“En käy jeesustelemaan ja lyömään Raamatulla päähän” – Visiiri vei eläköityvän kampuspastorin terassille

You can also read this article in English here.

Uskonpuhdistaja Martti Luther oli kuuluisa hyvien oluiden ja viinien ystävä.

Joissakin Lutheriin liitettävissä pöytäpuheissa hän sanoo, että ystävien seura, hyvä ruoka, hyvä juoma ja musiikki ovat parhaita lääkkeitä masennuksen ja ahdistuksen torjumiseksi.

Olen kutsunut Tampereen seurakuntien yliopistopastori Risto Korhosen kesäiltapäivänä Passion-baarin terassille puhumaan Jumalasta, kirkon asemasta, opiskelijoiden haasteista ja pian häämöttävistä eläkepäivistä. Korhosen 28 vuoden ura kampuspastorina on päättymässä.

Papin virkakuntaan on liittynyt jäykkiä asenteita. Saako pastori juoda kuohujuomaa liperit kaulassa häissä tai kastejuhlissa? Onko papin sopivaa käydä terassilla?

“Jos tunnistan itseni olevan Lutherin perikunnan perillinen, hänen ajatuksensahan ovat hyvin sopivia riehakkaampaankin sitsielämään tai haalaribileisiin”, Korhonen sanoo.

Hän ajattelee, että kunkin on itse löydettävä itselleen sopivin tapa toimia papin virassa.

“Kun olen näinkin pitkään päässyt olemaan yliopistoyhteisössä ja opiskelijamaailmassa mukana, olen pitänyt yhtenä missiona ravistella kirkon sanomaa ja kirkon työntekijöihin liittyviä jämähtäneitä ennakkoasetelmia.”

Pitkä työ yhteisössä sai viime vuonna konkreettisen tunnustuksen, kun Korhonen sai Tampereen yliopiston ylioppilaskunta TREYn kunniajäsenyyden. Kunniajäsenyyden perusteluiden mukaan “Risto on vuosikaudet ollut yksi tukipilareista TREYn arjessa, tarjoten esimerkiksi työnohjausta ylioppilaskunnan hallituksille, puheenjohtajille ja pääsihteereille.”

Tunnustus lämmitti sydäntä, koska se tuli omalta joukolta.

“Koen, että oma seurakuntani on enemmänkin tämä yliopistoyhteisö kuin jokin nimetty Tampereen seurakunta-alue.”

Suomalaiset saattavat jutella syvällisiä, hengellisiäkin asioita terassilla. Pastorille nekin ovat tavallaan työasioita. Jos terassiseurue alkaisi neljännen oluen kohdalla avautua hengen asioista, Korhonen olisi valmis keskusteluun.

“Papin työn ilo tai inhottavuus on se, että pappi on pappi 24/7, vaikka pantapaidan vaihtaisikin Havaiji-paitaan. Ainakin itse ajattelen, että en haluaisi väistää niitä kysymyksiä, jotka ehkä juuri siinä vaiheessa iltaa ovat niitä sydämen asioita.”

Olemme hetkeä aiemmin käyneet baaritiskillä. Kolmelta iltapäivällä tiskille ei tarvitse jonottaa. Pastori tilasi hanasta ipa-oluen.

On aika tutustua.

RISTON VIRSIVALINNAT
Suosikki: Virsi 600, Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.
“Tekstin on alun perin kirjoittanut natsien keskitysleirillä tapettu luterilainen pappi Dietrich Bonhoeffer. Se oli yksi hänen viimeisiä viestejään perheelleen. Virsi on tosi tärkeä, ja meidän perheen juhlissa sitä on tapana veisata. Äitini täyttää 90 vuotta heinäkuussa, ja eiköhän sielläkin lauleta virsi 600.”

Inhokki: Virsi 87, Kiitosta nyt uhratkaamme
“Tämä ei ole varsinainen inhokki, ja se on sinänsä hyvin kaunis, keskiaikaiseen melodiaan pohjautuva sävelmä. Melodia on kuitenkin aika vaikea laulaa seurakuntalaisten kanssa. Virret on tarkoitettu yhdessä laulettavaksi. Jos melodiakulku on liian haastava, se rajaa laulamisen määrää.”

Pappiskoulussa kasarilla

Risto Korhonen aloitti työt Tampereen yliopiston kampuspastorina syyskuussa 1996. Uraa Tampereen yliopistossa tulee siis täyteen 28 vuotta. Tampereelle hän tuli marraskuussa 1990, ja toimi ensin lähes kuusi vuotta Viinikan seurakunnan nuorisopappina.

Korhonen on syntyjään Hämeenlinnasta, ja hän tulee sanojensa mukaan tavallisesta, tapakristitystä taustasta. Kirkkoa ja kirkon sanomaa kyllä arvostettiin perheessä, mutta Korhonen on sukunsa ensimmäinen pappi.

Seurakunta ja seurakuntanuorten elämä olivat tulleet tutuiksi jo Hämeenlinnassa, mutta papin ura ei ollut itsestäänselvä valinta. Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Korhonen piti välivuoden, jonka jälkeen hän meni armeijaan. Hän palveli Parolassa panssariprikaatissa, ja hetken sekin ura kiinnosti. Hän on reserviupseeri.

Lopulta Korhonen päätyi kuitenkin hakemaan teologiseen ja pääsi sisään.

“Ehkä luonteenlaatuni on sellainen, etten kauheasti suunnittele etukäteen, vaan olen tehnyt monia asioita ad hoc ja fiilispohjalta. En ole pahemmin katunut näitä nopeita valintoja tai käänteitä.”

Korhonen opiskeli Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa 1980-luvulla. Sivuaineina hän opiskeli myös suomen kieltä ja valtiotieteitä.

Opiskelijaelämä 1980-luvun Helsingissä oli Korhosen mielestä nykyistä rennompaa ja vapaampaa. Tuohon aikaan Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta sijaitsi Kaivopuiston kupeessa Neitsytpolulla. Siellä olivat luentosalit, seminaarisalit, kirjasto ja teologian ainejärjestö TYT:n tilat.

Korhonen muistelee, kuinka ruokalan pöydissä käytiin kiivasta keskustelua milloin mistäkin teologisesta tai ajankohtaisesta aiheesta. Ainejärjestön toimistolla N:n vuoden teologian opiskelijat tupruttelivat piippujaan ja itsensä piti raivata savun läpi.

Itseään Korhonen luonnehtii koko lailla peruskiltiksi opiskelijaksi.

“En mitenkään riehunut tai lärväillyt. Pyrin aina pitämään itseni pelikuntoisena. Heikommassa kunnossa olevia jeesailtiin upseerin ja herrasmiehen mentaliteetilla.”

Urallaan yliopistopastorina hän on ehtinyt seurata opiskelijaelämän muutoksia. Nykyään kiireen tuntu ja suoriutumisen eetos ovat läsnä vahvemmin kuin ennen.

“Eetos lähtee nykyisessä koulutusjärjestelmässä liikkeelle jo yläasteella, viimeistään lukiossa, jossa joutuu tekemään isoja valintoja kurssitarjottimen valitessaan. Se rajaa pois vaihtoehtoja, jos ajattelee jatkoa akateemisella polulla.”

Uskonto yliopistossa

Uskonnon ja tieteen suhdetta on tutkittu Suomessa melko vähän.

Tampereen yliopistolla oli vuosina 2018–2019 käynnissä tutkimushanke, joka paneutui tutkijoiden uskonnollisiin vakaumuksiin. Hanke toteutettiin Tampereen yliopiston Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatiotutkimuksen tutkimuskeskuksessa.

Tutkimuksessa haastateltujen tutkijoiden mielestä uskonto kuuluu yksityisalueelle, josta ei yliopistolla juuri puhuta. Toisaalta tutkimuksessa haastatellut tutkijat kokivat, että yliopistolla voi puhua vapaammin esimerkiksi joogasta tai itäisistä uskonnoista, mutta paikallista luterilaisuudesta kumpuavaa perinnettä oli vaikeampi ottaa esiin.

Korhonen allekirjoittaa näkemykset omien kokemustensa perusteella, ainakin osittain.

“Tunnustavia kristittyjä ja seurakuntaelämässä tai kirkon päättävissä elimissä toimivia yliopistolaisiahan on yllättävän paljon. Heidän tutkija- tai opettajaroolissaan on varmasti myös viisasta, että lähtökohtaisesti työskennellään vain oman tieteenalan perusperiaatteiden ja ammattieettisten ohjeiden pohjalta.”

Pastori kokee, että uskonto ja tiede ovat toisiaan täydentäviä tapoja löytää laajempi näkökulma ihmisenä olemiseen ja maailmaan, jossa elämme.

“Raamatun alkulehdiltä lähtien löytyy luomiskertomuksista ajatuksia siitä, että ensimmäisille ihmisille annettiin tehtäväksi nimetä kasvit, eläimet ja havaittavan todellisuuden ilmiöt. Sitä on pidetty tietynlaisena lähtökohtana havainnoivalle tieteen tekemiselle.”

Kaikkien mielestä uskonto ei kuulu julkisten organisaatioiden toimintaan. Peruskoulujen kevätjuhlissa ei enää välttämättä lauleta Suvivirttä, ja Opetushallitus on antanut ohjeet siihen, miten uskonnollisia tilaisuuksia voidaan kouluissa järjestää.

Yliopistossa uskonto on näkynyt esimerkiksi tohtoripromootioissa, joissa on perinteisesti järjestetty jumalanpalvelus. Itä-Suomen yliopisto luopui promootiojumalanpalveluksesta kesällä 2024. Tampereen vapaa-ajattelijat ry esitti vuonna 2022 promootiojumalanpalveluksesta luopumista Tampereellakin, mutta täällä jumalanpalvelus järjestetään yhä.

Korhonen sanoo, että esimerkiksi promootiojumalanpalveluksen toteutumistavassa voidaan huomioida monenlaiset katsomukset, eikä niissä ole poissulkevaa henkeä. Hän sanoo liputtavansa sivistysyliopiston puolesta.

“Eurooppalainen sivistysyliopiston perinne on 1200–1300-luvulta lähtien enemmän tai vähemmän linkittynyt myös kirkolliseen kontekstiin. Akateemisiin juhliin, avajaisseremonioihin tai tohtoripromootioihin on aina sisältynyt jonkinlainen hengellinen ulottuvuus. Olisi sääli, että se tyystin jäisi pois.”

Martti Luther nousee jälleen keskusteluun. Korhonen huomauttaa, että luterilaisuus on protestanttisista tunnustuskunnista lähtökohtaisesti yliopistouskonto, mikä tarkoittaa myönteistä suhtautumista tieteelliseen tutkimukseen kansanopetusta unohtamatta.

“Luther ja aikalaisensa olivat yliopistoproffia ja teologian tohtoreita. Heidän pohjaltaan syntyivät luterilaiset ja protestanttiset tiedekunnat ja vahva linkitys 1500–1600-luvun yliopistomaailmaan.”

Elämänhallintaa ja hengellistä etsintää

Tampereen yliopistossa on ollut oppilaitospastori vuodesta 1960 asti. Keskustakampuksen Pinni B -rakennuksen viidennessä kerroksessa sijaitsevat vuonna 2003 valmistunut Taivaankansi-kappeli sekä Korhosen työhuone. Vastaavasti Hervannan kampuksella sijaitseva kampuskappeli on ollut käytössä 1990-luvun puolivälistä lähtien.

“Ammatilliseen etiikkaani kuuluu, että en lähde mihinkään keskusteluun yksipuolisesti Jeesus-kärjellä.”

Tyypillisimmin opiskelijat tulevat Korhosen työhuoneelle itsenäistymiseen ja aikuistumiseen liittyvien kasvukipujen kanssa. Yleisiä teemoja ovat opintojen ja muun elämän hallinta sekä ihmissuhteet. Moni opiskelija ja nuori aikuinen potee yksinäisyyttä, ja se näkyy Korhosen käymissä keskusteluissa.

Motivaatio lähestyä yliopistopastoria on Korhosen mukaan nykyään vähenevissä määrin selkeä hengellinen etsintä tai kristillisyyteen liittyvä pohdiskelu. Sekin saattaa väreillä taustalla, mutta Korhosen mukaan hänen roolinsa mielletään selkeämmin luottamukselliseksi tahoksi koetuksi asiantuntijaksi.

“Ammatilliseen etiikkaani kuuluu, että en lähde mihinkään keskusteluun yksipuolisesti Jeesus-kärjellä. Agendan tarjoaa aina toinen osapuoli, ja mielelläni siihen sitten liityn. Jos keskustelussa nousee esiin hengellisiä tai katsomuksellisia kysymyksiä, niin mielelläni asetun yhdessä miettimään niitä samalle tasolle keskustelukumppanin kanssa.”

Korhonen kollegoineen pyrkii viestimään, että palvelut ovat luottamuksellisia ja ilmaisia ja että toiminta pohjautuu yhdenvertaisuuteen ja vieraanvaraisuuteen. Hänen mukaansa sillä ei ole väliä, onko jonkun kirkkokunnan edustaja vai suhtautuuko kirkkoon kriittisesti.

Kirkko ei varsinaisesti ole organisaatioista notkein. Korhonenkin myöntää, että kirkollinen päätöksenteko etenee hyvin hitaasti.

Evankelis-luterilaista kirkkoa koskevalla kirkkolailla on Suomen lainsäädännössä erityisasema. Ainoastaan kirkko, käytännössä kirkolliskokous, voi ehdottaa muutoksia kirkkolain sisältöön. Eduskunta voi vain hyväksyä tai hylätä kirkkolakiesityksen tai tehdä siihen lakiteknisiä korjauksia.

Yksi hitaasti etenevistä ja kirkkoa jakavista kysymyksistä on yhdenvertainen avioliittokäsitys. Tällä hetkellä voimassa olevien kirkkolainsäädösten mukaan se edellyttää viiden kuudesosan enemmistöä tullakseen hyväksytyksi.

Korhonen sanoo, että hän on omalta pieneltä osaltaan pyrkinyt pitämään esillä yhdenvertaisuutta avioliittokysymyksen osalta.

“Toivon että 2030-luvun Suomessa evankelisluterilaisessa kirkossa avioliittokysymys on ratkaistu niin, että se on yhdenmukainen Suomen virallisen voimassa olevan lainsäädännön kanssa.”

PASTORI VASTAA LYHYESTI
Ajatteletko usein “mitä Jeesus tekisi?”
“Aika vähän itse asiassa. Ajatus tulee amerikkalaista evankelikaalisesta kristillisyydestä, joka on minulle hiukan vieras kristillisyyden skene.
Tänä päivänä Jeesus toimisi evankeliumien kuvaamalla tavalla: julistaisi ilosanomaa köyhille, lupaisi vangeille armahduksen ja sokeille näkökyvyn. Hän päästäisi alistetut vapauteen ja julistaisi Herran juhlavuotta.”

Osaatko Raamatun ulkoa?
“En. Vanha ohje papeille ja teologeille on, että Raamattua ei ole niinkään viisasta opetella ulkoa, mutta se on viisasta opetella sisältä.”

Lempparisäe Raamatusta?
“Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus näyttäytyi meille, että hän lähetti maailmaan ainoan Poikansa, joka antaa meille elämän.” (1. Johanneksen kirje 4: 8–9)

Jumala on Passionissakin

Juomat on ryystetty puoliväliin. Kysyn pastorilta, mitä usko hänelle itselleen merkitsee. Korhonen miettii pitkään ja kiteyttää lopulta vastauksensa kolmeen pointtiin.

“Koen olevani täydellisesti rakastettu, täydellisesti hyväksytty ja täydellisesti luotettu.”

Suomalaisessa kulttuuripiirissä uskosta puhuminen tuntuu henkilökohtaiselta asialta, vaikka keskustelukumppani olisi alan ammattilainen. Korhonen sanoo, että hienotunteisuus on ehkä sisäänkirjoitettu suomalaiseen identiteettiin.

“Haluan kunnioittaa toista osapuolta, tässä tapauksessa vaikkapa sinua, että en käy jeesustelemaan ja lyömään Raamatulla päähän.”

Hän siteeraa vielä kerran Martti Lutherin ajatuksia. Uskonpuhdistajan mukaan ihmisten on mahdotonta lokeroida Jumalaa johonkin tiukasti rajattuun elämänpiiriin. Korhonen kuvailee, että hänelle ihmisenä oleminen ja maailmassa eläminen on samanaikaisesti myös Jumalan maailmassa elämistä.

“Hän on läsnä tässä meidän välillä. Toisinaan hänen läsnäolonsa on ehkä helpommin aistittavissa ja konkreettisesti tunnistettavissa.”

Milloin Jumalan läsnäolo sitten on konkreettisesti tunnistettavissa?

“Jossakin vaiheessa vaikkapa tämän päivän keskustelua ollaan ohikiitävässä hetkessä samalla aaltopituudella. Ajattelen, että siinä on jotakin, jokin kanava on avautunut.”

En osaa ottaa kantaa Jumalan läsnäoloon Passionin terassilla tavallisena tiistai-iltapäivänä. Aurinko paistaa, lokit kirkuvat ja ratikat kolistelevat ohi.

Juomat on pian juotu.

Uusi elämänvaihe

Korhosen seuraajaksi on kesäkuun alussa valittu Kimmo Nieminen. Hän on aiemmin toiminut yliopistopappina Jyväskylän yliopistossa.

Uusi pastori aloittaa pestissä syyskuun alussa, ja Korhonen perehdyttää häntä kolmisen viikkoa. Sen jälkeen tiedossa suuri määrä pitämättömiä vuosilomia, ulkomaanreissuja ja uuteen elämäntilanteeseen asettumista.

“Kun eläköityminen varsinaisesti tapahtuu helmikuun alussa 2025, olen siihen mennessä ehkä löytänyt joitakin kivoja sosiaalisia aktiviteetteja.”

Hän elättelee toiveita ainakin johonkin Tampereen hyvälaatuiseen kuoroon pääsemisestä. Äänialaltaan hän on baritoni.

“Joskus aamun varhaisina tunteina iloinen haalarikansa on tullut juttelemaan, että saako tätä sokeripalaa kokeilla. Olen sanonut, että saa kokeilla.”

Musiikin ja urheilun lisäksi Korhonen on innostunut pitkistä pyhiinvaellusreiteistä niin Suomessa kuin muualla Euroopassa. Hän on tähän mennessä tehnyt kolme pitkää vaellusta, jotka ovat päätyneet Espanjassa Santiago de Compostelaan.

“Jos rouva antaa luvan, rahat riittävät ja kuntoa on, niin toivon, että vuoden päästä pääsen kävelemään reitin, joka päätyy Roomaan.”

Korhonen miettii pitkään, miten kiteyttäisi terveisensä Tampereen yliopistoyhteisölle. Hän ei haluaisi ladella latteuksia.

Hän kiittää tapaamiaan yliopistoyhteisön jäseniä aidoista kohtaamisista, joista on monenlaisia muistoja. Mieleen ovat jääneet esimerkiksi vappubileet Ilveksen yökerhossa.

“Joskus aamun varhaisina tunteina iloinen haalarikansa on tullut juttelemaan, että saako tätä sokeripalaa kokeilla. Olen sanonut, että saa kokeilla.”

Sokeripala eli liperit on se virkapaidan valkoinen kauluksen osa, josta papin tunnistaa. Korhosen virka-asu on kerännyt hieman uteliaita katseita baarin terassilla, josta olemme pian lähdössä.

Korhonen nostaa lopuksi vielä kerran esiin kolme pointtia.

“Eletään ihmisiksi, pidetään toisistamme huolta, ja Jumala on, vaikkei uskoisikaan.”

Kun olemme jo erkaantuneet terassilta haastattelun päätteeksi, Korhonen juoksee vielä antamaan kuvaajallekin yliopiston kappelin haalarimerkin. Sattumalta se sopii haastattelun teemaan.

Merkki mukailee Lapin Kulta -olutmerkin logoa, mutta siinä lukee “Papin Kulta”.

RISTO KORHONEN
» Syntynyt 1958, täyttää lokakuussa 66 vuotta.
» Valmistunut Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta 1990.
» Tampereen yliopistossa oppilaitospastorina syksystä 1996 lähtien, jää eläkkeelle alkuvuodesta 2025.
» Perheeseen kuuluvat vaimo ja kaksi tytärtä.