempää kuin Euroopassa. 

Tutkimuskohteensa Hupli löysi lähes sattumalta muutettuaan lääketieteellisen antropologian maisteriopintojaan varten Amsterdamiin. Eräällä ensimmäisistä luennoistaan hän törmäsi kiinnostavaan sanapariin chemical enhancement, kemiallinen tehostaminen. Oman työskentelyn tehostaminen erilaisia päihteitä käyttämällä päätyi Huplin gradun ja väitöskirjan aiheeksi. 

”Huumeiden hyötykäytöstä olisi tärkeä puhua, koska siten voidaan ryhtyä vähentämään sen mukana tulevia mahdollisia haittoja”, hän sanoo kemiallisesta tehostamisesta. 

 Monipuolisesti erilaisia aineita

Tutkimuksessa haastateltiin hollantilaisia ja liettualaisia yliopisto-opiskelijoita. Otannasta on vaikea tehdä suuria johtopäätöksiä opiskelijoiden suhteen, mutta kulttuurisia eroja hollantilaisten ja liettualaisten aineiden käytössä saattoi huomata. Liettuassa esimerkiksi reseptistimulantteja ei juuri määrätä, kun taas Hollannissa niiden käyttö oli yleisempää. Lisäksi hyötykäytettyjen aineiden monipuolisuus on oletettua suurempi. 

”Aiempi keskustelu ja tutkimuskirjallisuus on keskittynyt paljon ADHD:n hoidossa käytettäviin reseptistimulantteihin, jotka ovat kyllä yleisiä, mutta myös käytetään ihan tavallista piriä, kokaiinia, metamfetamiinia, kannabista ja psykedeelejäkin”, Hupli listaa. 

Kaikilla ei ole mahdollisuutta sopivan stimulanttireseptin saamiseen, joten Huplin arvion mukaan kadulta ostetut aineet ovat usein helpommin saatavilla ja edullisempia. Huumeita voidaan käyttää sekaisin, viihde- ja hyötytarkoituksissa. 

Lisäävätkö aineet aidosti tehokkuutta on oma vahvasti subjektiivinen kysymyksensä. Haastateltujen opiskelijoiden kokemukset vaihtelivat pettymyksestä positiiviseen, mutta yleisesti päihteistä saadut hyödyt koettiin vaatimattomiksi. Harvat olivat jatkaneet pitkäkestoisesti päihteiden hyötykäyttöä, ja negatiivisina vaikutuksina toistuivat unettomuus, ahdistuksen lisääntyminen ja huono olo vaikutuksen hiipuessa – syöminen voi nimittäin unohtua stimulantteja käyttäessä.

”Ajatus täysin toimivasta ja sivuvaikutuksettomasta tehoaineesta on vielä utopistinen”, toteaa Hupli. 

Osalla aineiden hyötyvaikutuksen saaminen riippuu myös muista tekijöistä, kuten yleisestä motivaatiosta ja työskentely-ympäristöstä. Jos opiskelija esimerkiksi menee kirjastoon ennen pillerin nappaamista, saattaa hän helpommin puskea itsensä tehokkaaseen työskentelyyn, koska muutenhan sinne tuleminen oli pelkkää ajanhukkaa. 

Mistä opiskelijoiden kemiallinen boostaaminen sitten kertoo sosiologisesti tarkasteltuna? Yhteiskuntaa läpileikkaavasta tehokkuusajattelusta, arvioi Hupli. Piilaakson työhullut miljardöörit, someinfluensserit ja self-help-kirjallisuus levittävät itsensä tehostamisen retoriikkaa. Kilpailukykyä korostavassa kulttuurissa pitää tuottaa koko ajan enemmän, paremmin, nopeammin, eikä hetkeäkään saa tuhlata.

Esimerkiksi kirvelevän korkeiden opintolainojen maana tunnetuissa Yhdysvalloissa on mukana myös selkeä rahallinen motiivi valmistua mahdollisimman nopeasti, ja paineet kasvavat vielä eurooppalaisia opiskelijoita kovemmiksi. Vauhdissa on pakko pysyä, vaikka sitten piristäviä huumeita tai reseptilääkkeitä käyttämällä. 

Päihteiden hyötykäytöstä ei ole suomalaista tutkimusta, eikä Hupli itse usko sen olevan kovin yleistä suomalaisten opiskelijoiden keskuudessa. Aiheessa riittää kuitenkin tutkittavaa muillakin yhteiskunnan alueilla, kuten vaikka raskaan fyysisen työn tekijöiden keskuudessa.

Sukupolvenvaihdos huumekeskustelussa

Aiemmin esimerkiksi päihdeongelmaisten äitien pakkohoitoa tutkinut Aleksi Hupli toivoo avoimempaa keskustelua huumeiden eri käyttötarkoituksista. Vielä ollaan lapsenkengissä. Hän muistuttaa, että käsite ”huumeiden viihdekäyttö” tuli suomalaiseen huumekeskusteluun vasta 2000-luvun alussa.

Tänä syksynä käytyyn debattiin kannabiksen laillistamisesta Hupli suhtautuu myönteisesti. Kaikenlainen keskustelu on parempaa kuin pelkkä hiljaisuus. 

”On käynyt selväksi, etteivät nykyinen kontrollipolitiikka ja kieltolait toimi huumeiden käytön tai niiden haittavaikutusten vähentämiseksi”, sanoo Hupli. 

”Tällä hetkellä huumeet eivät ole kontrollissa, vaan ne on yhteiskunnassa jätetty joko rikollisorganisaatioiden tai käyttäjiä rankaisevien poliisien vastuulle. Poliisit tekevät toki tärkeää työtä, mutta he eivät ole ainoa asiantuntijataho huumeiden kohdalla.”

Huumepolitiikassa on oleellisesti kysymys myös yksilönvapauden enemmän tai vähemmän perustellusta rajoittamisesta. Huplin mukaan siinä, mitä epäterveellisiä aineita on sallittua käyttää ilman rangaistusta, piilee räikeitä ristiriitaisuuksia. Hänen mielestään huumeet pitäisi saada valtiollisen kontrollin piiriin ja asiantuntevan valvonnan alaiseksi, jolloin kutakin huumetta valvottaisiin sen oman haittaprofiilin perusteella. 

Laillisten huumeiden päästäminen kapitalististen markkinavoimien armoille voi Huplin mukaan tuoda omat ongelmansa. Hän toivookin malttia ja logiikkaa laillistamisen ja normalisoinnin suhteen. Ei siis heroiinikioskeja kadunkulmiin, vaan mieluummin turvallisia ja valvottuja käyttöhuoneita aineista riippuvaisille.

Huumeet ovat ja tulevat olemaan osa yhteiskuntaa, siitä ei pääse mihinkään. Poliittisen päätöksenteon tasolla sen sijaan voi tapahtua muutoksia.  

”Jonkinlaisen vallanpitäjien sukupolvenvaihdoksen myötä saattaa tapahtua jotain suurempaa, sillä nuorempi ikäpolvi suhtautuu vähemmän tuomitsevasti huumeisiin. Mutta meneekö siihen kymmenen vuotta vai enemmän, en tiedä”, Hupli pohtii.

Aleksi Huplin väitöskirja julkaisupalvelu Trepossa: Smarter with Drugs? Sociology of cognitive enhancement drugs from user’s perspectives