Tahmean laitteen lumo

Uusi teknologia tuo mukanaan uudenlaista käyttäytymistä. Sitä tutkii sosiaalipsykologi Eerik Mantere, jonka kaksoistohtorin väitöskirja Smartphone Situation: Personal Smartphone Use During Face-to-Face Encounters tarkastettiin joulukuussa Tampereen ja Bordeaux’in yliopistojen yhdessä järjestämässä väitöstilaisuudessa. 

Väitöstutkimuksen mukaan älypuhelimet voivat tuoda uusia haasteita kasvokkaisiin tilanteisiin, koska yksilön rajalliset vuorovaikutusresurssit täytyy jakaa toisen ihmisen ja kännykän välille. 

Älypuhelimista Mantere kiinnostui 2010-luvun alussa, jolloin hän oli mukana sosiaalipsykologian professori Anja-Riitta Lahikaisen johtamassa Media, perheen vuorovaikutus ja lasten hyvinvointi -projektissa. Tutkimusavustajana hän kahlasi läpi satoja tunteja suomalaisissa lapsiperheissä kuvattua videomateriaalia. 

”Huomasin videoissa tilanteita, joissa lapset yrittivät saada huomiota vanhemmalta, joka kuitenkin keskittyi älypuhelimeensa. Älypuhelimen läsnäolo selvästi sai kanssakäymisen takkuamaan”, Mantere kertoo. 

Osana projektia syntyi Sanna Raudaskosken kanssa kirjoitettu artikkeli, joka ilmestyi Media lapsiperheissä -kirjassa. Artikkelissa Mantere ja Raudaskoski esittävät, että älylaitteet voivat vaikeuttaa normaalia vuorovaikutusta lasten ja vanhempien välillä. 

Artikkeli herätti median huomion: ”pelastakaa lapset pahoilta puhelimilta!”  

Vuotta myöhemmin Helsingin kaupunki julkaisi yleisesti moititun ja pilkatun tietoiskuvideon, jossa korppi nappaa lapsen mukaansa äidin räplätessä älypuhelinta. 

Mantereen mielestä vanhempia ei kuitenkaan pidä syyllistää turhaan.  

”Vanhempia on niin monenlaisia, että ei ole mitään hyötyä toitottaa kaikille, että varokaa nyt herranjumala miten niitä älylaitteita käytätte”, hän sanoo. 

”Toki älypuhelimesta voi tulla perhe-elämää vaikeuttava addiktio, mutta monet stressaavat omasta vanhemmuudestaan jo muutenkin liikaa.” 

TEKNOLOGIAJÄTTI Apple julkaisi ensimmäisen älypuhelimensa, iPhonen, kesällä 2007. Siitä tuli uskomaton menestys ja myöhempien kosketusnäyttöä käyttävien älypuhelimien prototyyppi.  

Pikakelaus eteenpäin: teleoperaattori DNA:n Nepa-tutkimuslaitokselta keväällä 2020 tilaama kyselytutkimus kertoo, että 16–74-vuotiaista suomalaisista 96 prosenttia omistaa älypuhelimen. BBC:n tammikuussa 2022 uutisoiman, analyysiyhtiö App Annien tekemän tutkimuksen mukaan älypuhelinten sovelluksia selaillaan keskimäärin 4,8 tuntia päivässä. 

Älypuhelimesta on tullut lähes välttämätön väline nyky-yhteiskunnassa. Olemme oppineet kantamaan taskuissamme laitetta, jossa kosketusnäytön tökkäyksen päässä on kommunikaation lisäksi loputon määrä tietoa ja viihdettä. 

Alati esille otettavaa kännykkä voisikin kuvailla ylimääräiseksi raajaksi, arvioi lapsille suunnatun Puhelimen pomoksi -oppaan kirjoittaja Aino-Mari Tuurin Me naiset -lehden haastattelussa. 

Kännykkä kutittelee taskussa, ja käsi hamuaa sen lopulta esiin. Vaikka toisen ihmisen puhuessa.  

ÄLYPUHELIMIA tutkiva Eerik Mantere lanseeraa väitöskirjassaan kolme käsitettä kuvaamaan kasvokkaisia tilanteita, joissa laite on läsnä. 

”Tahmea medialaite” viittaa siihen, miten vuorovaikutus alkaa tökkiä älylaitteen käytön seurauksena. Taukojen, katseen kohdistamisen ja sanojen hapuilun kaltaiset viestit saavat eri merkityksen laitteen viedessä osan huomiosta. 

Älypuhelin ikään kuin valuttaa liisteriä sosiaalisen kanssakäymisen päälle lisäämällä epäselvyyttä.  

”Sivustakatsojan pimento” tarkoittaa sitä, ettemme yleensä saa tietää, mitä toinen läsnäolija älypuhelimellaan oikein puuhaa. Tilanteen varsinainen merkitys voi siis jäädä hämäräksi ilman riittävää kontekstia. 

Mantere itse havahtui ilmiöön asuessaan Ranskassa, missä hänellä oli tapana pelata Scrabble-sanapeliä tuntemansa eläkeläispariskunnan kanssa. Mantere kompensoi ranskantaitoaan vilkuilemalla sanoja älypuhelimestaan, kun taas ranskalaispariskunta selasi suurta ja pölyistä sanakirjaa. 

”He näkivät siinä tilanteessa vain, että katselen kännykkääni, kun taas minulle oli täysin selvää, että he lukevat sanakirjaa. Se, mitä tein älypuhelimella, oli heille pimennossa.” 

Kolmas Mantereen luoma käsite on ”puhelinasento”. Analysoimansa videodatan pohjalta Mantere luokitteli kolmetoista toistuvaa asentoa, joita ihminen voi älypuhelimensa kanssa ottaa. Sillä, miten kännykkää pitää kädessä, minne sen suuntaa, tai laittaako sen esimerkiksi pöydälle näyttö alaspäin, on merkitystä yhdessäolon kannalta. 

Puhelinasennoissa itse laitteen sijainnin lisäksi vaihtelee huomion kohde. 

”Ihmiset voivat ikään kuin vahingossa mennä keskittyneen keskustelun tilasta sellaiseen, että molemmat näpyttelevät kännykkäänsä. Mutta jos se on molemmille osapuolille okei, niin kanssakäymisen ongelmaa ei ole”, Mantere sanoo. 

ÄLYLAITTEIDEN käytölle yhteiset pelisäännöt, uudet sosiaaliset normit, eivät ole vielä parissa vuosikymmenessä täysin vakiintuneet. Hapuilua on vielä paljon. 

Mantere soveltaa sosiologiklassikko Émile Durkheimin vallitsevien arvojen hämmennystilaa tarkoittavaa käsitettä anomia. Yhteiskunta on anomisessa tilassa, kun uutta normistoa ei ole vielä yleisesti omaksuttu, vaan vallitsee eräänlainen arvojen ja toimintatapojen kaaos. 

Tällä hetkellä vallitsee siis ”tech-anomia” 

”Verrattuna vaikkapa kirjeiden kirjoittamiseen, josta meillä on tuhatvuotinen jaettu ymmärrys konventioineen, on älylaitteiden käyttöön liittyvä sosiaalinen koodisto vielä avoinna”, Mantere sanoo. 

Tutkimus on tutkimusta. Siviilihenkilönä Mantere sanoo, että uuden älyteknologian vaaroilla sietäisi pelotella vielä enemmänkin. 

Iso osa ihmisen aivoista on evoluutiossa hitaasti erikoistunut keräämään ja käsittelemään tietoa kasvokkaisessa kanssakäymisessä. Samassa tilassa kehollisesti olemisella on keskeinen merkitys kiintymyssuhteiden kehittymiseen. 

”Kasvokkaisuuden korvaaminen digitaalisuudella ei voi olla hyvä asia, ihan vaikka sen lisäämien epäselvyyksien ja väärinkäsitysten takia”, Mantere sanoo. 

Someraivo perustuu Mantereen mielestä kasvokkaisen kontaktin puuttumiseen. Harva vetää yhtä nopeasti pultit kassajonossa kuin Twitter-väittelyn tuoksinassa. 

Tutkijantyönsä lisäksi zen-ohjaajana toiminut Mantere pitää hiljaisuutta, paikallaan olemista, tärkeänä. Ihminen ei voi olla onnellinen, jos ei kykene olemaan yksin itsensä kanssa – ilman tahmeaa laitetta.