Voiko armeija olla tasa-arvoinen paikka kaikille? – Toimittaja matkasi Säkylään ja kysyi

Vain yhtä sukupuolta koskevaa asevelvollisuutta on pidetty suurimpana tasa-arvoa loukkaavana rakenteellisena käytäntönä Suomessa. Samaan aikaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen osallistuvat naiset kokevat epäasiallista kohtelua sukupuolensa vuoksi: mediassa vilisee usein tarinoita vakavasta syrjinnästä ja sukupuolesta johtuvasta kiusaamisesta. 

Yleinen näkemys Puolustusvoimissa on, että naisiin suhtaudutaan armeijassa kuten miehiinkin. Kaikki varusmiespalveluksessa olevat henkilöt ovat sotilaita ja siksi kaikille on samat tehtävät ja vaatimukset. Sukupuolia ei ole näin ollen syytä erotella toisistaan.  

Oikeudenmukaisen yhteiskunnan ihanteena voitaisiin pitää tilannetta, jossa sukupuoli ei määrittele ennalta käsityksiämme suhteessa toisiin ihmisiin eikä sanele sitä, miksi meidän on mahdollista tulla. Tässä suhteessa Puolustusvoimat siis ainakin näennäisesti toteuttaa tasa-arvoisen organisaation ihannetta. 

“Sukupuolten tasa-arvo toteutuu varusmiespalveluksessa hyvin, siinä ei niinkään ole ongelmia”, Pääesikunnan sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen toteaa.  

Armeijan sukupuolikysymykset ovat muussa yhteiskunnassa julkisen keskustelun näkyvimpiä huolia samaan aikaan, kun Puolustusvoimien sisällä sukupuoli halutaan tehdä näkymättömäksi. Mutta voiko sukupuolta ohittaa armeijassakaan vielä täysin? 

SOTILASKODIN MUNKKEJA on jäljellä vain muutama.  

Nämä vaaleanpunaiseksi kuorrutetut pomadat ovat legendaarisia sotkun munkkeja, kai niihin liittyvän nostalgia-arvon vuoksi. Otamme kuvaajan kanssa lautasillemme yhdet, ja menemme istumaan varusmiehistä täyttyvän sotilaskodin yhteen pitkään pöytään yhdessä Porin prikaatin tiedottajan Viljami Honkiniemen kanssa.  

“Säkylän Sotilaskotiyhdistyksen toiminta on voittoa tavoittelematonta. Siksi munkit ovat noin halpoja”, Honkiniemi kertoo. Munkit maksavat alle euron. 

“Toisaalta varusmiesten päivärahakin on vain 5,40 euroa. Naisilla siihen tulee vielä päälle varusraha, 1,50 euroa.”  

Varusrahalla katetaan sellaisten henkilökohtaisten varusteiden hankkiminen, joita Puolustusvoimat ei järjestä. Näitä ovat esimerkiksi alusvaatteet ja kuukautissuojat. 

”Erilaiset tasa-arvoymmärrykset pitäisi tehdä organisaation sisällä näkyväksi ja sitten löytää jaettu näkemys siitä, millaiseen tasa-arvonäkemykseen organisaatiossa halutaan yhdessä sitoutua.”

Yhteiskuntatieteiden tohtori Katri Otankorpi-Lehtoranta

Visiiri otti helmikuussa yhteyttä Satakunnan lennostoon, Panssariprikaatiin, Porin prikaatiin ja Puolustusvoimien mediapalveluun sopiakseen vierailusta johonkin Puolustusvoimien joukko-osastoista. Halusimme käydä paikan päällä tunnustelemassa, miltä armeija naiselle näyttää. 

Lopulta Porin prikaati oli ainoa joukko-osasto, joka toivotti meidät tervetulleeksi. 

“Viranomaisen viestinnän ja luotettavuuden kannalta läpinäkyvyys on meidän velvollisuutemme. Avoimuus ja se, että tuomme arkemme esille sellaisenaan median nähtäville, on kaikkien etu”, Honkiniemi toteaa. 

TUTKIMUSTEN MUKAAN sukupuoli on Puolustusvoimissa merkittävin yksittäinen syy eriarvoiselle kohtelulle. Tutkimuksista selviää, että naisvarushenkilöt ovat raportoineet miehiä enemmän kielteisestä kohtelusta palveluksen aikana. Kielteinen kohtelu liittyy sukupuoliseen häirintään ja tuen puutteeseen ryhmässä.  

Sukupuolten välisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuskysymyksien ratkominen puolustusvoimien kaltaisessa organisaatiossa on haastavaa, sanoo yhteiskuntatieteiden tohtori Katri Otankorpi-Lehtoranta. Hän on keskittynyt tutkimustyössään esimerkiksi Puolustusvoimien organisaatiokulttuuriin ja tasa-arvokysymyksiin, turvallisuusalaan ja syrjintään työelämässä. 

“Muutoksen tulisi lähteä yhteisymmärryksestä siinä suhteessa, mitä tasa-arvolla organisaatiossa tarkoitetaan. Erilaiset tasa-arvoymmärrykset pitäisi tehdä organisaation sisällä näkyväksi ja sitten löytää jaettu näkemys siitä, millaiseen tasa-arvonäkemykseen organisaatiossa halutaan yhdessä sitoutua”, Otankorpi-Lehtoranta sanoo. 

Hänen mukaansa Puolustusvoimien väkivaltamonopoliin perustuva ydintehtävä ylläpitää Puolustusvoimien perinteisiä vaatimuksia, odotuksia ja arvoja. Puolustusvoimat on kuitenkin sidoksissa myös muuhun yhteiskuntaan ja siinä tapahtuviin muutoksiin, kuten tasa-arvoajattelun kehittymiseen. Tämä muodostaa Otankorpi-Lehtorannan mukaan organisaation sisälle ristiriidan, jota hän kutsuu sotilasorganisaatioihin liittyväksi paradoksiksi. 

“Sotilasorganisaatioiden täytyy ydintehtävää hoitaakseen tasapainoilla avoimuuden ja sulkeutuneisuuden välillä, eli sotilaallisen toiminnan tilan ja siviilimaailman välillä.” 

Ristiriita ulottuu Otankorpi-Lehtorannan mukaan yksittäisen sotilaan arkeen ja varusmiespalvelukseen saakka. Tällä ristiriidalla voidaan selittää myös organisaation sisäisiä, keskenään erilaisia tasa-arvoymmärryksiä: toinen sotilas voi nähdä tasa-arvotilanteen armeijassa hyvänä sotilasorganisaation luonteeseen vedoten, kun taas toinen sotilas voi kokea perustavanlaatuista epätasa-arvoisuutta organisaation sisällä. 

Ristiriita selittänee myös armeijan tasa-arvotilanteeseen liittyviä poikkeavia näkemyksiä julkisessa keskustelussa.  

MUNKIT ON SYÖTY. Kello on 11:15 ja tiedämme, että pääporteilla jo odotetaan. Luutnantti Joni Kentala on varmasti sotilaallisessa aikataulussa. Hän toimii tällä hetkellä yksikön päällikkönä. 

Esittelemme itsemme, kädenpuristus on vankka. Heitämme rinkat maastonvihreän kuljetusajoneuvon takatilaan. Kentalan on määrä viedä meidät maastoon seuraamaan toisen jääkärikomppanian Alfa-joukkueen sotaharjoituksia vuorokauden ajaksi. 

“Ne pääsi eilen nukkumaan vasta aamuyöllä, kun harjoiteltiin ampumista pimeässä. Mutta ovat ne nyt saaneet nukuttua”, Kentala puhelee. Tie on töyssyinen ja kuoritakkini hiostuttaa huhtikuisen auringon paahtaessa ikkunoista. On laitettava aurinkolasit. 

“Hyvä keli sattui tälle vierailulle”, tuumaamme. Onneksi ei sada. 

Meidät esitellään Alfa-joukkueen apukouluttajalle. Joukko on juuri lounastauolla. Kauha kalisee metallista pataa vasten ja varusmiesten maiharit tamppaavat metsäisen maaston ritiseviä risuja. 

Kuvaajamme kysyy, keitä ja mitä saamme kuvata. Autojen tunnistenumerot pitää peittää, karttoja ei saa kuvata. Entä ihmiset? 

“Alfa! Jos joku ei halua näkyä Tampereen ylioppilaslehden kuvissa, niin tulee nyt tähän sen sanomaan!” apukouluttaja huutaa. 

Lusikoiden kolina ja askeleet pysähtyvät. Kaikki katsovat meitä hetken hiljaa ja jatkavat sitten kuin olkiaan kohauttaen ruokataukoaan. 

“Se vitun lakki pois päästä ku syärään, Alanen perkele”, jostain kuuluu. Eino aloittaa kuvaamisen. 

ALFA-JOUKKUEELLA on tänään ohjelmassa polttotaisteluharjoittelua.

”Onko kaikilla sopivat varusteet polttotaisteluharjoitteluun?” kersantti kysyy joukkueelta.

”Herra kersantti, mulla on hiuksissa kumilenkkejä. Pitääkö ne kaikki ottaa pois?” yksi aliupseerikoulutettavista kysyy. 

”Hyvä kysymys. Ei ole omakohtaista kokemusta.” 

Kentala neuvoo, että minun kannattaa olla astumatta vesilätäköihin. Niihin on voinut valua napalmia tai muuta palavaa ainetta, ja vesi on kovin huono vastus napalmille.  

Seuraan, kuinka palava ihminen – tässä tapauksessa nukke – sammutetaan.  

“Nykynuoret ovat monella tapaa sangen valveutuneita”, Kentala toteaa, kun keskustelemme harjoitusta seuraten. Hän korostaa, että ei käytä termiä nykynuoret missään nimessä negatiivisessa sävyssä. 

“Ollaan ihmisiä ihmiselle riippumatta siitä, mikä sukupuoli, etninen tausta tai muu on. Tämä menee selkeästi parempaan suuntaan koko ajan”, Kentala sanoo. Hän on palvellut niin sanotusti vihreissä verkkareissa kahdeksan vuotta. Muutos on vajaan kymmenenkin vuoden aikana ilmeisen selvä. 

Nykyään ymmärretään Kentalan mukaan sekin, mitä sanat voivat merkitä. Joillekin tämä ymmärrys on muodostunut armeijaan tullessa jo vahvemmaksi kuin jollekin toiselle. Ne nuoret, joilla on hyvä ymmärrys yhdenvertaisuusasioista ja kokemusta erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta, osaavat myös todennäköisesti toimia paremmin muiden varusmiesten kanssa.  

”Ollaan ihmisiä ihmiselle riippumatta siitä, mikä sukupuoli, etninen tausta tai muu on. Tämä menee selkeästi parempaan suuntaan koko ajan.”

Luutnantti Joni Kentala

Armeijassa on aina ollut käyttäytymiseen liittyvää kasvatusta. Alkujaan se on liittynyt sotilasorganisaation tapoihin: kuinka esimerkiksi vanhempaa henkilöä puhutellaan. Kentalan mukaan nyt on alettu puhua myös ongelmista niiden oikeilla nimillä. Esimerkiksi alokasjaksolla varusmiehille järjestetään oppitunteja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusasioista. 

“Kun häirintäilmoituksia tulee, haluamme puuttua niihin niin sanotusti kovalla kädellä ja nopeasti. Katkomme ne asiat saman tien, kun niitä esiintyy”, Kentala sanoo. 

“Ne ovat usein vain tosi hankalia. Sen, joka on kokenut häirintää, täytyy olla äärettömän rohkea, että hän uskaltaa siitä puhua. Ja vain ja ainoastaan silloin, kun hän uskaltaa siitä puhua ja tulla siitä ilmoittamaan, me pystymme asialle tekemään jotain.” 

Kentala yrittää opettaa varusmiehille, että oravanpyörä ei katkea ikinä, jos joku ei katkaise sitä. Siksi kannattaa olla rohkea, eikä vain olla mukana pyörittämässä samaa kehää.  

Armeija sopii Kentalan mukaan kenelle tahansa suomalaiselle. Ei tarvitse olla syntynyt rynnäkkökivääri kädessä ja patruunavyö olalla, vaan erilaiset taustat ovat rikkaus. Osa voi olla lahjakkaita IT-puolen asioissa, osalla esimerkiksi järjestökokemus antaa edellytyksiä johtajatehtäviin. 

Kentalan mukaan Puolustusvoimat ei tahona ohjaa varusmiestä stereotyyppiseen maskuliinisen sotilaan muottiin, mutta hän tunnistaa kyllä kuvailemani hahmon – kukapa ei. Tuon hahmon meille rakentaa jo tv-sarjojen, elokuvien ja videopelien luoma kuvaus kovasta, voimakkaasta ja usein kylmästä supersotilaasta. 

“Varmasti meillä on niitäkin, jotka siihen mahtuu ja haluaa mahtua, ja joillakin Puolustusvoimissa työskentelevillä voi olla yhä tällaisia käsityksiä”, Kentala pohtii. 

“Mutta jos joku väittää, että vaikkapa pienikokoinen ei yksioikoisesti soveltuisi sotilastehtäviin tai että Puolustusvoimissa ei olisi sijaa tunteille, niin silloin henkilö on epäammattimainen tai ei ole kiinnostunut ottamaan asioista selvää.” 

Kaikkia sukupuolia koskettavassa asevelvollisuudessa Kentalaa huolettaa ainoastaan resurssien puute. Tällä hetkellä resurssit eivät Kentalan mukaan riittäisi kaikkia sukupuolia koskevaan asevelvollisuuteen, sillä nytkin “mennään aika ohuella”. 

Hän vertaa tilannetta luokanopettajiin: ryhmäkoot ovat liian isoja ja opettajia liian vähän. Suomen Upseeriliiton mukaan Puolustusvoimien henkilöstövaje on tällä hetkellä noin 300–350 upseeria, ja Nato-jäsenyys lisää tätä tarvetta entisestään. 

YLEN VAALIKONEDATASTA selviää, että 38,6 % perussuomalaisten, 56,3 % kokoomuksen ja 59,6 % sosialidemokraattien eduskuntavaaliehdokkaista kannatti kaikkia koskevaa asevelvollisuutta sukupuolesta riippumatta. Kaikista ehdokkaista 53,8 % kannatti asevelvollisuuden laajentamista kaikkia sukupuolia koskevaksi. 

“Vuonna 2025 on todennäköisesti jo yhteiset kutsunnat koko ikäluokalle. Naisten ulottaminen asevelvollisuuden piiriin on tästä seuraava askel”, Varusmiesliiton puheenjohtaja Elina Riutta kommentoi Tulvalle tammikuussa 2023. 

Asevelvollisuus on ollut tähän asti pääosin poliittinen kysymys, johon esimerkiksi Puolustusvoimat ei ole ottanut kantaa. Kysyimme Pääesikunnan sosiaalipäällikkö Hannu Maijaselta, onko Puolustusvoimien yleinen linja tulevaisuudessa se, että naisetkin halutaan asevelvollisiksi.  

“Tätä asiaa selvitetään. Tässä kevään aikana Puolustusvoimat ottaa asiaan kantaa. Se on työn alla. Se on lopulta poliittinen päätös, jota Puolustusvoimat ei ratkaise, mutta oman kantansa kyllä esittää”, Maijanen toteaa. 

“Jos asevelvollisuus tulee koskettamaan kaikkia, pitää ottaa entistä vakavammin huomioon se tutkimustieto, jota meillä on asepalvelusta suorittavien naisten syrjintäkokemuksista”, yhteiskuntatieteiden tohtori Katri Otankorpi-Lehtoranta sanoo. 

Otankorpi-Lehtorannan mukaan tutkimustietoa Puolustusvoimien tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusongelmista riittää – eri asia on se, otetaanko tutkimustieto myös konkreettisiksi toimenpiteiksi tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden suunnittelussa ja edistämisessä.  

“Se edellyttää toimenpiteiden nimeämistä, käytäntöön siirtämistä ja näiden asioiden edistymisen seuraamista”, Otankorpi-Lehtoranta toteaa. 

Puolustusvoimilla on Hannu Maijasen mukaan selkeä tahtotila saada lisää naisia palvelukseen. Yksi syy tähän on se, että ikäluokat pienenevät – miehet eivät tulevaisuudessa enää yksinään riitä kattamaan koulutettavien määrän tarvetta. 

Tällä hetkellä Puolustusvoimissa on käynnissä pilottikokeilu, jossa varusmiehen kotiuttamiseen liittyvän loppupalautteen lisäksi kerätään palautetta myös koulutusjaksoilta. Näin varusmiehiltä kerätään kokemuksia jokaisen koulutusjakson päätteeksi, mikä mahdollistaa negatiivisiin kokemuksiin puuttumisen jo palveluksen aikana – pelkän loppupalautteen perusteella korjaavia toimenpiteitä voidaan tehdä vasta seuraavalle saapumiserälle. 

Myös varusteisiin on Maijasen mukaan tulossa muutoksia lähivuosien aikana. Tällä hetkellä varusteet ovat naisten ja miesten kesken samat. Sukupuolten välisiä tai yksilöllisiä eroavaisuuksia esimerkiksi vartalon muodossa ei huomioida varusteissa. Tämä voi aiheuttaa ongelmia esimerkiksi heille, joilla on kapea vyötärö.  

Varustehankinnan tarkempaa aikataulua Maijanen ei osaa sanoa. 

“En osaa sanoa mistä johtuu, ettei Puolustusvoimissa ole tähän asti ollut erikseen naisille sopivia varusteita. Toki naiset ovat vain pieni osuus kaikista varusmiehistä ja varusteet ovat iso kustannuserä.” 

Puolustusvoimien tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusongelmista on oltu tietoisia jo pitkään. Tampereen yliopistossa on tutkittu yhteistyössä Puolustusvoimien kanssa sukupuolten välistä tasa-arvoa yli kymmenen vuoden ajan. Miksi esimerkiksi jaksopalaute pilotoidaan vasta nyt, vaikka tarve jatkuvan palautteen keräämiselle on osoitettu jo kauan sitten? 

”Puolustusvoimien hidasta muuttumista selittävät esimerkiksi byrokraattisuus, hierarkkisuus, meritokratia ja tietynlainen narsistisuus, joka tässä yhteydessä tarkoittaa itseriittoisuuden ja kaikkivoipaisuuden illuusiota organisaation sisällä. Ongelmien olemassaoloa saatetaan kieltää sen sijaan, että niihin tartuttaisiin avoimesti”, Katri Otankorpi-Lehtoranta pohtii.  

ISTUN KULJETUSPANSSARIAJONEUVON eli Pasin ohjaamossa ja tuijotan ikkunaan hiljalleen ropisevia piskoja. En ole ihan varma, mitä seuraavaksi tapahtuu. 

”Onko jotain, mitä mun pitäis tietää?” kysyn. 

”Ei, istu siinä ja kattele ikkunasta”, kuljettaja vastaa. Hänellä on päässään valtava karvahattu ja kuulokkeet.  

”Se kattoluukku on jumissa, voit sää koittaa saara sen auki. Viimeks saatiin sillai, et potkastii se”, hän kertoo minulle. 

En koita potkaista luukkua auki. 

Kuski alkaa puhua puhelimeen kuulokkeiden kautta. Oletan, että linjan toisessa päässä on vaununjohtaja. He miettivät, koska saadaan ruokaa. 

Ilmassa haisee kaasu ja jokin rautainen. Huomaan sateen yltyvän. Kuvaaja-Eino on istutettu toisen Pasin ohjaamoon, jossa kattoluukku nähtävästi ei ole jumissa: näen Einon kurkistelevan luukusta kamera kädessään. 

Odotamme vielä pitkältä tuntuvan vartin. Puhelimeni akku on lopussa ja akkupankkini on rinkassa, joka on heitetty johonkin Pasin takatilaan varusmiesten reppujen alle. Pitäisi päästä pissalle, mutta en kehtaa kysyä ehdinkö käydä vielä puskassa. 

Ryminä on valtava, kun Pasi käynnistetään ja matka alkaa. Sivupeilistä näen, miten renkaista jää maahan raskaat painaumat. Kuljettajan ja vaununjohtajan puhelinkeskustelu hukkuu moottorin jylinän alle. 

Yhtäkkiä teemme oletettavasti vaununjohtajan käskystä tiukan käännöksen vasempaan, tieltä metsikköön. Väistelemme korkeita mäntyjä, kunnes kohta pysähdykselle on hyvä. Kuljettaja painaa ohjaamosta merkkiäänen, ja joku Pasin takatilassa huutaa muille sotilaille käskyn: 

”Jalkaudu!” 

Muutamassa sekunnissa varusmiehet ovat juosseet rynnäkkökivääreineen ja sinkoineen panssarivaunun eteen asemiinsa. Kuljettaja odottaa, ja etsii sitten reitin puiden väleistä rymistellen takaisin loskaiselle tielle. 

Jatkamme hitaasti tietä pitkin eteenpäin. Sotilaat etenevät metsikössä juosten Pasin molemmin puolin. Kuljettaja kiroaa surkeita pyyhkijöitä, kun sade yltyy ja vesipisarat valuvat ikkunalaseja pitkin yhtenään.  

”Onko meillä ovi auki?” kuljettaja yhtäkkiä kysyy. ”Kuuluu sellane ääni, ihan ku ois.” 

”Vaikka jalkaudutaan ripeästi, niin ne ovet kiinni! Sellanen palaute”, hän toteaa puhelimeen ykskantaan. 

Pyyhkijät vinkuvat etulasia pitkin ja jättävät jälkeensä sotkuisia viiruja. Katselen niiden lomasta, kun jäisessä maastossa juostaan sinko selässä.  

NATONKIN JÄSENENÄ Suomi tulee päättämään kansallisista puolustusperiaatteistaan itse. Asevelvollisuus on ollut maanpuolustuksemme kulmakivi, eikä Suomen tarvitse Nato-jäsenmaanakaan tätä asiaa muuttaa. Ulkopoliittisen instituutin tutkijatohtori Iro Särkkä sanoo, että Nato-jäsenyys kuitenkin tuo uudenlaisia vaatimuksia. 

“Mutta on huomioitava esimerkiksi se, että asevelvollisia ei tulla lähettämään Nato-johtoisiin operaatioihin, vaan Nato-johtoiset operaatiot ja valmius tullaan toteuttamaan ammattihenkilöstön ja -upseeriston kantahenkilökunnan kautta.” 

Moni Nato-maa on liittymisensä jälkeen siirtynyt maanpuolustuksessaan ammattiarmeijaan. Näillä mailla ei ole kuitenkaan samanlaista maantieteellistä yhteyttä Venäjään kuin Suomella: yksistään Suomen itäraja on yhtä pitkä kuin Naton itäraja on yhteensä tähän saakka ollut.  

Suomalaisten puolustus- ja turvallisuuspoliittisten asenteiden sävy on muuttunut huomattavasti Venäjän aloitettua suurhyökkäyksensä Ukrainassa helmikuussa 2022. Evan Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista suhtautuu Nato-jäsenyyteen myönteisesti, kun syksyllä 2021 Natoon liittymistä kannatti vain 26 prosenttia suomalaisista.  Samaan aikaan suhtautuminen maanpuolustustakin kohtaan on muuttunut: suomalaisten maanpuolustuntahdon on mitattu olevan historiallisen korkealla. 

 “Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan pelästytti suomalaiset ja toi meidät perimmäisten kysymysten äärelle. Ihmiset havahtuivat siihen, että onnellista hyvinvointivaltiota täällä pohjolassa ei tule pitää itsestäänselvyytenä, vaan se voi olla jo ulkoisen uhkan takia uhattuna”, Särkkä kuvailee. 

HARJOITUKSEN JÄLKEEN saavumme Pasien kyydissä leiritymispaikalle. 

Alfa-joukkueen käsketään laittamaan leiri minttiin. Aikaa on kaksikymmentä minuuttia. Aliupseerikoulutettava Vilma Bergring, 20, kumartuu nostamaan maastosta vahvaa oksaa. Hän ottaa sen kantoon, ja huomaan olevani hieman tiellä.  

“Epätasa-arvoisuutta on vaikeaa saada kokonaan pois. Kuitenkin tosi hyvin meidät naiset on tänne otettu. Me ollaan kuitenkin kaikki sotilaita täällä, ei ole naisia tai miehiä”, Bergring toteaa. 

“Joskus saattaa tulla pientä huomautusta, että toi ei osaa koska se on tyttö. Sillon me vaan pusketaan muijien kaa vielä kovempaa.” 

Välillä muut ovat saaneet Bergringin mukaan palautetta, että ottakaas meidän likoista mallia. 

“Meidän kouluttajat ovat puuttuneet epäkohtiin tosi hyvin. Itelle tulee heti muutamat esimiehet mieleen, joille voi mennä sanomaan, jos on hankalia kokemuksia.” 

Bergring ei kuitenkaan ajattele, että mediassa esille nousevat tarinat naisten kokemasta syrjinnästä armeijassa olisivat paisuteltuja. Bergringin tuvassa on 2 naista ja koko joukkueessa naisia on 4. Heistä on muodostunut tiivis porukka. 

“Me ollaan pidetty toistemme puolta. Jos joku ei ole uskaltanut sanoa, niin toinen sanoo. Mä ehkä olen se, joka uskaltaa olla äänessä. Sitten taas jos en ole viitsinyt tai kehdannut tehdä jotain, niin joku muu on tehnyt sen”, hän pohtii. 

Jääkärikomppaniassa vaaditaan kovaa fyysistä kuntoa. Aliupseerikoulutettava Fanny Hansen, 19, kokee toisinaan, että itseään joutuu todistelemaan, että “pysyy kyllä niiden äijien perässä”.  

Hansen on huomannut, että joskus miehille laitetaan fyysisempiä tai vaativampia tehtäviä. Siitä on tullut olo, että naisille ei anneta niitä vaikeimpia hommia. 

“Siitä pitää vain uskaltaa sanoa, kyllä ne sitten otetaan huomioon. Keskustelun kautta pääsee ihan tasapuolisesti tekemään”, hän pohtii.  

Hansen ja Bergring kokevat, että armeija on lisännyt itsevarmuutta ja rohkeutta.  

“Oon ehkä aina ollut vähän sellainen, että haluan näyttää pojille, että oon ihan samalla tasolla kuin te. Toivon, että pystyn näyttämään esimerkkiä”, Bergring sanoo. 

He molemmat suhtautuvat myönteisesti ajatukseen kaikkia sukupuolia koskettavasta asevelvollisuudesta, vaikka toisaalta Bergring korostaa ymmärtävänsä miksi kaikki eivät halua armeijaan tulla. Eihän se kaikkia varten ole. 

“Tuntuu sinänsä luonnolliselta ajatukselta, että asevelvollisuus olisi kaikille. Olen miettinyt, että miksi mä en voisi olla täällä, kun kaikki miehetkin joutuvat tämän joka tapauksessa käymään. Miksi se ei olisi naisille samalla tavalla?” Hansen pohtii.  

Hän uskoo, että mitä enemmän armeijassa on naisia, sitä parempaan suuntaan asiat menevät. Kaikkia koskettava asevelvollisuus voisi pakottaa Puolustusvoimat muuttumaan tasa-arvoisempaan ja yhdenvertaisempaan suuntaan.