”Kun mitään ei ollut tarjolla, niin ajattelimme, että luomme itse oman kulttuurimme” – Suositun matkailukohteen historian tuntee vain harva

Marraskuun kymmenentenä päivänä vuonna 1987 opiskelevista ja työttömistä nuorista koostuva joukko valtasi Kuninkaankadulla sijaitsevan puutalon. Talo kuuluu Tallipihana tunnettuun miljööseen, joka rakennettiin alun perin Finlaysonin tehtaat omistaneen Nottbeckin suvun palvelusväelle. Alueella sijaitsivat myös suvun hevostallit. Vallattu rakennus oli alkujaan hevoskuskin talo.

Rakennus on nykyään hyvinkin tuttu monelle tamperelaiselle ja ulkopaikakuntalaisellekin. Se nimittäin toimii Tallipihan kahvilana.

Vuonna 1987 Suomessa oli asuntopula. Vuokra-asuntojen hinnat olivat korkeat, eikä asuntoja riittänyt kaikille. Tuo vuosi oli myös ensimmäinen, kun Suomessa tilastoitiin asunnottomuutta.  Sen lisäksi, että asunnottomuuteen puututtiin niin kansainvälisesti kuin kotimaan politiikassa, eivät tavalliset kansalaisetkaan jääneet toimettomiksi.

Tallipihan kahvilarakennuksen valtauksessa oli kyse poliittisesta kannanotosta, ja valtaajat hakivat teolleen huomiota julkaisemalla lehdistötiedotteen valtausyönä. Talolla vieraileville medioille valtaajilla oli selkeä viesti: he eivät poistu rakennuksesta ennen kuin rakennuksen omistava Finlayson on suostunut solmimaan heidän kanssaan vuokrasopimuksen.

Talonvaltaaminen on Suomessa laitonta, mutta ei ennenkuulumatonta. 1980- ja 1990- luvuilla nuoret valtasivat tiloja kulttuurikäyttöön ja kiinnittääkseen huomiota nuorten asuntotilanteeseen. Laiton toiminta ei jäänyt Tallipihallakaan huomaamatta.

”Ne tulivat takaisin hurraten ja kertoivat, että paperit on allekirjoitettu ja kaikki on selvää.”

Yksi valtauksessa mukana ollut nuori oli Kirsi Marie Liimatainen. Nykyään elokuvaohjaajana työskentelevä Liimatainen oli valtaushetkellä työtön, mutta pääsi sittemmin opiskelemaan Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmaan Nätylle. Liimatainen kertoo, että alusta lähtien oli tarkoitus, että osa valtaajista jäisi asumaan rakennukseen. Neuvottelut rakennuksen vuokraamisesta saatiin käyntiin nopeasti, ja tilanne helpottui Tampereen opiskelija-asuntosäätiö Toasin tullessa mukaan välivuokraajaksi. Vuokrasopimus saatiin aikaiseksi noin viikko valtauksen jälkeen.

”Muistan vielä sen päivän, kun sovittiin, että ketkä lähtevät neuvottelemaan, ja sitten ne tulivat takaisin hurraten ja kertoivat, että paperit on allekirjoitettu ja kaikki on selvää”, Liimatainen muistelee.

Tamperelaista queer-historiaa

Vuonna 1877 rakennetun puutalon 78 neliöön ja kolmeen huoneeseen asettui asumaan neljä henkilöä. Takapihalle perustettiin kasvimaa. Pienet asuintilat pakottivat elämään yhdessä, eikä talossa voinut vain ajatella keskittyvänsä omaan elämäänsä. Talon asukkaista ja asukkaiden vaihtelevista kumppaneista ja ystävistä muodostui yhteisö.

Simo Mäki oli Liimataisen tavoin yksi niistä valtaajista, joka jäi asumaan taloon valtauksen päättyessä. Hän päätyi valtaukseen toimiessaan Vasemmistonuorissa. Mäki nostaa vahvasti esiin ihmiset ja talossa vallinneen tunnelman.

”Ystäväpiiri oli hirveän laaja, ja siihen kuului ihmisiä yliopiston puolelta, mutta myös muualtakin. Meillä oli aika paljon sellaisia juhlia, että tultiin porukalla jostain ravintolasta isolla porukalla sinne kotiin ja siellä tehtiin kaikkia esityksiä.”

Vallatun talon yhdistämä ihmisjoukko koostui pitkälti queer-ihmisistä. 1980-luvulla homoseksuaalisuus oli asia, josta vaiettiin. Homoseksuaalisuus oli määritelty sairaudeksi aina vuoteen 1981 asti.

“Me [sateenkaari-ihmiset] emme olleet näkyviä emmekä saaneet olla näkyviä. Monet yhteiskunnan muuttamiseen liittyvät tavoitteet punoutuivat yhteen siinä talossa”, Liimatainen sanoo.

Talon ympärille rakentunut yhteisö on jättänyt jäljen tamperelaiseen sateenkaarihistoriaan. Tampereella ei ollut vakituisia baareja tai paikkoja, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset olisivat voineet kohdata toisiaan. Liimatainen toteaa, että ajassa vallitsi vahva “tee se itse” -henki. Kuninkaankadun keittiönpöydän ääressä keksittiin esimerkiksi vuonna 1990 avatun sateenkaariyökerho Mixein nimi.

“Kun mitään ei ollut tarjolla, niin ajattelimme, että luomme itse oman kulttuurimme. Meidän kotimme oli paikka, jossa tätä kaikkea suunniteltiin”, Liimatainen sanoo.

Vallatusta talosta matkailukohteeksi

Pelkkää onnea ja auvoa vanhassa talossa eläminen ei kuitenkaan ollut. Talon ikä alkoi näkyä vuosien kuluessa esimerkiksi katon vuotamisena. Toas ei antanut rahaa rakennuksen korjaamiseen, ja vaikka asukkaat pyrkivät korjaamaan sitä, eivät raha tai taidot riittäneet. Liimatainen toteaa, että asumisolosuhteet muuttuivat hankaliksi.

“Jotain viemäreitä ja putkia me rassasimme kellarissa, aika mahdotonta touhua se oli.”

Liimatainen oli talon viimeinen asukas muuttaessaan pois vuonna 1994. Vaikka hän asui Tallipihalla lopulta suhteellisen lyhyen ajan koko elämän mittakaavassa, on aika jättänyt hänen mukaansa pysyvän jäljen ja tuonut elämään ihmissuhteita, jotka ovat kestäneet aina tähän päivään saakka.

“Rakennuksen historiasta kerrottaessa on saatettu mainita, että talossa on majaillut asunnottomia. Meidät on pyyhitty pois siitä virallisesta julkisuuskuvasta.”

Myös Simo Mäki muistelee Kuninkaankadulla vietettyjä hetkiä lämmöllä ja kertoo, että näkee toisinaan yhä unta vallatussa talossa asumisesta.

”Siihen aikaan liittyy niin paljon kaikkia muistoja, ihmisten tapaamisia, juhlia, politiikkaa ja kaikkea sellaista yhteisöllistä tekemistä.”

Tallipihan alue kunnostettiin matkailukohteeksi 1990-luvun lopussa ja Tampereen kaupunki lunasti alueen itselleen. Kuskin talosta tuli kahvila, jossa myös valtaajat ovat vierailleet. Liimatainen on kahvilassa käydessään myös kertonut ääneen olleensa mukana valtaamassa taloa ja asuneensa siinä. Reaktiot ovat olleet hämmästyneitä, ja valtaajat yhteisöneen ovat jääneet muun julkisuuskuvan jalkoihin.

“Rakennuksen historiasta kerrottaessa on saatettu mainita, että talossa on majaillut asunnottomia. Meidät on pyyhitty pois siitä virallisesta julkisuuskuvasta”, Liimatainen toteaa.

Mäki pohtii, että rakennus asukkaineen saattoi jäädä huomioitta jo valtaajien siinä asuessa. Vaikka valtauksesta uutisoitiin ja ennen vuokrasopimuksen kirjoittamista talon liepeillä oli poliiseja, kaikki eivät välttämättä tajunneet, että talossa asutaan.

Valtaajat ovat kuitenkin jättäneet konkreettisen jäljen Tallipihan alueen historiaan, sillä he pitivät huolta nyt jo lähes 150-vuotiaasta talosta. Liimatainen toteaa, että asukkaat ymmärsivät vasta jälkeenpäin, kuinka kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta talosta ja alueesta on kyse.

”Eihän sitä voi tietää, mitä olisi tapahtunut, jos me emme olisi asuneet siinä ja pitäneet talosta huolta. Talo olisi vaikka voitu sytyttää tuleen, jos se ei olisi ollut asuttuna niinä vuosina.”

Konkreettinen jälki jäi myös monen asukkaan elämään. Liimatainen toteaa ajan Kuninkaankadulla muuttaneen ”kaiken”. Hän tutustui erilaisiin ihmisiin, joiden kanssa sai vaihtaa ajatuksia. Samankaltaisten ihmisten ympäröimänä sai rohkeutta olla oma itsensä.

”Ainakin kaksi meistä tuli kaapista sinä aikana. Toinen niistä olin minä.”