Sopii epäillä – Toimittaja kaahasi läpi skeptisismin ja löysi Matrixin, nettitrollit sekä pettäviä aisteja

Aivoni raksuttavat. Uskon, että pitelen kädessäni lyijykynää. Katson kynää silmilläni ja tunnustelen sen karheaksi pureskeltua pintaa sormillani. Muistan jopa kirjoittaneeni sillä. Tarkastelen ostolistaa, jonka olen tällä kynällä tuottanut. Mutta kuinka lopulta voin tietää, että oikeasti pitelen tätä kynää? Entä jos kaikki tässä skenaariossa onkin pelkkä valhetta – tai unta?

Epäilys saattaa käynnistyä pienistäkin havainnoista. Olemme sisällä skeptisismissä.

Skeptisyydestä puhutaan paljon, mutta kenties ei tarpeeksi siellä, missä sillä on eniten vaikutusta: politiikassa. Tutkija Johanna Vuorelman mukaan länsimaisen demokratiakäsityksen ominaisuutena on paradoksaalinen suhde skeptisismiin.

”Eri demokraattiset instituutiot ovat syntyneet nimenomaan epäluottamuksesta vallanpitäjiä kohtaan. Demokratia ei kuitenkaan voi toimia kestävästi, jos epäluottamusta on liikaa. Siksi länsimainen demokratia on ikään kuin jatkuvaa tasapainon hakemista epäilyksen ja luottamuksen välillä”, Vuorelma kertoo.

Politiikan kentällä skeptinen asenne luetaan helposti heikkoudeksi tai mielen muuttuessa takinkääntämiseksi. Mahdollisuudet esimerkiksi oman arvopohjan kyseenalaistamiselle jäävät varsin kapeiksi.

”Filosofeilla on se luksus, että voi skeptisesti koetella omia teorioitaan. Politiikassa epäilyksen ilmaiseminen ei oikein onnistu, koska poliitikon täytyy koko ajan ajatella äänestäjiään ja uudestaan valituksi tulemista”, sanoo Vuorelma.

Epäilyksen juuret

Filosofiassa skeptisismillä on pitkä historia. Kaikki palaa tietenkin antiikkiin.

Tuolloin Kreikassa vaikutti kaksi skeptisismin koulukuntaa, pyrrhonismi ja akateeminen skeptisismi. Pyrrhoninen skeptisismi esitti kaikenkattavan epäilyn keinona parempaan elämään. Mitään väittämiä tai arvostelmia ei tule esittää. Pidättäytymällä kaikista arvostelmista mieli voi pyrrhonilaisten mukaan löytää rauhallisen tasapainon tilan, ataraxian. Akatemialaiset taas olivat epäilyksessään dogmaattisia. Asioista ei voi saada tietoa, sillä selvä.

Taolainen filosofi Zhuangzi esitti puolestaan noin 300 eaa. ajatuskokeen, joka on skeptisismin klassikoita: jos näkee unta, jossa on perhonen, voiko herätessään olla varma siitä, onko ihminen, joka uneksi olevansa perhonen, vai perhonen, joka parasta aikaa uneksii olevansa ihminen?

Keskiajalle tultaessa aiemmalle skeptisismille irrelevantti erottelu ulkoisen todellisuuden ja sisäisen kokemuksen, ontologian ja epistemologian, välillä nousi keskeiseksi. Kirkkoisä Augustinuksen mukaan ulkomaailmaan pitää suhtautua epäillen. Tiedon etsintä tulisi kääntää sisäänpäin, ihmiseen itseensä.

Renessanssin aikaan skeptisiä ongelmia pyörittelivät muun muassa portugalilainen filosofi-lääkäri Francisco Sánchez sekä esseistään tunnettu Michel de Montaigne. Ranskalaisen pappi Pierre Charronin ajatukset herättivät 1600-luvulla kohua yhdistämällä skeptisismiä katolilaiseen teologiaan. Charron väitti, että skeptisyyden avulla voi vapautua vääristä uskomuksista ja muuttua vastaanottavammaksi Jumalan totuudelle.

Descartesin metodi

Ranskalainen René Descartes edusti uutta eurooppalaisen tieteen paradigmaa. Hän oli paitsi uraauurtava filosofi, myös matemaatikko ja tiedemies.

”Voidaan sanoa, että koko nykyaikainen tiede on jossakin määrin syntynyt skeptisismin vaikutuksesta. Tieteessä tehdään teorioita ja testataan niitä. Kaikki voidaan siis asettaa kyseenalaiseksi”, kertoo filosofian väitöskirjatutkija Jan Forsman Tampereen yliopistosta.

Forsmanin väitöskirja, joka käsittelee Descartesin Mietiskelyjä ensimmäisestä filosofiasta, tarkastettiin helmikuussa. Vuonna 1644 julkaistu Mietiskelyt on yksi länsimaisen filosofian vaikutusvaltaisimmista teoksista. Siinä Descartes esittää epäilyn metodinsa, joka teki skeptisismistä tieteellisempää ja myös metafyysisesti radikaalimpaa kuin koskaan aiemmin.

Metodi etenee kolmessa vaiheessa. Ensin kyseenalaiseksi joutuvat aistihavainnot. Aistit pettävät helposti, joten mikseivät ne voisi pettää koko ajan?

Seuraavaksi täytyy epäillä kaikkia muitakin käsityksiä maailmasta. Unet tuntuvat todelliselta nukkuessani. Miksen siis voisi olla unessa tälläkin hetkellä?

Lopulta skeptisen metodin kynsiin päätyvät puhtaan älylliset konseptit kuten matematiikka ja geometria.

Entä jos jokin ulkopuolinen taho, paha kaikkitietävä demoni, manipuloi kykyäni matemaattisen järkeilyyn?

Voi hyvin olla, ettei 2 + 2 olekaan oikeasti 4, vaan jotain muuta.

Oi voi. Miten tällaisesta täydellisen skeptisyyden tilasta päästään takaisin varmalle pohjalle?

Vastaus on kuuluisa: ”Cogito, ergo sum” – ajattelen, siis olen. Descartes asettaa ajattelevan, kyseenalaistavan minän tiedon perustaksi. Kyseessä on rationalistinen ratkaisu skeptisismin ongelmaan.

Skeptinen metodi on perinteisesti tulkittu pelkäksi teoreettiseksi ajatuskokeeksi. Jan Forsman on eri mieltä. Hänestä Descartesin metodilla on vakavasti otettava, meditatiivinen tarkoitus.

”Descartesille skeptistä mietiskelyä oli tärkeää toteuttaa, ei vain lukea. Hieman kuten jooga- tai taistelulajiopasta, niin myös skeptistä metodia pitää oikeasti harjoitella”, sanoo Forsman.

Skeptistä aivovoimistelua ei kuitenkaan tarvitse tehdä harjoitusten ulkopuolella. Silloin Forsmanin Descartes-luennan mukaan tulee yksinkertaisesti pidättäytyä arvostelmista, kuten myös pyrrhonilaiset skeptikot opettavat.

”Jos esimerkiksi menen ravintolaan ystävieni kanssa, niin ei ole mitään mieltä epäillä, onkohan tämä olut tuopissani olemassa vai ei. Toimin silloin normaalisti ja ilman skeptisiä taka-ajatuksia”, Forsman sanoo.

Simulaatioiden soppa

Skeptisismiä on päivittänyt tekoälyaikaan runsaasti mediahuomiota saanut simulaatioteoria. Sen mukaan sekä ihmisen tietoisuus kuin ympäröivä todellisuuskin ovatoikeasti tietokonesimulaatiota.

Ruotsalaisfilosofi Nick Bostrom argumentoi vuonna 2003 että saatamme olla osa superkehittyneiden postihmisten esi-isistään luomaa simulaatiota. Bostromin simulaatiohypoteesi on löytänyt vastakaikua Googlen Ray Kurzweilin ja Elon Muskin kaltaisista teknoutopisteista.

Kiihtyvän teknologisen kehityksen lisäksi simulaatioteorian suosion taustalta löytyy, totta kai, Wachowskin sisarusten moderni scifiklassikko Matrix. Elokuvaa käytetään usein filosofian opetuksessa, ja se onkin monien ensikosketus metafyysiseen skeptisismiin.

Platonin Valtiossa esittämän luolavertauksen ja Descartesin pahan demonin lisäksi Matrix viittaa suoraan
ranskalaisen filosofi Jean Baudrillardin 1960–1980-luvuilla kehittämiin teorioihin simulaatioista. Baudrillardin mukaan media- ja mainoskuvaston kyllästämässä jälkimodernissa yhteiskunnassa jakoa simulaatioihin ja ulkoiseen todellisuuteen ei voi enää tehdä, vaan niiden välinen ero luhistuu ”todellista todellisempaan” hyperreaalisuuteen.

Baudrillardin näkemyksessä ei ole ulospääsyä yhä hienostuneemmiksi muuttuvien representaatioiden, simulakrumien, peilitalosta, vaan lopulta ne muodostavat koko kokemusmaailmamme.

Australialainen mielenfilosofi David Chalmers on todennut, ettei simulaatioteoriaa ole mahdollista todistaa, koska myös kaikki evidenssi saattaa olla simuloitua. Matrixissa koneiden luoman unimaailman ulkopuolella odottaa varma todellisuus, mutta skeptikolle epäilyksen työ ei lopu ikinä.

Räjähtänyt todellisuus

Internet on aiheuttanut uudenlaisen skeptisyyden kriisin. Salaliittoteorioiden, trollien ja poliittisen disinformaation keskellä on jatkuvasti tehtävä päätöksiä siitä, mitä pitää totena.

Jan Forsmanin mukaan skeptinen ajattelu antaa paremman kyvyn astua taaksepäin ja analysoida eri tietolähteiden luotettavuutta.

”Tuntuu että elämme tätä nykyä eri todellisuuksissa riippuen siitä, mitä pidämme totena. Saatavilla olevan tiedon määrä ja sen ristiriitaisuus on räjähtänyt. Skeptisismi opettaa pidättäytymään arvostelmista ja miettimään rauhassa evidenssin pohjalta, mikä on totta”, Forsman sanoo.

Johanna Vuorelma arvioi, että skeptisismistä on hyötyä erityisesti omien näkemysten kyseenalaistamisessa.

”Verkkokeskustelut ovat täynnä nimenomaan toisiin kohdistuvaa skeptisismiä. Niin sanotun totuudenjälkeisen ajan aiheuttama paniikki liittyy siihen, etteivät muut enää ymmärrä ja muut haksahtavat valheisiin. Tässä ajassa olisi tärkeä kääntää katse myös omiin tiedon epävarmuuksiin ja ristiriitaisuuksiin.”

Pinttyneiden oletusten skeptinen tarkastelu ei kuitenkaan ole aina helppoa.

”Rene Descartesillakin oli asioita, joita ei voinut kyseenalaistaa pidemmälle. Hän tunnetusti yritti saavuttaa metafyysistä varmuutta Jumalan avulla, ja siitä häntä onkin kritisoitu lähes 400 vuotta”, muistuttaa Forsman.

”Tässä näkyy ehkä ihmismielen heikkous: haluamme kaikesta huolimatta täydellisen varmuuden. Skeptisismi osoittaa, ettei se vaan tahdo onnistua.”

Jutussa on käytetty lähteinä Skeptisismi – Epäilyn ja etsimisen filosofia (Gaudeamus) -kirjaa, Tieteen termipankkia sekä Skepsis ry:n verkkosivuja.