Pääkirjoitus: Lainsäädäntö ei tunnista opiskelijaelämää

Suomessa lakeja säädetään oletuksella, että elämä on vakavasti otettavaa ja järjestelmällistä. Harva laki on kirjoitettu opiskelijaelämää ajatellen, eikä alkoholilainsäädäntö tee poikkeusta. Anniskelulaki on tehty ravintoloille ja kaupallisille toimijoille, mutta se koskee yhtä lailla ainejärjestöjen talkoovoimin järjestämiä tapahtumia.

Viime syksynä Yle uutisoi, että monet perinteiset opiskelijatapahtumat rikkovat lakia, koska tapahtumilla ei ole anniskelulupaa. Tässä lehdessä kerromme viranomaisten uudesta linjauksesta, joka selkeyttää yksityis- ja yleisötilaisuuden määritelmiä (s. 6). Alkoholilain näkökulmasta mikään ei kuitenkaan muutu, ja esimerkiksi sitsit ovat perinteisessä muodossaan yhtä laittomia kuin ennenkin. Samaan hengenvetoon poliisi kuitenkin toteaa, ettei näitä rikoksia aktiivisesti tutkita. Mitä tämä kertoo lainsäädännöstä? 

Lakien tarkoitus ei ole pelkkä sääntöjen asettaminen, vaan niiden tulisi myös ohjata kohti jotain positiivista lopputulosta. Liikennesäännöillä vältetään kolareita ja rakennuslailla estetään taloja romahtamasta. Alkoholilaki ei varsinaisesti estä opiskelijoita juomasta, mutta tekee monista opiskelijatapahtumista laittomia ilman, että kukaan oikeastaan hyötyy siitä. 

EN TARKOITA, että sitsishottien laillisuuden tulisi olla lakikeskustelun tärkein kiintopiste. Tapahtumien harmaa alue kertoo isommasta ilmiöstä: opiskelijaelämä pyörii usein järjestelmien reuna-alueilla. Kela vaatii opintopisteitä, mutta toimeentulo pakottaa tekemään töitä. Mielenterveyspalvelut ovat teoriassa saatavilla, mutta käytännössä apua joutuu jonottamaan kuukausi- tai vuositolkulla. Myös opiskelijatapahtumien järjestäminen on lakiteknisesti epäselvässä tilassa: tapahtumat ovat käytännössä sallittuja, mutta teoriassa lainvastaisia. Opiskelijoilta odotetaan tehokkuutta ja sääntöjen noudattamista, mutta järjestelmät eivät aina tarjoa realistisia reittejä siihen. 

Jos laki on niin tiukka, ettei sitä edes yritetä noudattaa, ongelma ei ehkä ole ihmisissä tai valvovissa viranomaisissa, vaan laissa. Hiljainen hyväksyntä ja epäviralliset kiertotiet pitävät järjestelmää pystyssä, mutta kuinka pitkälle voidaan luottaa siihen, että ihmiset vain sopeutuvat puutteisiin?