TREYn uusi hallitus valittiin – äänet jakautuivat tasaisesti, arpa ratkaisi putoavan listan kahdesti
Edellisinä kahtena vuotena hallituksen jäsenistä ei ole tarvinnut käydä vaaleja. Uudessa hallituksessa on puheenjohtajan lisäksi kahdeksan paikkaa aikaisemman yhdeksän sijaan.
Teksti ja kuvat: Anriika Kauppi
This article is also available in English.
Tampereen ylioppilaskunta TREYn marraskuussa valittu uusi edustajisto kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 3. joulukuuta. Hervannassa pidetyssä järjestäytymiskokouksessa valittiin edustajistolle uusi puheenjohtajisto ja ylioppilaskunnalle uusi hallitus vuodelle 2025.
Edustajiston puheenjohtajaksi valittiin Aino Halinen (Vihreä vasemmisto), joka on kartuttanut kokousosaamistaan sekä TREYn että Suomen ylioppilaskuntien liitto SYLin hallituksissa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi edustajisto valitsi edustajistovaalien ääniharava Lauri Lindénin (Vihreä vasemmisto) ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Eino Sunin (Kahden Tähden Teekkarit).
Vuoden 2025 hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 6. vuoden rakennustekniikan opiskelija Laura Heino (RATTOISA).
”On kyllä mieletön fiilis. Olen tosi otettu luottamuksesta, jonka sain edustajistolta. En malta odottaa, että pääsen työskentelemään yhdessä uuden hallituksen ja edustajiston kanssa”, Heino summaa tuntemuksiaan.
Hallituksen 2025 jäseniksi valittiin Iidalotta Heikka (Luuppi_Puolue), Ina Lehtola (Kontakti), Tami Nordström (Kahden Tähden Teekkarit), Aapeli Rytkönen (Kontakti), Sanni Tyynismaa (Hallintotieteiden liitto), Olavi Latukka, Erja Ronkainen ja Siiri Vähäsöyrinki. Valittu hallitus järjestäytyy eli sopii hallituksen sisäisestä sektorijaosta joulukuun toisella viikolla. Virallisesti hallitus aloittaa toimintansa 7.1.2025.
Yhteensä kaksi henkilöä haki hallituksen puheenjohtajaksi ja 14 henkilöä hallituksen jäseniksi. Hallituksen jäsenten valinta ei ollut itsestäänselvä, sillä edustajiston äänet jakautuivat tasaisesti eri hallituskokoonpanoehdotusten välillä. Yhteensä erilaisia ehdotuksia oli yhdeksän. Ääntenlaskuprosessissa käytiin kahdeksan kierrosta, joista kahdella arpa ratkaisi putoavan listan.
Edustajisto päätti ennen varsinaista äänestystä uuden hallituksen kooksi puheenjohtajan lisäksi kahdeksan paikkaa aikaisemman yhdeksän sijaan. Päätöksen taustalla oli hallituksen ehdotus, joka perustui toiminnan vakiintumiseen.
”Kymmenenhenkistä hallitusta tarvittiin, kun pyrittiin vakiinnuttamaan toimintaa. Nyt on löydetty paikat, joissa prosesseja voidaan tehostaa. Tehtävät jakautuvat tällä määrällä tasaisemmin”, vuoden 2024 hallituksen puheenjohtaja Noora Hakulinen kommentoi esityksen taustoja.
Järjestäytymiskokous oli ensimmäinen edustajiston kokous konetekniikan fukseille Noa Hytöselle ja Veeti Huttuselle, jotka olivat tulleet paikalle seuraamaan osittain mielenkiinnon, osittain fuksipisteiden takia. He olivat yllättyneitä kokouksen virallisuudesta. Äänestykset, puheenvuorot ja puheenjohtajan nuija eivät muistuttaneet työpaikan kokouksia, joissa kaikki puhuvat sattumanvaraisesti.
Mikä edari? Mitä hallitus edes tekee? Lue perusteet tästä jutusta: Tunnetko ylioppilaskunnan hallintohimmelin? Katso tästä jutusta, missä sinun asioistasi päätetään