Taantumuksen ja vastarinnan etelä – Tervetuloa USA:n ristiriitaisimpaan kolkkaan
Yhdysvaltojen etelässä on enemmän aseita, fundamentalistikristittyjä, konservatiiveja, uppopaistettua ruokaa, ylipainoisia ihmisiä ja ylipäätänsä junttia meininkiä kuin muualla maassa. Samalla se on vastarinnan ja edistyksen kehto. Tennesseeläiset opiskelijat kertovat, mikä saa heidät ylpeäksi ristiriitaisesta kotiseudustaan.
Teksti ja kuvat: Juuso Pikkarainen
Kuvitus: Nora Nieminen
You can also read this article in English here.
TennesseenMemphisissä on marraskuisena iltapäivänä vajaat 20 astetta lämmintä. Istun osavaltion pääkaupungista Nashvillesta kotoisin olevan Zoë Dominguezin ja alabamalaisen Ethan Morrisin kanssa vanhan tiilitalon kuistilla, missäs muuallakaan. Stereotypiat amerikkalaisista juomassa pontikkaa haulikko kädessä kuistillaan juontavat juurensa juuri täältä.
Donald Trump on voittanut vaalit toissa päivänä. Kysyn uupuneen näköiseltä kaksikolta, miten he jakselevat.
”No jaa. Tiedät kyllä.”
Zoë ja Ethan ovat molemmat vasemmalle kallellaan olevia liberaaleja opiskelijoita hyvin konservatiivisessa etelässä. He ovat silti ylpeitä kotiseudustaan, jopa tällaisena päivänä.
”Oman eteläisen identiteettini muodostuminen ja hyväksyminen vei minulta pitkään. Isäni on New Jerseystä, ja pilkkasi usein paikallisia heidän aksentistaan. Hän sanoi heidän kuulostavan sivistymättömiltä”, Zoë kertoo ja sytyttää tupakan.
Monet eteläläisten perheiden vanhemmat pyrkivät opettamaan lapsensa pois murteestaan, sillä mielikuva takaperoisista eteläläisistä on pinttynyt syvälle amerikkalaisten mieliin. Zoë tajusi tehdä niin itse.
”Päätin, etten aio sanoa ain’t, tai y’all, tai reckon. Halusin häivyttää eteläiset sananparret puheestani, sillä ne saisivat minut vaikuttamaan tyhmältä.”
Myöhemmin elämässään Zoë alkoi näkemään itseensä kohdistuneiden stereotypioiden ulkopuolelle. Niihin aikoihin, kun Trump nousi ensimmäisen kerran valtaan, Zoë alkoi lukea kansalaisoikeusliikkeen historiasta ja aktivismista etelässä.
”Ihmiset sanovat, että etelä on uskomattoman rasistinen paikka, eivätkä he ole väärässä. Mutta tämä on myös paikka, jossa valtaosa maamme rasisminvastaisesta liikehdinnästä on tapahtunut tai josta se on lähtöisin.”
Se on totta. Suurin osa maan mustasta väestöstä on aina asunut etelässä. Rosa Parks istui bussissaan naapuriosavaltio Alabamassa, Martin Luther Kingin murhapaikalle on tältä kuistilta varttitunnin ajomatka.
”Samoin esimerkiksi työväenliike ja ammattiliitot ovat saaneet alkunsa Appalakeilla rautatietyöläisten ja hiilikaivostyöläisten kapinoista”, Zoë jatkaa.
”Koko termi redneck viittaa alun perin lakkoileviin hiilikaivoksen työntekijöihin, jotka osoittivat kapinallisuuttaan sitomalla kaulaansa punaisen bandanan”, Ethan täydentää.
Edistykselliset ja kapinalliset liikkeet ovat syntyneet valkoisen ylivallan alla – jonkin, jota vastaan täytyi taistella.
Konfederaation haamut
Etelä on määritelmiltään jossain määrin kiistanalainen. Kaikki eivät laske Kentuckya aidosti eteläiseksi. Texasilaiset sanovat olevansa texasilaisia, eivätkä osa jotain itseään suurempaa.
Silti parhaiten etelä määrittyy niiksi osavaltioiksi, joissa orjuus oli laillista Yhdysvaltain ajautuessa sisällissotaan. Orjatyövoimalla rikastuneet eteläiset osavaltiot perustivat konfederaation, joka puolusti orjien pitämistä ja hävisi sodan. Sodan jäänteet näkyvät edelleen joka puolella etelää.
”Lukiossa kouluun tullessani parkkipaikalla saattoi hyvin olla kahdeksasta viiteentoista valtavaa pick-upia polttamassa kumia, joiden lavalla liehuivat suuret konfederaation liput”, Zoë maalailee.
Moni lukee konfederaation lipun eli rebel flagin merkitsevän kaipuuta sotaa edeltäneisiin valkoisen ylivallan aikoihin. Lipulla on kuitenkin eri ihmisille eri merkityksiä.
1970-luvulle saakka suuressa osassa etelän kouluja opetettiin valheellista, konfederaatiolle suopeaa historiankertomusta. Sen narratiivissa etelän sotilaat puolustautuivat urheasti pohjoisen tyranniaa ja laajentuvaa valtiovaltaa vastaan.
”En todellakaan yritä puolustella heitä, mutta en ole varma missä määrin lippu merkitsee heidän olevan pesunkestäviä rasisteja”, Ethan pohtii.
”Heille se luultavasti merkitsee ennemmin kapinallisuutta ja valtiovallan vastaisuutta.”
Siinä on Zoën mielestä jotain samaistuttavaa, tai ainakin eteläläistä mielenlaatua edustavaa.
”Mietin kansalaisoikeusliikettä, Mustia Panttereita, työväenliikettä. Kaikki eivät miellä niitä osaksi eteläläistä identiteettiä, mutta minulle tulevat aina olemaan olennainen osa sitä. Ja minusta ne liput pick-upien lavoilla edustavat samaa asennetta, mutta ehkä vain eri suuntaan. Ihmiset viestivät niillä kapinoivansa – jotain vastaan.”
”Ja minusta se on myös ilmiselvästi se syy, miksi Trump voitti juuri vaalit. Harrisin kampanjan viesti oli suurin piirtein, että ”meidän täytyy pitää kiinni nykytilanteesta eikä vajota fasismiin”. Ja totta, meidän ei todellakaan pitäisi vajota fasismiin”, Zoë jatkaa kulmiaan nostaen.
”Mutta jos kampanjan viesti on vain, että ”tuo toinen vaihtoehto on väärä ja minä tulen pitämään kaiken ennallaan”, on täysin ymmärrettävää, että ihmiset, joilla ei ole rahaa kananmuniin tai bensiiniin kääntyvät toisen vaihtoehdon puoleen, joka ei ehkä ole tehnyt elämässään päivääkään töitä ja käyttää järkyttävää kieltä, mutta myöntää asioiden olevan huonosti ja edustaa kapinaa vallitsevaa järjestelmää vastaan.”
Ethan on samoilla linjoilla. Hän pitää etelän kapinallista mielenlaatua pääasiassa positiivisena asiana, jota ulkopuoliset voimat, kuten pääoman edustajat, osaavat käyttää hyväkseen.
”Ehdottomasti suurin amerikkalaista työväenluokkaa jakava asia on rasismi, ja minusta siinä on kysymys juuri tästä. Kun mainitut valkoiset hiilikaivoksen työntekijät menivät lakkoon, mitä kaivoksen omistajat tekivät? Hankkivat mustia rikkureiksi. Yhtäkkiä viha omistavaa luokkaa kohtaan saadaan käännettyä vihaksi samassa asemassa olevia, eri värisiä ihmisiä kohtaan.”
Juuristaan eksynyt kantri
Toisena esimerkkinä toimii kantrimusiikki, jonka epävirallinen keskus on Zoën kotikaupunki Nashville.
”Alun perinhän kantrikin oli kapinallista musiikkia”, Zoë selittää ja sytyttää uuden tupakan.
”Ei välttämättä siinä mielessä, että se olisi kutsunut ihmisiä johonkin vallankumoukseen, mutta se toi esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja sisälsi tietynlaisen järjestelmänvastaisen näkökulman.”
Johnny Cash lauloi vankilajärjestelmän valuvioista, Kris Kristofferson taas veteraanien huonosta kohtelusta ja sotimisen turhuudesta. Johnny Paycheck haistattaa suurimmassa hitissään pomolleen pitkät.
”Minusta kantri muuttui pysyvästi syyskuun 11. iskujen ja sen motherfucker Toby Keithin myötä. Oli kantri isänmaallista aikaisemminkin, mutta nykyään se on sitä kritiikittömästi ja islamofobisesti.”
Zoë on itsekin aloitteleva kantrimuusikko, ja kirjoittaa yhteiskunnallisia lauluja, esimerkiksi vastikään tapahtuneesta aborttioikeuden kumoamisesta.
”Kyllä esimerkiksi Willie Carlisle ja Nick Shoulders pitävät yllä perinnettä ja laulavat vaikka kuinka jokaisen golfkentän tulisi olla luonnonsuojelualue.”
Hänelle tähän perinteeseen kuuluminen on osa kielteisten stereotypioiden vastustamista.
”Voin olla ylpeästi eteläläinen ja edistyksellinen. Minä määritän itse, mitä eteläläisyys minulle merkitsee.”
”If you don’t have shit, you’ve got poop”
Arkansaslainen Annet-Claire Tilley, tai AC, kuten hän mieluummin tulee kutsutuksi, kaataa minulle teetä keittiössään sateisena lauantai-iltapäivänä. Vanhassa talossa on kuuma ja ilma on kosteaa kuin kylpylässä. Vaatteet tarttuvat ihoon.
Kysyttäessäidentiteetistään hänellä on selvät sävelet.
”Olen aivan ensimmäiseksi southern lady, sen jälkeen muunsukupuolinen lepakko – tuon voit muuten pistää siihen juttuusi – ja kaikki muut identiteetit tulevat noiden jälkeen.”
AC tuntee vahvaa yhteyttä maanviljelijäsukunsa elämäntapaan ja maisemiin.
”Ihmiset sanovat, että eteläläiset ovat hitaita, johon minä sanon, että damn right me olemme hitaita! Tiedän heidän tarkoittavan, että olemme tyhmiä, mutta siitä ei ole kysymys. Ensinnäkin, kun ulkona on nelisenkymmentä astetta lämmintä ja todella kosteaa, täytyy olla vähän hidas toimissaan, ellei halua pyörtyä”, AC sanoo makeasti nauraen.
”Toisekseen siinä on kysymys ihmisen aidosta, kiireettömästä kohtaamisesta. Southern hospitality on ihan oikea asia: täällä ihmiset ovat yhteisöllisiä ja välittävät ja huolehtivat toisistaan.”
Etelä todella on ystävällinen paikka. Varsinkin suurten kaupunkien ulkopuolella jokaista vastaantulijaa moikataan, itseään vanhempaa puhutellaan aina etuliitteellä sir tai ma’am ja uusiin tuttavuuksiin suhtaudutaan lämmöllä ja iloisesti. Asioidessani huoltoasemalla myyjä aloittaa palvelemisen kysymällä ”How you doing, sugar?”
Samalla etelä on konservatiivisuudessa myös hyvin vihamielinen ja vaarallinenkin paikka erilaisille vähemmistöille. Tennesseessä dragissa esiintyminen julkisella paikalla on laitonta, ja monessa osavaltiossa on kielletty opetusmateriaalit, joissa kerrotaan seksuaalivähemmistöistä.
Tämän takia muulla Yhdysvalloilla on AC:n mukaan paljon opittavaa etelältä, sillä monet Trumpin hallintonsa kaavailemista sukupuolivähemmistöjä koskevista laista ovat täällä jo voimassa.
”Ihmiset ovat kauhuissaan, että nyt Trump tulee ja tekee sitä ja tätä. Minä olen, että girl, hän on ollut täällä meillä koko ajan. Me olemme eläneet ja toimineet täällä koko ajan valkoisen heteropatriarkaatin ja evankelistojen vallan alla – kolmannes Yhdysvaltojen LGBTQ-ihmisistä asuu täällä!”
”Me tiedämme, miten selviytyä ja saada asioita aikaiseksi pienillä resursseilla tai ylipäätään sillä, mitä on saatavilla. If you don’t have shit, you’ve got poop. Me osaamme navigoida, organisoitua ja toimia näiden erilaisten sortavien rakenteiden paskasysteemissä, on kysymys sitten jalansijan saamisesta, joukkovoiman keräämisestä tai näkymättömissä pysymisestä.”
Myös AC:n mielestä kapinallisuus on kiinteä osa eteläläistä maailmankuvaa.
”Minusta ei ole mitään redneckimpää kuin olla järjestelmänvastainen. Mutta se ”anna minun olla, aion istua kuistillani, polttaa jointtiani, hoitaa maitani, omistaa aseita ja tehdä mitä lystään, ja sinun on parempi huolehtia omista asioistasi” -asenne on vääristynyt”, AC paasaa leveällä aksentillaan.
Hänen mielestään uskonto ja nykyrepublikaanit ovat pilanneet heidät.
”Ennen tällaiset saappaannuolijat, poliisinrakastajat ja auktoriteettien kumartajat olivat punaniskojen täydellisiä vastakohtia. Minusta Bidenin hallintoa ja sen transihmisiä ja Gazan sotaa koskevia päätöksiä vastaan mieltään osoittaneet opiskelijat ovat lähempänä kunnon vanhanajan punaniskoja kuin ajattelevatkaan.”
”Sanon y’all kunnes kuolen”
Alaskasta varhaisen lapsuutensa jälkeen Georgian Atlantaan muuttanut Violet Reynolds O’Brien nyökkäilee kämppiksensä AC:n innokkaalle luennoinnille. Hänestä yksi etelän kulttuurin kauneimpia ilmentymiä ovat tilkkutäkit.
”Ne tarjoavat naisille mahdollisuuden kokoontua yhteen ja työskennellä.”
Tilkkutäkit myös kertovat tarinoita ja säilyttävät perinteitä. Lisäksi ne välittävät tietoa.
”Esimerkiksi orjuuden aikana niitä käytettiin merkkeinä niin sanotussa maanalaisessa rautatiessä osoittamaan, missä on turvallinen talo pakeneville orjille”, Violet esitelmöi intohimoisesti.
”Etelässä kaikki käytetään uudelleen. Tilkkutäkitkin tehdään yleensä vanhoista vaatteista ja kankaanpaloista. Mitään ei heitetä pois, ennen kuin se on käytetty loppuun.”
Kysyn Violetilta, mistä hän on ylpeä etelässä. Hän oikein syttyy ja alkaa aivan kuin tanssimaan keittiön pöydän ääressä istuessaan.
”Rakastan eteläläisten ystävällisyyttä. Rakastan etelän ruokaa, ja kuisteja, ja rehevää luontoa, ja etelän musiikkia. Rakastan etelän musiikkia. Rakastan kantria. Rakastan tanssia kantrimusiikkiin.”
”Olen hyvin ylpeä eteläläinen, puolustan sitä viimeiseen hengenvetooni asti ja sanon y’all kunnes kuolen”, Violet lausuu hieman pelleillen, yliampuvalla ryhdillä, ja jatkaa:
”Mutta on se hyvin kirjava identiteetti.”