Super-Sale – mistä presidentin pohjaton suosio kumpuaa?

”Vastakkainasettelun aika on ohi”, julisti syksyllä 2005 Sauli Niinistön (kok.) presidenttikampanjan slogan.

Julisteessa neuvottelevasti elehtivä Niinistö lähestyy potentiaalista äänestäjää kuin elokuvan hidastetussa kohtauksessa.

Sittemmin on käyty kahdet presidentinvaalit ja vastakkainasettelu on kuopattu ainakin yhden asian suhteen. Kaikki nimittäin tuntuvat rakastavan vuonna 2012 presidentiksi valittua Sauli Niinistöä.

Helsingin Sanomien Saska Saarikoski ihmetteli marraskuussa 2019 Niinistön poikkeuksellista kansansuosiota. Tuolloin 91 prosenttia kansasta oli lehden teettämässä kyselyssä Niinistöön tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä.

”Sellaista suosiota ei monella maailman johtajalla ole, ei ainakaan demokraattisissa maissa”, Saarikoski arvioi Kuukausiliitteen artikkelissa. Prosenttiluvuilla tarkasteltuna arvostetumpia maanjohtajia Saarikoski löysikin vain neljä.

MTV:n lokakuussa 2021 julkaisema kysely puolestaan asetti Niinistön parhaiten koronapandemiasta selvinneeksi poliitikoksi tai virkamieheksi ohi pääministeri Sanna Marinin (sd.) ja THL:n johtaja Mika Salmisen – näin siitäkin huolimatta, että Niinistön osallistuminen koronakriisiä koskevaan politiikkaan on ollut vähäistä.

Mistä oikein on kyse? Onko Suomen kansa joutunut hypnoosin alaiseksi?

Tässä jutussa selvitämme Niinistön hämmästyttävän suosion taustoja – vastakkainasettelun uhallakin.

Vahvan johtajan kaipuu

Suomalaiset luottavat tutkitusti presidenttiin enemmän kuin muihin valtioelimiin, kuten hallitukseen tai pääministeriin.

”Vahvan ja oikeudenmukaisen presidentin kaipuu elää syvällä Suomen kansan psyykessä”, väittää toimittaja Risto Uimonen kirjassaan Sauli Niinistö – tasavallan presidentti.

Historiallisesti suomalaiset presidentit ovat käyttäneet huomattavaa sisä- ja ulkopoliittista valtaa. Suomea kylmän sodan läpi itsevaltiasmaisesti luotsanneen Urho Kekkosen jälkeen presidentin valtaoikeuksia on vähennetty perustuslaissa. Presidentillä ei ole enää esimerkiksi valtaa hallituksen hajottamiseen tai hallituksen eroamaan pakottamiseen kuten vielä Kekkosen aikaan.

Suomessa ollaan näin pikkuhiljaa siirrytty parlamentaarisempaan johtamiseen.

Poliittinen kulttuuri muuttuu kuitenkin politiikan tutkija Johanna Vuorelman mukaan lainsäädäntöä hitaammin. Niinistö itse vastusti pitkään presidentin valtaoikeuksien vähentämistä ja on kipuillut perustuslakiuudistuksien tuomien rajoitusten kanssa koko presidenttikautensa ajan. Niinistöä edeltänyt presidentti Tarja Halonenkin (sd.) on todennut valtaoikeuksien poistamisen muuttavan presidentin lähinnä kuninkaallisen kaltaiseksi valtionpääksi.

”Niinistö selvästi ottaa kaiken sen tilan, mitä hänellä on käytettävissä, ja joissakin kysymyksissä hän on ehkä mennyt myös siitä pidemmälle. Se on uusien poliittisten käytäntöjen luomista ja Niinistölle se on ollut mahdollista, koska hänellä on niin vahva kannatus ja häntä kuunnellaan tarkkaan myös poliittisella kentällä”, Vuorelma sanoo.

Hän mainitsee esimerkkinä Niinistön keväällä 2020 Marinin hallitukselle tekemän ehdotuksen ”koronanyrkistä”. Vaikka hallitus ei tuolloin nyrkkiehdotukseen tarttunutkaan, vakiintui nyrkki vallitsevaksi korona-ajan poliittiseksi metaforaksi.

Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Maarika Kujanen on mukana Taming the presidents? -nimisessä tutkimushankkeessa, joka tutkii presidenttien käyttämää lainsäädännöllistä valtaa. Hänen mukaansa presidentin kannatus muodostuu monista eri tekijöistä, mutta erityisesti rajatuista valtaoikeuksista ja asettumisesta puoluepolitiikan ulkopuolelle.

”Kun presidentillä ei ole käytännössä mitään todellista valtaa ulkopolitiikan ulkopuolella, hän voi rauhassa toimia poissa päivänpolitiikan turbulenssista hallituksen ollessa vastuussa päätöksistä. Toisin sanoen presidenttiä ei voida pitää vastuussa niin sanotusti ’ikävistä päätöksistä’, jolloin kritiikki kohdistuu hallitukseen ja pääministeriin”, sanoo Kujanen sähköpostissa.

Kujasesta ei näytä siltä, että ainakaan nykyvalossa pelkkä symbolinen johtaja riittäisi suomalaisille.

”Kysymys kuuluu, haluaako kansa lisää valtaa Suomen presidentti-instituutiolle vai Sauli Niinistölle? Tällaisissa kannatusta mittaavissa kyselyissä vastaajat todennäköisesti katsovat asiaa ennen kaikkea istuvan presidentin, eivätkä presidentti-instituution näkökulmasta.”

Ulkopoliittista valtaa

Kansainvälisellä areenalla maltillisena esiintyvä Niinistö on kerännyt mediahuomiota eräänlaisena suurvaltiokuiskaajana. Syyskuussa 2020 amerikkalainen Foreign Policy -lehti kutsui Niinistöä peräti ainoaksi länsimaiseksi valtionjohtajaksi, jolla on hyvät välit sekä Yhdysvaltojen tuolloiseen presidentti Donald Trumpiin kuin Venäjän presidentti Vladimir Putiniin.

Euroopan unioniin liittyvissä kysymyksissä perustuslaki antaa poliittisen vastuun pääministerille, muu ulkopolitiikka puolestaan kuuluu presidentille yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Kokoomuksen EU- ja ulkopolitiikan asiantuntijana toimiva politiikan tutkija Henri Vanhasen mukaan järjestely on käytännössä tarkoittanut sitä, että presidentti on hoitanut Suomen suhteita Venäjän, Kiinan ja Yhdysvaltojen kaltaisiin suurvaltoihin.

Vanhanen muistuttaa, etteivät presidentille kuuluvan turvallisuuspoliittisen päätäntävallan määritelmät ole kovin tarkkoja. Näin presidentille jää tulkinnanvaraa toimintansa suhteen.

”EU on ruvennut käsittelemään yhä enemmän sellaisia teemoja, joilla voidaan tulkita olevan sukulaisuutta presidentin perustuslaillisten tehtävien kanssa. Voidaankin todeta, että tässä suhteessa perustuslaissa on pieni solmukohta niiden EU-asioiden osalta, jotka koskettavat myös presidentin tehtäviä”, Vanhanen arvioi sähköpostissa.

Vuorelman mukaan Niinistö on ottanut varsin suorasukaisestikin kantaa EU-poliittisiin kysymyksiin, kuten elvytyspolitiikkaan ja turvapaikanhakijoihin, jotka periaatteessa eivät presidentille kuuluisi.

”Nykymaailmassa ei kuitenkaan oikein voi vetää rajaa sisä- ja ulkopolitiikan välille. Monissa sisäpoliittissakin kysymyksissä, varsinkin EU:n suhteen, on myös ulkopoliittinen ulottuvuus”, Vuorelma toteaa.

Poliittinen mediaeläin

Juristi, ministeri, puolueen puheenjohtaja, pankinjohtaja ja eduskunnan puhemies. Niinistöllä on ollut useita rooleja jo ennen presidenttiyttä. Julkisuudessa Niinistö on ollut pitkään.

Paavo Lipposen (sd.) hallitusten valtiovarainministerinä Niinistö näyttäytyi kovana talousoikeistolaisena, joka saattoi läksyttää myös puoluetovereitaan valtionvarojen tuhlaamisesta. 2000-luvun alkuvuosina puolivallattoman leskimiehen viriiliä ihmissuhde-elämää seurattiin tarkasti mediassa. Poliittinen satiirisarja Itse valtiaat tarttui Niinistön urheiluharrastukseen, ja hänet nähtiin ohjelmassa aina rullaluistimet jalassa.

Vapaa toimittaja ja viestintäasiantuntija Pasi Kivioja on seurannut Niinistön imagon muutoksia 1990-luvulta lähtien. Äijämäiseen ja äreään porvariin on vuosien aikana tullut pehmeämpiä piirteitä.

”Niinistön yksityiselämässä on tapahtunut menetyksiä ja traagisia tapahtumia, kuten hänen vaimonsa kuolema ja Thaimaan tsunamiin joutuminen. Ikääntyminenkin voi karsia persoonan särmiä. Hän on selvästi myös halunnut viestiä ulospäin muuttuneensa”, Kivioja sanoo.

”Moni poliitikko ei samalla tavalla osaa luoda itsestään eheää kuvaa, jossa on monia rinnakkaisia elementtejä”, analysoi puolestaan politiikan tutkija Johanna Vuorelma.

”Niinistö on yhtäältä maanläheinen ja helposti samaistuttava, mutta pystyy kuitenkin olemaan luontevasti myös tilanteissa, joissa vaaditaan laajaa sivistyneisyyttä ja lukeneisuutta.”

Kiinnostustaan kulttuuriin presidentti Niinistö on esitellyt esimerkiksi haastattelemalla kirjailija Paul Austeria ja tapaamalla Francis Ford Coppolan ja Spike Leen kaltaisia elokuvaohjaajia heidän Suomen vierailuillaan.

Julkisuuteen presidentti ja hänen puolisonsa Jenni Haukio ovat antaneet kuvan arkisuudesta lumitöineen ja sienestysreissuineen. Lemmikkikuvat ja perhe-elämän esittely voivat kertoa aidosti Niinistön pehmentymisestä, mutta Kiviojan mukaan presidenttipari ei kerro julkisuuteen mitään ilman harkintaa.

”En osaa sanoa, minkälaista taktikointia siinä on taustalla, mutta vaikkapa koirakuvat vetoavat kaikkiin ja siitä tulee inhimillistä kulmaa muuten vaikeasti tavoitettavaan persoonaan. Koirasta on harva media kirjoittamassa ilkeästi.”

Kritiikkiä tarvitaan

Niinistö on ollut aina tarkka siitä, mitä hänestä kirjoitetaan. Puoluepolitiikassa toimiessaan hän ei kaihtanut jyrkkää kielenkäyttöä ja myös soitteli toimittajille antaakseen suoraa palautetta artikkeleista. Myös presidenttinä Niinistö on puolustanut itseään epäreiluksi kokemaansa kirjoittelua vastaan. Toimittaja Matti Mörttisen kanssa Niinistöstä kirjan kirjoittaneelle toimittaja Lauri Nurmelle presidentti suositteli ammatinvaihtoa, minkä keskustelutilaisuutta seurannut kirjamessuyleisö otti vastaan aplodein.

Tammikuun 4. päivä 2022 Niinistö julkaisi lyhyen tekstin uudenvuodenpuheensa vastaanotosta. Niinistön mukaan puheesta ja sen mahdollisesta Suomen Nato-jäsenyyttä koskevasta sisällöstä oli tehty mediassa liian nopeita johtopäätöksiä.

”Siis nyt selvä ja vakaa. Jos tilanne ja mielipiteeni muuttuu, niin ilmaisen senkin selkeästi”, lopettaa tekstin Niinistö, jonka lausuntoja on usein pidetty moniselitteisinä ja jopa kryptisinä. Juristi asettelee sanansa tarkasti.

Niinistön mediakritiikissä toimittajat esitetään usein epärehellisinä ja politisoituneina. Tutkija Johanna Vuorelma näkee tavassa populismia, joka ei ole kovin kaukana perussuomalaisten harrastamasta vastaavasta. Nurmen ja Mörttisen kirjaan Niinistö kohdisti epäsuoraa pilkkaa julkaisemalla Facebook-sivuillaan runon yhä suuremmaksi kasvavasta kalavaleesta.

Niinistö on käyttänyt mediavaltaansa myös hyväksymiensä juttujen nostamiseen. Ilmaisu ”tolkun ihminen” vakiintui osaksi suomalaista kielenkäyttöä juuri Niinistön somessa jakaman kolumnin ansiosta.

Yleisesti ottaen presidentti Niinistön haastaminen on ollut kovin vaikeaa politiikan toimittajille. Pasi Kiviojan mukaan Niinistö on onnistunut uransa aikana luomaan hyvät suhteet ja välit toimitusten johtohenkilöihin. Näin syntynyt verkosto suojelee häntä edelleen.

Media on ottanut Niinistöön kunnioittavan etäisyyden. Ehkä liiankin kunnioittavan.

”Kritiikitön mediakäsittely ei ole ihan tervettä. Demokratiaan kuuluu myös presidentin tasoisen toimijan kriittinen käsittely. Sillä täysin vallaton hän ei ole”, Kivioja sanoo.

Seuraavat presidentinvaalit pidetään vuonna 2024. Aikaa presidenttipelin alkamiseen on vielä, mutta tulevaa voidaan silti spekuloida. Kuka voisi seurata Niinistön kaltaista supersuosittua johtajaa?

”Täytyy muistaa, että vaikka presidentti-instituution voi nähdä edustavan tietynlaista jatkuvuutta, ei korkea kannatus kuitenkaan automaattisesti periydy. Presidentti-instituutio muokkautuu kunkin presidentin mukaisesti”, sanoo väitöskirjatutkija Maarika Kujanen.

Valtaoikeuksiltaan rajoitetun presidentin korkeissa kannatusluvissa Kivioja ei näe mitään sinänsä huolestuttavaa.

”Suomi on kaikilla mittapuilla maailman johtavia demokratioita, eikä meillä ei ole vallassa despoottia, joka tekisi omia hurjapäisiä ratkaisujaan”, hän sanoo.

”Mutta silloin kyllä huolestuisin, jos mikä tahansa hallitus saisi pohjoiskorealaiset kannatusluvut.”

Artikkelissa on käytetty lähteinä teoksia Sauli Niinistö – Mäntyniemen herra (Matti Mörttinen ja Lauri Nurmi), Sauli Niinistö: tasavallan presidentti
(Risto Uimonen), Mannerheimista Mariniin ja Niinistöön: vallan verkostot ja neuvonantajat 1944–2021
(Seppo Tiihonen) sekä 130 päivää: Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan tarina (Juha-Pekka Tikka).