Seurasimme rehtori Keijo Hämäläisen sekuntiaikataulutettua työpäivää
Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläisen syksyn alku on kiireinen. Visiiri seurasi rehtoria yhden päivän ajan.
Teksti: Maria Muilu
Kuvat: Arttu Timonen
This article is also available in English.
Yliopiston rehtori on vähän kuin Suomen presidentti.
Kaikki tietävät, että hän on Tärkeä Henkilö ja että hän tekee jonkinlaisia Tärkeitä Asioita. Silti kukaan ei oikeastaan tarkalleen tiedä, mitä nämä asiat pitävät sisällään.
Tämän analogian maalaili toimitusharjoittelijamme, kun keskustelimme tästä artikkelista Visiirin toimituksessa. Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen aloitti viisivuotiskautensa kesäkuussa.
Rehtorin tehtävistä kirjataan Tampereen yliopiston johtosäännössä. Listalla on 11 kohtaa, joissa rehtorin tehtäviksi on kirjattu sellaisia asioita kuin ”vastata yliopiston strategian toimeenpanosta ja edelleen kehittämisestä” ja ”vastata yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta”.
Mutta mitä nämä asiat käytännössä tarkoittavat? Millainen rehtorin tyypillinen työpäivä on, mitä hän tekee?
Menimme katsomaan.
OLEMME sopineet tapaamisen keskustakampukselle Päätalon aulaan kello yhdeksäksi aamulla. Keijo Hämäläinen ja johdon assistentti Johanna Harju laskeutuvat portaita luoksemme täsmällisesti.
Päivän mittaan käy hyvin selväksi, että tässä työssä täsmällisyys on ehdotonta.
Rehtorin työhuone sijaitsee Päätalon E-siiven toisessa kerroksessa. Tarkemmin ottaen työhuone on paitsi rehtorin, myös provostin ja vararehtoreiden käytössä.
Muut työpöydät ovat aamulla tyhjillään. Tutkimuksesta vastaava vararehtori Tapio Visakorpi, koulutuksesta vastaava vararehtori Marja Sutela ja provosti Jarmo Takala ovat aamulla jossakin muualla.
Käymme aluksi läpi päivän ohjelmaa. Hämäläinen esittelee tietokoneen näytöltä kalenteriaan. Tietokone on Applen, ja rehtori kertoo mönkineensä edellispäivänä työpöytänsä alla asentamassa näppäimistöään.
Kalenterissa on erilaisia tapahtumia kuvaavia palkkeja palkkien perään.
TÄNÄÄN PÄIVÄÄN KUULUU SEURAAVAA:
Kello 8: Päivän aloitus
Kello 9: Valmistelua ja keskustelua Visiirin kanssa työhuoneella
Kello 10: Kauppalehden haastattelu
Kello 11: Lounas
Kello 12: Dekaanin tapaaminen Hervannassa
Kello 13: Viestintä ja markkinointi -tiimin kokous Hervannassa
Kello 15: Palaveri keskustassa
Kello 16: Zoom-kokous Tampereen kaupungin ja kauppakamarin kanssa
Kello 17: ”Päivän ensimmäinen työpäivä” päättyy
Tiedustelen, onko tämä niin sanottu tyypillinen työpäivä, vai onko rehtorin pestissä sellaisia ensinkään.
”Kesäkuussa ennen juhannusta oli pieni rykäys rutiininomaista työtä. Nyt periaatteessa on aika haasteellinen kalenteri, kun rutiinit alkavat pyörimään päälle, ja tässä on vararehtorien ja dekaanien rekrytoinnit käynnissä”, Hämäläinen sanoo.
Hän huomauttaa, että käytännössä rehtori on töissä vuorokauden ympäri. Tänä aamuna Hämäläinen kertoo laitelleensa sähköposteja puoli kahdeksan aikaan aamulla, koska edellisen päivän iltatilaisuuden takia sähköposteihin vastaaminen venyi.
JOHANNA Harju koputtaa oveen ja tuo meille kahvitarjottimen.
”No niin, sä kannoit tänne! Oltaishan me haettu”, Hämäläinen päivittelee.
Hän vakuuttaa, että pöytään tuotu kahvitarjoilu ei ole osa rehtorin jokapäiväistä rutiinia.
Kalenterin virittäminen syksyyn on vaatinut tarkkuutta. Aikataulut oli muovattu pitkälle tulevaisuuteen Jyväskylän yliopiston rytmin mukaan, ja Tampereen yliopiston työrytmin periminen aiheuttaa muutoksia. Kun esimerkiksi johtoryhmän kokous onkin tiistaina maanantain sijaan, menee moni asia täysin uusiksi.
”Assistentti pelaa Tetristä tässä, että mihin lohkoon mikäkin tiputetaan. Nytkin hän yrittää siirrellä kaikkea, että saadaan torstai kuntoon.”
Onneksi Visiirin Tetris-palikka on saatu pudotettua tähän päivään. Hämäläinenkin sanoo, että se on hyvä: harva oikeasti tietää, mitä rehtori tekee.
”Ensin voi olla todella haasteellinen yt-neuvottelu, jonka jälkeen menet avaamaan konferenssia ja hehkuttamaan, miten hieno yliopisto on. Sen jälkeen soitat surunvalittelut menehtyneen puolisolle, sitten menet tsemppaamaan opiskelijoita. Kyllä se vaatii erilaista kanttia”, hän kuvailee.
Työhuoneen seinillä roikkuu tauluja, joissa risteilee maltillisen abstrakteja värikuvioita. Kysyn, toiko Hämäläinen taulut mukanaan Jyväskylästä vai tulivatko ne huoneen mukana.
Rehtori ei vastaa, vaan kysyy omaa mielipidettäni teoksista. Asettelen sanani diplomaattisesti: taulut sopivat toimistomaailmaan.
”Nämä olivat täällä jo valmiiksi, ja ne menevät vaihtoon, kunhan tässä ehtii.”
KAHVIT on juotu, ja on aika poistua työhuoneesta.
Aamu toistaa itseään: toimittaja ja valokuvaaja odottavat rehtoria Päätalon aulassa. Tällä kertaa he eivät ole Visiiristä vaan kilpailevasta mediasta, Kauppalehdestä.
Haastattelu tehdään Café & Aula Toivossa, tuttavallisemmin Yläkuppilassa. Toimittaja kyselee tutun kuuloisia kysymyksiä: miten rehtori haluaa kehittää yliopistoa, mikä on Tampereella erilaista kuin Jyväskylässä.
Hämäläinen puhuu paljon ja pitkään. Hänen puheissaan vilisevät organisaatiokulttuurin muutos, johtamisen nelikenttä ja Tampereen yliopiston potentiaali. Pohdin, ovatko pitkät monologit tapa pitää keskustelun aihepiirit rehtorille mieluisina.
Haastattelun jälkeen rehtori siirtyy vielä valokuvattavaksi, ja jututan sillä aikaa toimittajakollegaa. Hän kertoo minulle, että he tekevät Hämäläisestä henkilöjuttua. Uusi rehtori on mediassa haluttua tavaraa.
Kauppalehden valokuvaaja passittaa rehtorin Päätalon takapihan villinä rehottavien istutusten sekaan.
”Tuleekohan nyt punkkeja, onneksi on pitkät housut”, Hämäläinen huutelee pensaikosta.
Hän ottaa kuvaajan ohjeita vastaan tottuneesti.
Hieman ennen yhtätoista hyvästelemme journalistikollegat ja siirrymme käymään työhuoneella. Pian syödään.
TÄNÄÄN lounastamme Juveneksessa. Ruokana on lohikeittoa, ja tillin tuoksu leijuu ruokalan portaikkoon asti.
Hämäläinen ei ole ehtinyt testata kaikkia kampusten ravintoloita. Syöminen, kuten kaikki muukin rehtorin päivässä, on tarkkaan kalenteroitua. Lounaat sovitetaan yhteen kokouksien ja tapaamisten kanssa.
”Assistentti katsoo, että saan ruokaa ja kahvia. Aika harvoin tulee ravintolaan mentyä.”
Lounaspöydässä keskustelemme muun muassa Kalervo Kummolasta ja kalastamisesta.
Hämäläinen on jo tavannut pormestari Kummolan.
”Kaikki, jotka tuntevat Kalen, sanovat, että hän on äärettömän sivistynyt ja mukava. Jos on Tampereen edun mukaista, että Kalervo Kummola on pormestari, se on yliopiston edun mukaista.”
Kun Hämäläinen aloitteli työtään Tampereella, kaupungissa olivat käynnissä jääkiekon maailmanmestaruuskisat.
”Kaikki kutsuivat minut eri ryhmien aitioihin. Siellä verkostoitui kaikkiin. En mä katsonut yhtään matsia siellä, aitiossa siellä istui ja keskusteli.”
Tiedän jo aiemmin tekemäni haastattelun perusteella, että Hämäläinen ei ole jääkiekkomiehiä. Hän tunnustaakin, ettei ole ikinä katsonut jääkiekkomatsia katsomosta. Aitioissa näyttäytyminen on kuitenkin osa näkyvyystyötä.
”Jos rehtori ei näyttäydy, niin näyttää, ettei yliopisto ole osa yhteiskuntaa.”
Rehtorin työ vaikuttaisi olevan jatkuvaa ihmisten tapaamista eri yhteyksissä. Pian meidänkin pitää lähteä Hervantaan tapaamaan lisää ihmisiä.
Miten Juveneksen kalakeitto maittoi?
”Oli paljon tilliä. Kuppilastandardeilla aivan hyvää.”
Hämäläinen kalastaa, ja hän sanoo tietävänsä, millaisia ovat hyvä kala ja hyvä kalakeitto.
Niihin ei hänen mielestään kuulu tilliä.
LOUNAAN jälkeen palaamme hetkeksi työhuoneelle. Sinne on tällä välin ilmestynyt uusi ihminen: vararehtori Tapio Visakorpi tervehtii meitä pöytänsä takaa.
Peruskoulumaailmassa rehtorin huone on paikka, jonne joutuu puhutteluun tehtyään kolttosia. Mitä yliopistossa pitäisi tehdä joutuakseen rehtorin puhutteluun?
”Minua rehtori ainakin puhuttelee täällä päivittäin”, Visakorpi veistelee.
Hämäläinen miettii. Puhutteluun päästäkseen olisi ainakin varattava tapaaminen.
Puoli kahdeltatoista alamme tehdä lähtöä Hervantaan. Kuljemme assistentti Harjun pöydän ohi, ja hän ohjeistaa Hämäläistä Hervannan kokouspaikkojen sijainneista. Hän antaa mukaan vielä paperisen kartan kampuksesta.
Hämäläisen auto odottaa kampuksen parkkipaikalla. Hän on suunnitellut sähköauton hankkimista.
”Asiantuntijat sanoivat, että on ekoteko ajaa dieselauto loppuun.”
Ajomatkan aikana olen kiinnostunut kuulemaan rehtorin työhön liittyvistä paineista. Tampereen yliopiston aiempi rehtori Mari Walls sai osakseen kritiikkiä valtakunnallisissakin medioissa. (Toimituksen huomio: Visiiri yritti saada Mari Wallsin haastatteluun tähän lehteen, mutta hän perui sovitun haastattelun aikataulusyihin vedoten.)
”Olitpa johtotehtävissä miten hyvä tai mukava tahansa, aina jossakin vaiheessa teet jollekin epämieluisan päätöksen.”
Tampereen yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen
Rehtorin työssä joutuu ratkomaan vaikeita asioita. Hämäläinen sanoo, että kun asiat tulevat rehtorin pöydälle, kaikki muut keinot on yleensä jo käytetty.
”Aina, kun rehtori joutuu tekemään päätöksen vaihtoehtojen välillä, ei ole enää olemassa hyvää ratkaisua. Tämä yhteisö on erittäin älykäs löytämään ratkaisuja kaikilla tasoilla. Siksi rehtorille kumuloituu hyvin paljon myös sitä lokaa, että aina joutuu tekemään negatiivisia päätöksiä.”
Hän sanoo, että palaute on toisinaan ollut hyvinkin rankkaa.
”Olitpa johtotehtävissä miten hyvä tahansa, miten mukava tahansa, mitä tahansa teet, aina jossakin vaiheessa teet jollekin epämieluisan päätöksen. Tärkeintä on se, että kun palautetta tulee, niin ihmisen kokemus on aito, ja siihen pitää suhtautua empaattisesti.”
Kriittisyys on kuitenkin tärkeää, ja Hämäläinen haluaa pitää kriittisiä ihmisiä lähellään.
”Jos en pysty vakuuttamaan lähintä kollegaa, miten vakuutan yhteisön?”
Kaarramme Hervannan kampuksen parkkihalliin ja saamme kuulla meitä yllättävän tiedon rehtorin liikkumisesta. Jyväskylän ja Helsingin yliopistoissa rehtorilla on työn puolesta auto, kuljettaja ja nimetty parkkiruutu. Tampereella rehtorille ei ole suotu näistä mitään.
”Täällä on semmoiset työehdot, että itse ajetaan omalla kustannuksella toiselle kampukselle ja itse maksetaan ihan omilla rahoilla parkin kuukausimaksu.”
Hämäläinen sanoo, että Tampere on tässä suhteessa poikkeuksellinen.
”Aikataulu on tiukka ja kokoukseen pitää ehtiä minuutilleen, ja sitten rehtori etsii parkkipaikkaa kun 50 ihmistä odottaa tärkeää kokouspäätöstä. Sitä pitää aina miettiä, onko se hyvin käytettyä aikaa. Ei se ole mikään statussymboli, vaan ajankäytön optimointia.”
HERVANNASSA rehtorilla on tänään peräjälkeen kaksi tapaamista. Ensin käymme tervehtimässä tekniikan ja luonnontieteiden tiedekunnan dekaani Martti Kaurasta hänen työhuoneellaan, mutta hänen ja Hämäläisen kahdenkeskistä tapaamista emme saa jäädä seuraamaan.
Dekaanitapaamisen jälkeen siirrymme Konetalosta päärakennukseen viestintä ja markkinointi -yksikön kokoukseen. Matkalla ohitamme sattumalta Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Treyn puheenjohtaja Anniina Honkasaaren, ja Hämäläinen tervehtii häntä.
”Kiva nähdä.”
Hämäläinen sanoi jo keväällä Visiirin haastattelussa, että tulisi ottamaan tavaksi säännölliset tapaamiset ylioppilaskunnan johdon ja yliopiston johdon kanssa, ja että ylioppilaskunnan puheenjohtajalla olisi aina rehtorin suora salainen numero.
Honkasaari vahvistaa minulle, että hänellä toden totta on Hämäläisen suora salainen numero. Tapaamisia heillä on ehtinyt olla kaksi, kolmas on tulossa kuun lopussa.
Nousemme hissillä palaverikerrokseen. Paikan päällä on noin 15 ihmistä, lisäksi etäyhteyksillä muutama. Hämäläinen pitää tiimille puheenvuoron viestinnän ja markkinoinnin tärkeydestä yliopistomaailmassa. Hän puhuu mielikuvien ja brändin tärkeydestä ja siitä, miten tiedeyhteisö tarvitsee viestinnän apua tutkimuksen vaikuttavuuteen. Muut osallistujat kuuntelevat häntä tarkkaavaisesti, esittävät kysymyksiä ja nauravat pariin otteeseen Hämäläisen lohkaisuille.
Vietämme lopulta kokouksessa puolitoista tuntia. Sen jälkeen alamme tehdä lähtöä kohti keskustakampusta.
Hervannan kampuksen yhteydessä on peruskoulu, ja alakouluikäisiä lapsia parveilee pihalla kävellessämme takaisin kohti parkkihallia. Hämäläinen pohtii, miten innoissaan lapset ovat kouluun menemisestä, ja mitä vastaavan tunteen nostattamiseksi voisi tehdä yliopistossa. Uudet opiskelijat aloittavat innoissaan, mutta entä kuudetta vuottaan aloittavat?
”Kyllähän se opetus, ryhmä tai kokemus pitäisi saada innostavaksi kaikille.”
Meillä on 26 minuuttia aikaa ehtiä Hervannasta keskustakampukselle seuraavaan palaveriin. Kello on puoli kolme, ja Hämäläinen on puhunut taukoamatta koko päivän.
”Kyllä ääni väsyy. Tämä on äärisosiaalinen työ, en ole koskaan yksin.”
Hämäläinen luettelee ajomatkalla erilaisia hallituksia, säätiöitä, työryhmiä ja muita asioita, joissa on mukana: rehtorineuvosto, opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmät,
Sitran hallitus… Ryhmien ja tapaamisten listaus kestää noin viisi minuuttia.
Hän on käytännössä aina töissä, mutta kertoo olevansa viikonlopuistaan tiukka. Hän käy usein mökillä Viitasaarella ja viettää aikaa lapsenlapsiensa kanssa.
Puhe keskeytyy.
”Ajoinko mä nyt risteyksestä ohi”, hän ähkäisee.
Pelkääjän paikalla istuu ajotaidoton oululainen toimittaja, jonka neuvoista ei ole paljoakaan hyötyä, mutta onneksi navigaattori ja takapenkin valokuvaaja saavat auton takaisin reitilleen. Menetämme maisemareitillä aikaa vain kaksi minuuttia.
KOLMELTA alkava palaveri pidetään suljettujen ovien takana. Utelen tapaamisesta tarkempia tietoja, mutta Hämäläinen muotoilee ympäripyöreästi asian koskevan korkeakouluyhteisön yhteistyötä ja henkilöstöasioita.
Kun Hämäläinen palaa salaperäisestä palaverista, siirrymme viimeiseen tapaamiseen. Siihen osallistuvat yliopisto, Tampereen kaupunki ja kauppakamari, ja aiheena on Tampere Conversations -tapahtuman suunnittelu. Palaveri pidetään etäyhteyksin, joten kapuamme takaisin rehtorin työhuoneeseen. Visakorpi on kadonnut, olemme rauhassa.
Hämäläinen kertoo, että aamun jälkeen on tähän mennessä tullut 30 sähköpostia.
”Se on aika vähän, koska porukka on vielä lomilla.”
Hämäläisellä on teknisiä ongelmia etäkokoukseen pääsemisessä.
”30 sekuntia aikaa”, hän mutisee.
Hän myöhästyy lopulta noin minuutin.
Kokouksen pitäisi loppua viideltä, mutta se etenee verkkaisesti ja venyy lopulta noin kymmenen minuuttia yli viiden. Hämäläinen ei vaikuta olevan tyytyväinen siihen, kun asiat eivät tapahdu ajallaan.
Kun palaveri päättyy, siirrymme vielä Johanna Harjun työpisteelle. Pari asiaa vaativat vielä läpikäymistä.
Olemme valmiita vielä jonkinlaiseen loppukaneettiin tai vaikka saattamaan rehtorin autolleen, mutta Hämäläinen kiittää ja hyvästelee meidät ystävällisesti.
Sähköposteihin pitää vielä ehtiä vastaamaan.
