Toas on vääntänyt kättä kaupungin kanssa vuosia siitä, saako vanhaa purkaa – tätä kaikkea opiskelijataloille tehdään nyt
Tampereen opiskelija-asuntosäätiöllä on nyt ”rakentamisen supervuosi” – vahingossa. Monenlaisia hankkeita on viritelty pitkään, ja nyt monet niistä etenevät samaan aikaan. Purkamista on vastustettu. Toimitusjohtaja myöntää sen harmittaneen, mutta ei silti kerro, kuinka paljon ärsytti asteikolla yhdestä kymppiin.
Teksti ja kuvat: Kaisa Hietalahti
Teiskontielle nousee jäätävän iso kerrostalokompleksi, Pinninkadulta lyötiin talo matalaksi, keskustan funkkistaloa aiotaan korottaa neljällä kerroksella ja Itsenäisyydenkadun Ilmari halutaan korvata isommalla. Tampereen opiskelija-asuntosäätiö (Toas) tuntuu hääräävän yhtäkkiä kaikkialla.
”Tämä vuosi on tosiaan aika lailla semmoinen supervuosi”, toteaa Toasin toimitusjohtaja Kirsi Koski.
Se ei tosin ollut tarkoitus. Jos se olisi vain säätiöstä kiinni, se aloittaisi mieluiten joka vuosi yhden uuden talon rakentamisen ja peruskorjaisi yhtä vanhaa.
Nyt vain on niin, että monen talon täydennysrakentamiskaava on ollut tekeillä ”tosi monta vuotta”, ja nyt hankkeet ovatkin nytkähtäneet samaan aikaan eteenpäin.
Purkuhaaveita vastustetaan
Idean ja valmiin urakan välissä voi olla monta välivaihetta. Kaupungissa kaavamuutoksia hiotaan, niistä kerätään palautetta ja niitä käsitellään lautakunnissa ja valtuustossa. Sitten tarvitaan vielä kaavan mukaiset piirustukset ja muu.
Toasin ja tamperelaisten näkemykset eivät ole aina kohdanneet. Näkyvimmin tänä syksynä on hiertänyt Itsenäisyydenkadulla sijaitseva Toas Ilmari, jossa on opiskelija-asuntojen lisäksi nykyisin Hese, Mixei ja katukuvasta erottuvia pyöreitä ikkunoita.
Talo tunnetaan myös ”pankkipalatsina”, sillä se rakennettiin 1970-luvulla Suomen työväenpankin tiloiksi.
Aamulehti julkaisi marraskuussa mielipidekirjoituksen1, jonka allekirjoittajina oli muun muassa arkkitehteja ja kaupungin rakennuspolitiikan parissa toimivia ihmisiä. Kirjoittajien mielestä olennaista ei ole se, onko rakennus kaunis vai ei, sillä se edustaa aikaansa, eikä sitä tulisi purkaa. Kirjoittajien mukaan Toas on viime vuosina ”lähinnä kunnostautunut kaupunkikuvallisesti- ja kulttuurisesti arvokkaiden vanhojen rakennusten purkajana uudisrakennusten tieltä.”
Koski muistaa tekstin heti. Kritiikki ei tunnu hänestä ihan reilulta, sillä tällaisissa tilanteissa pitää punnita monia asioita. Toas haluaa esimerkiksi rakentaa 80 asunnon tilalle noin 200, eikä rakennusta ole virallisesti suojeltu, hän muistuttaa. Kaavaa on valmisteltu jo useita vuosia.
”Ennen tätä syksyä missään kukaan ei ole millään lailla viitannut siihen, että se pitäisi säilyttää tai että kaava ei voisi edetä purkaen ja täydennysrakentaen”, Koski sanoo.
Keskustassa hierottiin kompromissi
Ehkä keskustelua viriää nyt, kun useat valmistellut projektit näkyvät samaan aikaan?
”Näin valitettavasti on”, Koski arvioi.
”Olen ollut reilut seitsemän vuotta talossa, ja syksyllä 2016 ensimmäiset palaverit kaavoituksen kanssa ovat koskeneet sekä Ilmaria että Tuomiokirkonkatua.”
Toas ajoi pitkään Tuomiokirkonkadun ja Verkatehtaankadun kulman funkkistalon purkamista. Purkulupaa haettiin 2018, mistä lähtien asunnot ovat olleet tyhjillään. Kaupunki tyrmäsi hakemuksen, ja talosta väännettiin kättä pitkään.
Alun perin Toas olisi räjäyttänyt satavuotiaan pyöreäkulmaisen rakennuksen ja tehnyt modernimpaa tilalle.
Nyt pöydällä olevassa ehdotuksessa vanha julkisivu säilyy, mutta päälle rakennetaan muutama kerros lisää.
Koski kehuu sitä, että eriävistä mielipiteistä on päästy hyvään kompromissiin.
”Eiköhän me siis tässäkin päästä eteenpäin”, Koski sanoo. Hän korostaa, että kaupungin ja kaavoituksen kanssa yhteistyö sujuu edelleen hyvin, vaikka tänä syksynä muualta onkin kuulunut soraääniä.
Kuitenkin. Hankkeet ovat olleet pitkissä kantimissa, ja usean kohteen säilytysarvosta on väännetty pitkään. Rehellisesti: kuinka paljon Museoviraston ja kaikenlaisten muiden suojeluhenkisten tahojen ja ihmisten lausunnot ovat viime vuosina ärsyttäneet, sanotaan, asteikolla 1–10?
Koski nauraa, mutta ei sittenkään anna numerovastausta.
”Voi ei mikä kysymys.”
”Joskus viisi vuotta sitten ärsytti aika paljon, mutta en mä nyt asteikolla sano. Tai se harmitti, ettei meinannut olla keskusteluyhteyttä. Mutta sekin saatiin hyvin [toimimaan].”
Halpuus ja yksinkertaisuus trendaavat
Toasin hankkeista voi ehkä päätellä jotain siitä, mikä opiskelijoille rakentamisessa on nyt pinnalla.
Tai sitten ei – oikeastaan nyt tekeillä olevat projektit ovat jo tavallaan last season. Koski muistuttaa, että niiden suunnitelmat on tietysti tehty jo useampi vuosi sitten, ja nyt haistellaan jo 2030-lukua.
Joka tapauksessa, 2020-luku ei näytä valoisalta soluasunnoille. Suuren Mikontalon kolmen hengen soluja rempataan parhaillaan yksiöiksi ja kaksioiksi. Ovatko ne katoamassa kokonaan?
Kyllä ja ei. Tampereellekin tehtiin vielä vuosituhannen alussa kahden hengen solukämppiä, eikä Toas ole luopumassa niistä, vaikka uusia ei enää tehdäkään.
Oikeastaan solu on juuri nyt jossain määrin pinnalla. Ne ovat halvimpia, ja Kosken mukaan se näkyy kysynnässä.
Suomennettuna: rahapula trendaa, kun hallitus leikkaa asumis- ja opintotukia.
Koski nostaa esille myös uuteen Hippokseen valmistuvat ”yhteisöyksiöt”, jotka pyrkivät tasapainoilemaan yhteisöllisyyden ja yksityisyyden välillä. Käytännössä ne ovat 20 neliön pikkuyksiöitä, joissa on oma kylpyhuone ja keittiö. Sen lisäksi 6–9 naapuriasuntoa jakavat kuitenkin yhteisen olohuoneen.
Se kuulostaa kivalta. Ja ehkä myös kätevältä tavalta esitellä hyvänä uutisena se, että yksiöiden kokoa nipistetään.
Missä ovat värit?
Äkkiseltään vaikuttaa myös siltä, että uudiskohteiden mottona on tehdä isompaa ja korkeampaa. Hippos on korkeimmillaan 9-kerroksinen ja loputtoman leveä, ja keskustaan havitellaan kahdeksaa. Täyttääkö Toas kaupungin korkeilla kolosseilla?
”No ei niin kauhean korkeaa. Kaupunkihan määrittelee, että jos on 12 kerrosta, niin sitten vasta on korkeaa”, Koski sanoo.
Varsinaiset tornit eivät välttämättä olisikaan Kosken mukaan kannattavia, sillä rakennussäädökset nostavat niiden hintaa. Peruskaava on silti selvä: mitä enemmän asuntoja tontille saadaan, sitä kannattavampaa se on.
Keskustassa kaupunkirakenteen tiivistäminen on Kosken mukaan perusteltua. Ja naapureita korkeammalle ei hänen mukaansa havitellakaan. Esimerkiksi rautatieaseman tuntumaan on sen sijaan noussut ja nousemassa oikeasti korkeita, parikymmentäkerroksisia taloja Tampereella.
Toasin hankkeiden havainnekuvista ilmenee vielä yksi yhdistävä tekijä. Julkisivuissa toistuu valkoinen tai ainakin niin valkoiset sävyt, ettei niitä muuksikaan osaa kutsua. Rakentuva Hippos hohtaa, ja Tuomiokirkon keltainen funkkistalo on arkkitehdin näkemyksessä valkaistu. Minne kaikki värit katoavat?
”Heh. No kyllä siellä Hippoksenkin sisäpihan puolella on enemmän sävyjä…”
Funkkistaloon haettaneen vielä myöhemmin sävyjä, mutta toki vaaleita, ei tummia.
”Onhan se totta, että tässä ajassa ei kauheasti värejä ei käytetä. Ehkä enemmänkin sisätiloissa, käytäviin suunnitellaan värejä, ettei olisi ihan tylsän näköistä.”
Niin, ja Pinninkadun seinille tulee aurinkopaneeleja, Koski lisää. Niistä tulee väkisinkin tummia.
