Sokea kelloseppä vastaan älykäs suunnittelija – Onko uskonnolla sijaa tieteen parissa?

Filosofi Slavoj Žižek on kertonut seuraavaa vitsiä luennoillaan: miksi kvanttifysiikan esittämä kuva todellisuudesta tuntuu niin oudolta ja jopa keskeneräiseltä? Koska luodessaan maailmaa Jumala toimi kuin laiska ohjelmoija, joka ei ikinä odottanut kenenkään löytävän hänen subatomiselle tasolle piilottamiaan bugeja. Ihmiskunta sai siis modernilla tieteellään Jumalan kiinni housut kintuissa!

Vitsissä on vinha perä liittyen tieteen ja uskonnon esittämiin maailmanselityksiin. Tosiaan, mihin tarvitsemme uskontoa, tuota ikivanhaa yliluonnollista jäännettä, jatkuvasti kehittyvän tieteen tarjotessa luotettavampaa tietoa maailmasta? 

Kaikkea ei voi selittää tieteellä, kuuluu uskonnollinen vastaväite. Todellisuuden merkitys löytyy jostain kovia tieteellisiä faktoja korkeammasta.

”Käännymme uskonnon puoleen, sillä pelkäämme tämän maailman ahtauteen tukehtumista”, kuten pessimismistään tunnettu filosofi Emil Cioran on todennut. 

Kysymykset tieteen ja uskonnon suhteesta pureutuvat usein väittelevien osapuolien arvomaailmoihin. Tämän maailmankuvallisen konfliktin keskellä on väittely evoluutiosta ja kreationismista. 

Alkuperää etsimässä

Kreationismia on tutkinut teologian tohtori Erkki Vesa Rope Kojonen Helsingin yliopistosta. Hänen tänä syksynä ilmestynyt kirjansa Luominen ja evoluutio kertoo läkähdyttävän kattavasti evoluutiota ja luomisoppia koskevan debatin eri argumenteista ja historiallisista vaiheista. 

”Keskustelut ihmisen alkuperästä ja luomismyyteistä herättävät mielenkiintoa, koska niissä ollaan isojen kysymysten äärellä: mistä me tulemme, millaisessa maailmassa elämme, mikä on paikkamme siinä”, Kojonen sanoo.

Selvennetään hieman debatin käsitteitä.

Evoluutioteoria eli kehitysoppi on kansainvälisen tiedeyhteisön todeksi toteama teoria, jonka mukaan eri eliölajit, kuten ihminen, ovat kehittyneet yhteisestä kantamuodosta sukupolvelta toiselle siirtyvien geneettisen muutosten kautta. Modernin evoluutiobiologian isä on 1800-luvulla elänyt Charles Darwin, jonka pääteos Lajien synty oli mullistava selitys perinnöllisten ominaisuuksien määräytymisestä evolutiivisessa prosessissa. Tällä luonnonvalinnaksi kutsutulla kehityksellä ei ole mitään tiettyä päämäärää tai taustamotiivia. Maineikas evoluutiobiologi Richard Dawkins on siksi kutsunut luonnonvalintaa ”sokeaksi kellontekijäksi.”

Kreationismilla tai luomisopilla puolestaan tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan eliölajit ovat kehittyneet sattumanvaraisen ja tarkoituksettoman prosessin sijaan yliluonnollisen Luojan toimesta.

Eräs kreationismin muoto on 1980-luvulla Yhdysvalloissa syntynyt niin sanottu älykkään suunnittelun liike, jonka mukaan luonnosta on löydettävissä todisteita jonkinlaisesta, mitä todennäköisimmin jumalallisesta suunnittelusta. Älykkääseen suunnitteluun uskovat hyväksyvät yleensä joitakin osia evoluutioteoriasta. 

Evoluutiotieteilijät ovat kritisoineet ankarasti kreationismia ja tuominneet sen epätieteellisenä. Älyllisen suunnittelun liikettä on kritisoitu myös kristillisestä näkökulmasta, jolloin sitä on moitittu huonosta ja pinnallisesta teologiasta. ”Jos Jumala ymmärretään kaiken olevaisen perustaksi ja Luojaksi, niin tottahan Jumala on luonut myös luonnolliset prosessit”, summaa Kojonen argumentin kirjassaan. 

Suomessa kreationismi on noussut otsikoihin entisen kansanedustajan, nykyisen europarlamentaarikko Laura Huhtasaaren (ps.) evoluutiovastaisten lausuntojen myötä. Huhtasaari on esimerkiksi väittänyt olevan mahdotonta, että ihmisellä ja apinalla olisi voinut olla yhteinen esi-isä, kuten evoluutiotiede on todistanut. 

”Jokainen saa toki olla niin epärationaalinen kuin haluaa ja uskoa mihin uskoon, mutta evoluutio ei ole mikään uskonasia, vaan tieteellisesti pätevä todellisuuden kuvaus siinä missä muutkin tieteelliset selitykset”, kommentoi evoluutiobiologi Tuomas Aivelo Huhtasaaren näkemyksiä Ylelle vuonna 2015.

Siviiliammatiltaan opettajana toiminut Huhtasaari on sanonut noudattavansa opetuksessa valtakunnallista opetussuunnitelmaa, johon sisältyy myös evoluutiobiologiaa.

Dawkinsin karhunpalvelus

Darwinin vaikutus on näkynyt muuallakin kuin luonnontieteissä. Osa evoluutioteorian sovelluksista on kiistanalaisia. Esimerkiksi evoluutiopsykologiaa, joka pyrkii selittämään ihmisten käytöstä evoluutiobiologisesta näkökulmasta, on syytetty taantumuksellisuudesta sekä tieteellisestä spekulatiivisuudesta. 

Filosofi Thomas Nagel puolestaan on kritisoinut reduktionistista materialismia, jossa kaikki tieteelliset selitykset palaavat fysiikan lakeihin ja darwinilaiseen evoluutiobiologiaan, siitä ettei se kykene todella selittämään esimerkiksi tietoisuuden syntyä.

”Ajattelipa suunnittelijan mahdollisuudesta mitä tahansa, vallitsevaa oppia – että elämän ilmestyminen kuolleesta aineesta ja sen evoluutio satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan kautta eivät ole sisältäneet muuta kuin fysiikan lakien toimintaa – ei voi pitää kiistämättömänä”, ateistiksi tunnustautuva Nagel kirjoittaa teoksessaan Mieli ja kosmos.

2000-luvun aikana keskustelua herättänyt uusateistinen liike suhtautuu erityisen jyrkästi uskontoon. Uusateisteille, kuten Richard Dawkinsille ja tieteenfilosofi Daniel Dennettille, uskonto ei ole pelkkää epätieteellistä taikauskoa,  vaikka on se heidän mielestään myös sitä, vaan aktiivisesti haitallinen ilmiö yhteiskunnassa. 

Uusateistit ovat kohdanneet oman vastareaktionsa, jossa heitä syytetään sekä uskonnon että tieteen yksinkertaistamisesta omia tarkoitusperiään varten. 

”Voi olla karhunpalvelus kytkeä tiede liiaksi juuri uusateistiseen liikehdintään, koska silloin uusateismia vieroksuvat saattavat samalla lipsahtaa tiedeskeptisyyteen”, arvioi Kojonen. 

Kulttuurisotaa

Vaikka luomisoppeja on monenlaisia, tulee helposti ensimmäisenä mieleen amerikkalainen kreationistinen liikehdintä, johon muidenkin kristittyjen kreationistien argumentit pitkälti perustuvat. Aihe on vahvasti politisoitunut Yhdysvalloissa, missä kreationistit ovat yrittäneet saada älyllistä suunnittelua käsitteleviä oppimateriaaleja kouluihin vaihtelevalla menestyksellä. Kojosen teoksessaan lainaama amerikkalainen teologi ja kreationisti William Dembski on kutsunut väittelyä älyllisestä suunnittelusta ”kulttuurisodan nollapisteeksi.” 

Paljon on siis pelissä. Ja kuten kaikki modernit kulttuurisodat, löytää kreationismi tiensä yliopistojen kampuksille.

”Yhdysvaltojen valtaväestöstä luomisoppiin uskovia on enemmistö, mutta silti kreationistit levittävät mielellään tarinoita kreationistitutkijoista, joita syrjitään tiedeyhteisössä. Kun täytyy selittää, miksi valtatiede ei ole näiden ajatusten kannalla, niin vastaukseksi annetaan yliopistojen puolueellisuus”, Kojonen kertoo. 

Tutkija Pia Vuolanto Tampereen yliopistosta oli vuosina 2018–2019 osana tutkimusryhmää, joka selvitti yliopistotutkijoiden uskonnollisia vakaumuksia. Tutkimuksessa haastateltiin 37 tutkijaa, opiskelijaa ja lääkäriä. 

”Monien haastateltavien mielestä uskonto kuuluu yksityisalueelle, josta ei puhuta tai joka ei kuulu yliopistolle. Tutkimusympäristöä moni piti sekulaarina, jopa ateistisena ja uskontoa yliopistolle vieraana kenttänä”, kirjoitti Vuolanto Areiopagi-verkkolehdessä heinäkuussa 2020. 

Vaikka uskosta puhuminen voi olla vaikeaa, ei yliopisto kuitenkaan haastatteluiden perusteella näyttäydy uskonnollisuudelle vihamielisenä ympäristönä. Vuolannon mukaan järjestäytyneet uskonnolliset katsomukset ja yliopistot tuntuvat elävän rauhallista rinnakkaiseloa. 

”Ei uskonnollisia tutkijoita ainakaan tietääkseni Suomessa systemaattisesti syrjitä. Alasta riippuen varmaan he joutuvat varmaan perustelemaan joitakin kantojaan, mutta haastattelututkimuksemme mukaan jotkut uskonnolliset tutkijat kokevat luontevaksi kertoa uskonnostaan yliopistossa työtovereilleen”, kertoo Vuolanto sähköpostissa. 

Moniarvoinen soppa

”Jumala on kuollut! Jumala pysyy kuolleena! Ja me olemme hänet surmanneet!”, julisti filosofi Friedrich Nietzsche vuoden 1882 Iloisessa tieteessään. Lähemmäs 140 vuotta myöhemmin voidaan kuitenkin todeta, että huhut Jumalan kuolemasta ovat pahasti liioiteltuja, ainakin mikäli tilastoja on uskominen. Amerikkalaisen Pew -tutkimuskeskuksen arvioiden mukaan 84 prosenttia maailman ihmisistä tunnustaa jotain uskontoa. 

Muutosta on toki tapahtunut: Pew’n mukaan millenniaalit ja 1990-luvun puolivälin jälkeen syntynyt z-sukupolvi ovat edeltäjiään vähemmän uskonnollisia. Varsinaista ateismin kulta-aikaa tuskin on kuitenkaan näkyvissä. 

Täydellisen sekularisaation sijaan uiskentelemme E.V. Rope Kojosen mukaan nykyään hyperpluralistisessa sopassa, jossa on niin ateismia, perinteistä uskoa kuin monenlaista uushengellisyyttä. 

”Joskus kristinuskolla on saattanut olla hegemoninen asema, mutta nyt se on yksi mahdollisista totuuksista.” 

Kojosen mukaan teologiaan perehtymisestä on ateistillekin hyötyä juuri siksi, että länsimainen ajattelu on historiallisesti niin vahvasti kristinuskon muokkaamaa. Kuolleeksi väitetyn Jumalan ruumiista on ollut vaikea päästä eroon. 

”Meillä ateistitkin ovat tietyssä mielessä aika kristittyjä ateisteja”, Kojonen väittää, ”eli he lainaavat monia kristillisestä kulttuurista kasvaneita asioita ja pitävät tärkeänä vaikka ihmisoikeuksia, lähimmäisenrakkautta, köyhien auttamista ja näin. Esimerkiksi antiikin roomalaisessa yhteiskunnassa arvot olivat hyvin erilaisia, ja siksi se on meille paljon vieraampi ymmärtää.”

Ymmärrystä Oudoille Ajatuksille

E.V. Rope Kojosen vertaisarvioitu kirja Luominen ja evoluutio lienee vakavasti otettavin Suomessa julkaistu tietoteos kreationismista. Paljon helpompaa olisi vain huitaista kreationistiset argumentit roskakoriin pseudotieteenä väittämättä edes vastaan, kuten valtaosa tieteilijöistä tekeekin. 

Miksi kaikesta tästä pitäisi siis välittää? 

Kreationismi on keskuudessamme vaikuttava ilmiö ja siten varteenotettava tutkimuksen kohde, vastaa Kojonen. Yllättävän monet todella uskovat esimerkiksi Nuoren Maan kreationismiin, jonka mukaan maapallo on alle kymmenentuhatta vuotta vanha ja dinosaurukset elivät samaan aikaan ihmisten kanssa kuten Kivisissä ja Sorasissa. 

”Mielestäni on valtavan jännää pyrkiä hahmottamaan ajattelutapoja, jotka eroavat niin radikaalisti tieteellisestä valtavirrasta, ja löytää keskustelutapoja sellaisten näkemysten kanssa”, Kojonen sanoo. 

Hän löytää tutkimuksesta myös eettisen tason.  ”Kaikilla meillä on uskomuksia, jotka ovat jonkun toisen mielestä tosi kummallisia. Yrittämällä ymmärtää itsellemme outoja ajattelutapoja, vaikka sitten kreationismia, voimme osaltamme tehdä toiselle kuten itsellemme haluaisimme tehtävän.”